Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / ​Marie Kondo ja järjestelyn nautinto

​Marie Kondo ja järjestelyn nautinto

Marie Kondon KonMari-järjestelyopas opettaa yksinkertaisen järjestelymetodin. Koti karsitaan kaikista turhista tavaroista laji kerrallaan, minkä jälkeen tavarat järjestellään lajinsa mukaisiin paikkoihin. Prosessin kuluessa järjestelijän on selvitettävä suhteensa kuhunkin esineeseen. Vain iloa tuottavat tavarat saavat jäädä.

Annu Kekäläinen
Julkaistu 9.8.2016
Päivitetty 28.5.2018
Marie Kondo.

Kondo neuvoo esimerkiksi kokoamaan kaikki vaatteet lattialle ja pitelemään vaatekappaletta kerrallaan. Mikäli vaate ei säkenöi iloa, se tulee heittää pois. Mutta ennen sitä vaatetta on kiitettävä sen tekemästä hyvästä työstä.

Kondo kirjoittaa hyvin ja – järjestelmällisesti. Ja hänen järjestelyfilosofiansa tuntuu pääpiirteissään pätevältä. Kirjan viehätys ja hauskuus perustuvat siihen, mitä japanilainen Kondo kertoo itsestään ja erikoisesta maailmastaan.

Hän ryhtyi järjestelemään intohimoisesti jo viisivuotiaana, ja esineet olivat estyneelle tytölle pitkään tärkeämpiä kuin ihmiset. Edelleen Kondo suhtautuu esineisiin ja paikkoihin kuin eläviin olentoihin ja muun muassa tervehtii kotiaan aina, kun palaa töistä.

”Järjestäminen on läksiäisjuhla asunnosta poistuville tavaroille”, Kondo kirjoittaa. Ja hän selittää, kuinka tärkeää on taitella erilajiset vaatteet omiin vetolaatikoihinsa. Vaatteet viihtyvät kaltaisessaan seurassa kuten ihmisetkin.

Kondo on kuitenkin realisti ja huomauttaa, ettei järjestely ole elämäntarkoitus kuin korkeintaan hänen kaltaisilleen ammattijärjestelijöille. Muille riittää kun kotinsa karsii ja järjestelee kerran. Samalla oleminen puhdistuu kaikesta turhasta niin, että uusi oleelliseen keskittyvä elämä voi alkaa.

 

Marie Kondo: KonMari, Siivouksen elämänmullistava taika. Bazar, 2016.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi