No niin, sitten vaatteet pois, sanoi maanantain päivähoitaja ystävällisesti. Samaan aikaan hän veti jalkaansa mustat kumisaappaat, joiden sisäpuolella varressa olin jo aiemmin huomannut numeron 38. Tilanne oli minulle melko outo. Mutta hoitajan olemus huokui luottamusta ja ammattitaitoa. Niinpä töihin sitten. Riisuin sairaalan vihreänharmaan uniformun, napitettavan paidan ja housut. – Laita ne tuohon tuolille, siinä ovat jo pyyhkeet valmiina, hoitaja sanoi.
Sitten seisomaan suihkun alle. Istuakin olisi voinut. Vesi tuli katon rajasta juuri sopivan lämpöisenä, ja perusteellinen pesu monen päivän jälkeen oli todella nautinto. Kun oli suihkuteltu, hoitaja pyyhki ammattimaisin ottein lattian kuivaksi. Minä kuivasin itseni ja niin suljimme takanamme suihkuhuoneen oven.
– Paina kelloa, jos tarvitset jotakin, huikkasi hoitaja vielä ovelta lähtiessään potilashuoneesta. Pian ovelle koputettiin taas. – Kahvia vai teetä? Tuleeko sokeria? Vuorossa oli iltapäiväkahvin aika. Tähän mennessä maanantaipäivänä oli jo aamulla tehty mittaukset, verenpaineet, lämpö, tiedättehän. Lääkäri oli kiertänyt ja hänelläkin tuntui olevan aikaa kuunnella potilaan murheita.
Hoitaja poikkesi huoneessa aina silloin tällöin.
Milloin asiana oli lääkkeen tuominen ohjeineen, milloin piikki saman huoneen toiselle potilaalle. Välillä hän toi huoneeseen muutaman kirjan ja päivän sanomalehden. Mietin montako askelta päivässä tuo nuori nainen kulutti sairaalan lattioita. Mietin, että ainakin viisitoista tuhatta.
Viimeiset pari vuotta on puhuttu urakalla hoitajien palkoista ja työoloista. Kumpaankaan en osaa sanoa mitään viisasta, mutta on pakko ihmetellä sinipukuisten ”pitkää pinnaa”. On uskomatonta, että ihminen jaksaa olla aina ystävällinen ja ymmärtäväinen. Huumorintajuinenkin. Vaikeidenkin potilaiden kanssa tullaan toimeen. On pesua, auttamista vessaan, piikitystä, lääkkeiden annostelua ja ohjeitten antamista, juoksua sinne, juoksua tuonne.
Kun olin koulupoika, melko yleinen ammattinimike oli sekatyömies. Hoitaja on eräänlainen korkeasti oppinut terveydenhuollon sekatyömies, joka on valmis kaikkeen, mikä on tarpeen. Varmasti hoitajilla kaikissa sairaaloissa on paljon yhteisiä piirteitä, kokemukseni ovat pelkästään positiivisia. Yllättäviäkin.
Kun hoitajan käyttäytyminen on ystävällistä ja potilaan huomioivaa aamusta iltaan, ja yölläkin, se on jo sinänsä yksi – eikä vähiten tärkeä – lääke, joka edistää paranemista.
Juhani Vahtokari on rehtori, emeritus ja tietokirjailija
Lue Vahtokarin kolumni Läppä on vaihdettu (sydan.fi)