Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Mielen hyvinvointi / Lähimmäisenrakkauden kevät

Lähimmäisenrakkauden kevät

Meistä on tullut kekseliäämpiä pitämään toisistamme huolta etäisyyksienkin takaa, kirjoittaa Tuija Brax blogissaan.

Sydan.fi-sivustomme on koko vuoden rikkonut kävijäennätyksiä. Sivuilta haettiin keväällä sekä tietoa koronasta että vinkkejä jaksamiseen ja innostumiseen uusissa olosuhteissa.

Olemme saaneet positiivista palautetta teiltä jäseniltä, suurelta yleisöltä, ammattilaisilta ja medialta paikallislehdistä valtakunnan suuriin kanaviin.

Sivujen kautta olemme onnistuneet myös saattamaan ihmisiä toistensa luo, kun perinteiset tapaamiset olivat rajoitettuja. Sydänpuhelimen ja Sydän-chatin (nettikeskustelupalstan) avulla ihminen löysi toisen ihmisen, vertaistukijan, asiantuntijan tai vain rupattelijan.

Korona-kevät koostui sekä suurista huolista että toisaalta valtavasta halusta ja kekseliäisyydestä auttaa. Kevät 2020 näyttäytyy näin jälkikäteen lähimmäisenrakkauden keväänä. Niin kuin yksi jäsenistämme minulle kirjoitti: ”Ennen taisivat suvun nuoret pitää minua vähän itsestään selvänä ja saattoivat lykätä kiireiden keskellä kyläilyä. Nyt eivät lykänneet, vaan soittelivat ahkeraan ja lähettivät kivoja kuvia.”

Meistä on tullut kekseliäämpiä pitämään toisistamme huolta etäisyyksienkin takaa. Sydan.fi jatkaa tällä empaattisen ja asiallisen viestinnän tiellä koronan jälkeenkin.

 

Lue myös sydan.fi:ssa:
Tuija Braxin artikkeli Ilmastonmuutokseen varautuminen: ”On laajasti tunnettua, että ilmastonmuutos on uhka turvallisuudellemme, taloudellemme ja lastenlastemme tulevaisuudelle. Ehkä toistaiseksi vielä hieman vähemmän tunnettua on, että ilmastonmuutos on jo tänään viheliäinen uhka myös terveydellemme.”

Lue myös muita Tuija Braxin blogeja Sydänliiton Uutishuoneessa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi