Mitä tapahtuu, jos järjestöjen tekemä työ ajetaan alas?

Kuluvalla hallituskaudella sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista on leikattu yli kolmannes. Kyse ei ole marginaalisesta säädöstä, vaan historiallisesta rahoitusmuutoksesta, joka näkyy jo nyt ihmisten arjessa. Leikkausten mittaluokka on ollut poikkeuksellinen verrattuna moniin muihin julkisen talouden kohteisiin.

Sydänliiton kaltaiset järjestöt eivät ole “ylimääräinen lisä” sote-järjestelmään. Ne tarjoavat ennaltaehkäisyä, vertaistukea, neuvontaa ja tukea pitkäaikaissairaille ja heidän läheisilleen. Usein juuri siellä, missä julkinen palvelu ei tavoita tai jonne se ei taivu.

Sydänsairastuneelle vertaistuki voi olla ratkaiseva tekijä arjessa selviytymiseen, hoitoon sitoutumiseen ja elämänlaadun parantumiseen. Tämä työ ei korvaa julkista terveydenhuoltoa, mutta se täydentää sitä tavalla, joka on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Myös hyvinvointialueiden johtajat ovat todenneet, että järjestöihin kohdistuvat leikkaukset voivat lopulta kasvattaa julkisen sektorin kustannuksia.

Sote-järjestöjen rahoitus ei ole villi länsi

Viime aikoina järjestöjen rahoitus on taas noussut poliittisen keskustelun kohteeksi. Ministeritasolta on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan sote-järjestöjen saamia avustuksia pitää karsia.

On perusteltua käydä avointa keskustelua julkisten varojen käytöstä. Mutta samalla on syytä kysyä: mitä tapahtuu, jos järjestöjen tekemä työ ajetaan alas? Kuka ottaa vastuun ennaltaehkäisystä, vertaistuesta ja matalan kynnyksen avusta? Ja millä hinnalla?

Sote‑järjestöjen rahoitus ei ole valvonnan näkökulmasta villiä länttä, vaan pikemminkin yksi järjestelmällisimmin seuratuista avustusmuodoista. On oikein ja välttämätöntä, että rahankäyttöä valvotaan, kun kyse on julkisista varoista. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että nykyinen raportointi ja hakemusbyrokratia kuormittaa järjestöjä merkittävästi.

Monessa järjestössä kohtuuttomankin suuri osuus työajasta kuluu hakemusten, selvitysten ja raporttien laatimiseen. Tämä kaikki on pois ihmisten kohtaamisesta ja ydintehtävästä. Olisikin perusteltua kysyä, voitaisiinko avustusmallia muuttaa ilman, että läpinäkyvyydestä tingitään? Vähemmän byrokratiaa voisi tarkoittaa enemmän vaikuttavaa työtä.

Verotuksen olisi kannustettava varainhankintaan

Jos julkista rahoitusta leikataan, järjestöjä kehotetaan usein lisäämään omaa varainhankintaansa. Ajatus on sinänsä järkevä, mutta valtiovallan kannattaisi myös lainsäädännöllä siihen kannustaa.

Yksi konkreettinen ja nopea keino olisi laajentaa lahjoitusten verovähennysoikeus koskemaan kaikkia sote-järjestöille tehtyjä lahjoituksia. Se kannustaisi yksityishenkilöitä ja yrityksiä tukemaan terveyttä ja hyvinvointia edistävää työtä ja vahvistaisi kansalaisyhteiskunnan rahoituspohjaa. Myös lahjoittamisen kulttuuri ajan saatossa vahvistuisi.

Kyse on arvovalinnasta

Keskustelu sote-järjestöistä ei ole vain talouskysymys. Se on arvovalinta. Haluammeko järjestelmän, joka reagoi vasta kun ihmiset ovat jo sairaita ja kriisissä? Vai sellaisen, joka tukee, ehkäisee ja kulkee rinnalla ajoissa?

Sydänliiton näkökulmasta vastaus on selvä. Järjestöt eivät ole menoerä, vaan investointi ihmisten terveyteen, toimintakykyyn ja inhimilliseen arkeen. Jos tämä työ heikkenee, lasku ei katoa. Se siirtyy muualle, usein raskaampana ja kalliimpana.