Putoaako omena kauas puusta?

Olen harrastanut koko elämäni erilaisia joukkuelajeja. Nyt omien lasten kasvatus mietityttää: osaanko tukea heitä omien kiinnostustensa mukaan vai yritänkö ohjata itselleni mukaviin harrastuksiin.

Nuoruuteeni kuuluivat vahvasti lentopallo ja pesäpallo. Opiskeluaikana löysin ystäväni innostamana ultimaten eli frisbeellä pelattavan vauhdikkaan joukkuelajin. Näissä kaikissa yhdistävänä tekijänä on joko pallo tai frisbee, jota yritetään saada siirtymään joko pelaajalta toiselle tai sitten lyömällä mahdollisimman hyvään paikkaan, josta vastustaja ei sitä heti saa. Ja toki vauhti, voittamisen halu ja joukkuepelaaminen.

Tyttäreni taas harrastaa aivan toisenlaista lajia. Siihenkin liittyy kyllä joukkuetoiminta ja joskus myös voittamisen halu, mutta pääosin musiikki ja siihen eläytyminen tanssin muodossa. Vauhtia on siinäkin paljon, laji kun on street dance. Ja kisoissakin käydään joskus, mutta paljon myös tanssitaan vain ryhmässä tai yksinään opetellen erilaisia liikkeitä.

Tytär löysi tanssista itselleen rakkaan lajin

Katsoessani tytärtäni en voi muuta kuin ihailla. Se, miten hän on oppinut tekemään asioita, jotka ovat minulle todella vaikeita ja vieraita. Ja ajatus siitä, että harrastaisin lajia, jossa kisataan esiintymällä tuomareille ja muille katsojille. Rytmitajuakaan minulla ei ole riittävästi tuollaiseen.

Tätä miettiessäni pohdin, kuinka paljon vanhemmat ohjaavat lapsia asioihin, jotka eivät välttämättä ole juuri heille sopivia. On helpompi ohjata lapsi omien harrastuslajien pariin: ottaa mukaan tenniskentälle, potkia palloa pihalla ja siitä edetä seuratoimintaan tai vaikka käydä ratsastamassa yhdessä. Onko niin, että vanhemmat osittain joskus jopa harrastavat lastensa kautta? Ja lapsen menestyminen urheilussa on ikään kuin vanhempien onnistumista.

Tyttärenikin vein ensin tennikseen, koska veljensä sitä harrasti ja itsekin olin sitä pelaillut. Golfia hän kävi myös pelaamassa, kuten mekin. Tyttäreni piti näistä, mutta eräänä päivänä alle kouluikäisenä hän ilmoitti haluavansa tanssitunnille. Sen jälkeen hän on käynyt tutustumassa eri tanssilajeihin ja päätynyt lopulta itselleen rakkaaseen lajiin. Hänen koti- ja koulupiirinsä ystävänsä eivät sitä harrastaneet, joten hänen on pitänyt lähteä rohkeasti vieraiden nuorten pariin. Tanssin kautta onkin löytynyt uusia ystäviä.

Olen päässyt tutustumaan uuteen hienoon lajiin

Minulle ei olisi tullut koskaan mieleen ehdottaa tyttärelleni tanssia. Vaikka olin ehdottanut monia lajeja hänelle, olivat ne kaikki sellaisia, joita itse olisin voinut ajatella harrastavani. Street dancen kautta olen päässyt tutustumaan lajiin, joka on upeaa katsella ja saa kaikki hyvälle mielelle. Laji vaatii monipuolisia taitoja, kun 20 nuorta samaan aikaan tanssii nopean musiikin tahtiin tehden vaikeita liikesarjoja.

Me ihmiset olemme erilaisia, vaikka kasvatuksen kautta saatamme arvostaa saman tyylisiä asioita kuin vanhempamme.  Joskus vain kannattaisi miettiä, miten kannustaa toista ihmistä tekemään asioita, jotka ovat itselle vieraita mutta tälle toiselle ihmiselle ehkä luontaisempia. Tämä sama koskee kaikkia elämän osa-alueita, niin harrastuksia kuin esimerkiksi töitä. Ja joskushan on jopa niin, että oma ennakkoasenne voi muuttua ja voit havaita uuden asian olevan sellainen, josta itsekin pitäisit. Minun kohdallani on vielä matkaa siihen, että uskaltautuisin kokeilemaan aikuisten street dancea.