Hyppää sisältöön

Taklataan suurin tappaja

Sydän- ja verisuonitaudit tappavat joka päivä lähes 30 suomalaista. Verratessa sitä mihin tahansa muuhun kuolinsyyhyn, on se kirkas ykkönen. Palkintosijoitus on kunnialtaan kyseenalainen. Kuolemat ovat vain hyvinvoinnin rapautumisen jäävuoren huippu.

Tuija Brax, Sydänliiton pääsihteeri Timo Seppälä, Yhteiskuntasuhdejohtaja, Amgen Oy
Julkaistu 22.6.2021
Päivitetty 23.6.2021

Sydän- ja verisuonitaudin aiheuttamien infarktien ja sepelvaltimotautikohtausten sekä sen muiden työ- ja toimintakykyä muuten merkittävästi alentavien ongelmien kokoluokka on moninkertainen kuolemiin verrattuna. Vaikutus on hätkähdyttävä ja edellä tarkastelussa oli vain yhden päivän tilanne. Kun sen kertoo riskissä olevien keski-iän ylittäneiden lukumäärällä ja heidän odotettavissa olevan elinajan päivillä, saadaan selkeys ongelman dramaattisuudesta. Surullisinta on se, että merkittävä osa kuolemista ja sen lievemmistä mutta sitäkin sitkeämmin työ- ja toimintakykyä sivaltavista ilmenemismuodoista olisi vältettävissä, mikäli valtio kokonaisuudessaan ryhtyisi konkreettisiin toimiin, edellyttäisi ongelman kitkemistä ja tarjoaisi siihen riittävät ratkaisut – haluaisi taklata suurimman tappajan.

Uskalluksen analogia sitoutumiselle löytyy EU:sta. Syövänhoidossa EU sitoutui uskomattomaan tavoitteeseen: 2040 kukaan EU:ssa ei kuole syöpään. Tavoite on äärimmäisen kunnianhimoinen mutta uskallettu julkilausua siitä huolimatta. Se osoittaa hurjaa rohkeutta ja huikeaa halua keskittyä ratkaisemaan isoja haasteita. Samalla se synnyttää selkeän tahtotilan investoida terveyteen. Jotta fiskaalinen keinulauta pysyy tasapainossa, on samanaikaisesti kyettävä taklaamaan kansanterveydellisesti suuria haasteita ja hoitamaan ne nykyistä merkittävästi paremmin.

Suomessa sydän- ja verisuonitautien ollessa kansallinen ikeemme valtion tulisi sitoutua EU:n tavoin ratkaisemaan ongelma – julkaista sydänterveysongelma ja sitoutua siihen ehdoitta. Tällöin valtio asettaisi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vastaaville alueille tavoitteen, esimerkiksi sydäntapahtumien alentamisen 30 prosenttia vuoteen 2027 mennessä. Koska jokainen elollinen reaktio perustuu kannustimeen, tavoitteen toteutumisen ryydittämiseksi olisi mahdollisuus lisätä alueiden rahoittamista esimerkiksi 5000 eurolla jokaista vertailuvuoteen laskettua tapahtuman alenemaa kohden. Vuositasolla tämä tarkoittaisi lähtötilanteessa noin 30 m€ tarjolla olevaa rahaa alueille varsinaisen sote-rahoituksen lisäksi. Ei se valtion budjetin mittakaavassa paljon ole, mutta esimerkiksi Helsingin kokoiselle alueelle siitä jyvittyisi tavoitteessa onnistuessaan likimäärin 15 m€.

Tarkkasilmäinen aluepäättäjä ähkäisee nyt, että järjestämisvastuulliselle tämä olisi ruoskan sivallus, taas uusi vaade valtiolta. Tosiasiassa tilanne olisi täysin päinvastainen. Kun valtio sitoutuisi tavoitteeseen ja velvoittaisi alueet sen toteutukseen, olisi sillä myös velvollisuus turvata alueille riittävät ratkaisut ja voimavarat. Alueilla olisi oikeus saada ongelman ratkaisemiseksi riittävä työkalupakki.

Sydänterveysohjelma tässä esitetyssä muodossaan kohdentaisi valtion varojen käyttöä selkeästi työ- ja toimintakykyä kehittäviin ratkaisuihin, nostaisi työ- ja toimintakykyisen väestön määrää, parantaisi veropohjaa sekä keventäisi ikääntymisen painolastia kestävyysvajeen puristaessa kureliivin tavoin.

Onko valtiolla uskallus vastata kutsuun myöntävästi ja sitoutua ratkaisemaan ikiaikainen ongelmamme – sydän- ja verisuonitaudit? Vai halutaanko asiassa jatkaa nykymallin mukaisesti puhumalla siitä paljon vailla konkreettisia tekoja ja tosiasiallista sitoutumista ongelman ratkaisuun. Valtion raskaamman punnuksen painon tulisi olla edellisessä – perustaa konkreettisten tavoitteiden sydänterveysohjelma ja sitoutua sen tehokkaaseen toteutukseen.

Blogin ovat kirjoittaneet Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax ja Amgenin yhteiskuntasuhdejohtaja Timo Seppälä.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset