Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Mielen hyvinvointi / Eläkkeellä on lupa loikoilla

Eläkkeellä on lupa loikoilla

Eläkkeelle siirtyminen on useimmille myönteinen ja odotettu asia. Kun työelämän vaatimukset jäävät taakse, tulee tilalle vapaus suunnitella omia aikatauluja ja tekemisiä eri tavalla kuin ennen.

Saini Suutari
Julkaistu 5.12.2019
Päivitetty 11.12.2019

Monet asiat ovat eläkkeelle jäätyä mahdollisia kelloon katsomatta: myöhään nukkuminen, lehden lukeminen kahvikupposen äärellä ja ystävien tapaaminen. Ihana, ihana vapaus!

Jokainen rakentaa eläkevuosiaan omista lähtökohdista, odotuksista ja toiveista käsin. Kaikille eläkkeellä oleminen ei suinkaan tarkoita sitä, että vastuut vähenisivät. Moni auttaa lastenlasten hoidossa ja tukee siten omia lapsiaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Yksi innostuu vapaaehtoistoiminnasta, toinen uudesta harrastuksesta. Mahdollisuuksien meressä on varaa mistä valita.

Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita? Mitä haluaisin tehdä lisää ja mistä ehkä päästää irti? Mikä on minulle mahdollista tässä elämäntilanteessa?

Muun muassa näitä kysymyksiä osallistujat pohtivat Elämäni eläkevuodet -valmennuksessa, jonka keskeisiä teemoja ovat liikkuminen ja mielen hyvinvointi. Valmennuksen viesti on, että omaan hyvinvointiin panostaminen kannattaa aloittaa nyt. Eläkkeelle siirtyneille tarkoitettu valmennus tarjoaa vertaisten tukea ja tsemppausta uudessa elämänvaiheessa. Sen aikana osallistujat suunnittelevat ja tekevät konkreettisia tekoja hyvinvointinsa vahvistamiseksi.

Elämän eri osa-alueilla tapahtuu muutoksia eläköitymisen myötä. Niihin kannattaa varautua etukäteen. Paljonko tulen saamaan eläkettä? Mitä tekemistä löytäisin päiviini? Eläkeläisen kalenteri täyttyy helposti monenlaisesta menosta ja vapaa-ajan puuhasta. Jos harrastamisesta ja lastenlasten hoitamisesta tulee taakka, on hyvä pysähtyä miettimään omaa jaksamista ja sen rajoja. Eläkkeellä oleminen ei tarkoita sitä, että on käytettävissä kellon ympäri jokaisena viikonpäivänä. Silloin on lupa ottaa itselleen aikaa ja hellittää vastuista. Eläkkeellä on lupa loikoilla.

Mikä eläkevalmennus?

Ikäinstituutin Elämäni eläkevuodet -valmennuksen tavoitteena on sytyttää omasta hyvinvoinnista huolehtimisen kipinä ja liikkumisen ilo. Elämäni eläkevuodet -valmennusryhmiä luotsaavat Ikäinstituutin kouluttamat liikunnan ammattilaiset sekä eläkeläis- ja kansanterveysjärjestöissä toimivat vertaisvalmentajat. Sydänliiton Sydänyhdistyksille on tarjolla maksuttomia valmentajakoulutuksia vuonna 2020. Lue lisää: www.ikainstituutti.fi/elakevalmennus

Lue myös mielen hyvinvoinnin ja liikunnan juttuja.

Lue myös Harmaan Pantterin blogi Silver Generation on tavoiteltu kohderyhmä

Lue myös Työ jatkuu eläkeiässä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi