Jääkö ylipainoinen lapsi aikuisten epäonnistuneen kommunikaation jalkoihin?

Koska lihavuus heikentää terveyttä sekä lapsena että aikuisena, on ylipainon ja erityisesti lihavuuden ennaltaehkäisy ja varhainen havaitseminen tärkeää ja kouluterveydenhuollon tehtäviin kuuluvaa. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan hyvä keskusteluyhteys ja toisen asemaan asettumisen taitoa.

Oletko sinä joskus kokenut syyllistämistä lapsesi terveyteen liittyvissä asioissa? Tai ehkä ammattilaisena olet huomannut, että viestiäsi ei ymmärretty, kuten olit toivonut, ja yhteistyö ei lähtenytkään käyntiin. Näin voi erityisesti tapahtua tilanteissa, joissa ollaan tekemisissä herkkien ja tunteita herättävien aiheiden kanssa. Kun on kyseessä oma lapsi ja aiheena ylipaino, aina joku syyllistyy, väärinymmärtää tai loukkaantuu ja yhteistyön mahdollisuuksia menetetään.

Mitä voisimme tehdä ja mitä yrittää ymmärtää toisin, jotta lapsen etu pysyisi näissä kohtaamisissa etusijalla? Vanhempien ja terveydenhuollon työntekijöiden omat kokemukset, uskomukset ja totutut tavat tai jopa väärä tieto eivät saisi olla esteenä.

Tämä kuvitteellinen vanhemman kertomus olisi varmastikin optimitilanteessa erilainen:

”Luin kauhistuneena Viivin repusta löytynyttä palautetta. Terveydenhoitaja oli tavannut 3. luokkaa käyvän tyttäreni jossain terveystarkastuksessa. Lapussa kehuttiin tytärtäni mukavaksi, asioitaan hienosti hoitavaksi, yhteistyökykyiseksi, hiukan hiljaiseksi ja terveeksi tytöksi. Lopuksi kerrottiin, että Viivin painokäyrä oli jyrkässä nousussa ja pyydettiin yhteydenottoa kouluterveydenhoitajaan, puhelinnumero oli siinä nimen alla. Mukana oli tuloste kasvukäyrästä.

Poskiani kuumotti; tämäkin vielä. Mitäköhän syyttelyä sieltä kuulisi, jos erehtyisin soittamaan. Utelisi varmaan, enkö laita lapsille terveellistä ruokaa, vie heitä harrastuksiin tai juotanko heille jatkuvasti sokerilimuja. Pekka käy nykyisin töissä toisella paikkakunnalla ja on täällä kotona vain viikonloput. Miten ihmeessä voisin ehtiä yksin kaiken? Töissä pitäisi olla entistä tehokkaampi ja oma työterveyslääkärini uhkasi diabeteksella, jos en saa painoani laskemaan. Eikö riitä, että ne pari luokkalaista kiusaa Viiviä, pitääkö terveydenhoitajan vielä haukkua lihavaksi. Viivistä ei ainakaan tehdä masentunutta ja syömishäiriöistä nuorta. Mitäköhän se terveydenhoitaja on Viivillekin sanonut?”

Miksi lapsen terveyteen tai painon nousuun pitää muiden kuin vanhempien sitten ylipäätään puuttua? Valitettavasti tiedämme, että lihavuus aiheuttaa niin mielen kuin kehon terveydelle haittaa jo lapsuudessa ja usein viimeistään aikuisuudessa. Terveydenhuollossa käytössä olevista kasvukäyristä tällaisen muutossuunnan voi herkästi havaita.

Suomessa on perinteinen ja ainutlaatuinen lähes satavuotias neuvolajärjestelmä tukemassa perheitä ja seuraamassa lasten kasvua ja kehitystä. Kouluterveydenhuolto jatkaa tätä toimintaa hieman erilaisessa toimintaympäristössä ja erilaisin keinoin. Molempia säätelee asetus vuodelta 2011. Kouluterveydenhuolto ei enää ole sitä, mitä se oli, kun nykyisten alakoululaisten vanhemmat itse olivat koululaisia. Yhteiskunnan muutokset, työtapojen kehittyminen ja tutkimustiedon lisääntyminen sekä kouluterveydenhuollon asetus edellyttävät aikaisempaa laajempaa näkemystä ja yhteistyötä, koko perheen hyvinvoinnin ja lapsen elinympäristön huomioimista. Osaammeko me sitä?

• Asetus säätelee kouluterveydenhuollon terveystarkastuksia. Terveydenhoitaja tapaa oppilaat vuosittain ja niin kutsutut laajat terveystarkastukset, sisältäen koululääkärin tapaamisen, tehdään vuosiluokille 1., 5. ja 8.
• Kouluterveydenhuolto on ennaltaehkäisevää perhekeskeistä terveydenhuoltoa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, terveyttä ja opiskelukykyä oppilaan koko elinympäristö huomioiden.
• Kasvun seuranta on yksi osa lapsen terveyden seurantaa. Monet sairaudet, kuten esimerkiksi keliakia tai tyypin 1 diabetes, pystytään havaitsemaan, jos poikkeavaan pituuskasvuun tai painonkehitykseen puututaan.

Edellisen tarinan toisessa päässä, kouluterveydenhuollossa, terveydenhoitaja on puolestaan pohtinut monenlaisia asioita. Ajatuksenkulku olisi voinut mennä näin.

”Viivi oli jotenkin hiljaisempi kuin ennen, mutta reippaana tyttönä kertoi asioiden olevan hyvin. Kavereita on ja kotona perhe voi hyvin. Kiusaamista ei kuulemma ole. Isää hän näkee harvemmin kuin ennen, mutta ei se kuulemma haittaa. Aamupalaa ja kouluruokaa Viivi sanoi syövänsä vaan, jos maistuu tai on jotain hyvää, yleensä ei ole nälkä. Kumman yhtäkkisesti Viivin painokäyrään oli ilmaantunut mutka ylöspäin. Vuodessa oli tullut 12 kg lisää; eihän tässä iässä tytöille tule yleensä kuin pari kiloa.

Olisi kiva, jos Viivin äiti soittaisi, voisin vähän kysellä ja selvittää, miten voisin olla avuksi Viiville tai vanhemmille. Harvemmin kukaan on kauhean tietämätön siitä, miten lapsen päivä tulisi rakentaa tai mitä lapselle ruoaksi laittaa, vaan yleensä syyt ovat muualla ja paljon moninaisemmat. Viivin kanssa juteltiin lähinnä aamupalasta. Itse hän sanoi olevansa nykyään läskikin. Puhuimmehan siitä sitten.

Meitä on täällä oppilashuollossa kokonainen armeija auttamassa, jos vain apua toivotaan, mutta auttaminen on vaikeaa, jos äiti ei soita. Olisin tosin voinut esittää asiani palautteessa ehkä eri tavalla. Näiden asioiden viestiminen kotiin on niin hankalaa. Olisi upeaa, jos voisimme auttaa. Sitähän varten täällä olemme.”

• Lapsuuden lihavuus voi monella tavalla vaikuttaa epäedullisesti terveyteen ja hyvinvointiin jo lapsuudessa, mutta myös myöhemmin aikuisuudessa. Siksi lihomisen havaitseminen ajoissa ja pysäyttäminen suojaa terveyttä ja on myös hoitosuositusten (Lihavuus Lapset Käypä hoito -suositus) mukaista.
• Lapsuuden lihavuus on usein pysyvää. Suurin osa lihavista lapsista, jopa 80 %, on lihavia aikuisena. Ennaltaehkäisy on siksi tärkeää.
• Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa alakouluikäisen lapsen arjen hallinnasta ja heihin myös terveydenhuollon ammattilainen toivoo yhteyttä. Kuten esimerkiksi oppimis- tai keskittymisvaikeuksien selvittelyssä, ylipainon selvittelyssäkin lapsen itsetunnon ylläpitäminen ja tukeminen ovat keskeisiä ja siksi taustatyö tehdään aikuisten kesken.
• Lapsen elämän muutostilanteiden tiedetään olevan riskiaikaa ylipainon kehittymiselle. Sen vuoksi koulun alku, perheen elämäntilanteen muutos, koulun vaihto, kiusaaminen ja muut kriisit näkyvät herkästi painonnousuna, varsinkin, jos lapsella on siihen taipumusta.

Pyrimme varmasti kaikki toimimaan lapsen hyväksi, mutta tulkinta siitä, mikä on lapsen eduksi, vaihtelee näkökulman, omien kokemusten ja tiedon mukaan. Vanhempi peilaa erityisesti omia kokemuksiaan, terveydenhuoltohenkilö opittua tietoa, ja niin ristiriidalta on vaikea välttyä. Jos pystyisimme ymmärtämään näitä kaikkia näkemyksiä ja muokkaamaan sen pohjalta toimivan yhteistyön, olisi lapsen terveyttä tukemassa tiimi eikä ainoastaan eri tahoja.

Edellä mainitulla kuvitteellisella kertomuksella voisi olla toisenlainenkin kulku.

Äiti kokisi yhteydenoton mahdollisuutena harmituksestaan huolimatta. Vanhempi ja terveydenhoitaja tapaisivat kahdestaan jonakin äidin työaikatauluun sopivana hetkenä. He miettisivät mitä aikuiset, sekä koulussa että kotona, voisivat Viivin hyvinvointia ja arkea tukeakseen tehdä. Erityisen hyödylliseksi tiedetään keskustelu siitä, minkälaista tukea perhe kokee tarvitsevansa ratkaisujen löytämiseen.

Olisi voitu keskustella kiusaamisasiasta, josta kouluterveydenhoitajalla ja ilmeisesti opettajallakaan ei ollut tietoa, ja sopia miten asiassa edetään. Mikäli Viivin mielialasta tai suhteesta omaan kehoon heräisi enemmän huolta, tehtäisiin suunnitelma sen arvioimiseksi esimerkiksi koululääkärin tai koulupsykologin toimesta. Pohdittaisiin myös, mistä asioista kouluterveydenhoitajan kannattaisi keskustella Viivin kanssa. Koulussa yleisesti etsittäisiin ratkaisuja siihen, että luokan tytöt kaiken kaikkiaan oppisivat syömään kouluruokaa innokkaammin.

Äiti olisi voinut saada vinkkejä siihen, miten arkista isän kanssa liikkumista voisi nyt uudessa elämäntilanteessa korvata. Kaupungin kaikista liikuntapalveluista ei välttämättä Viivin äidilläkään ole tietoa. Äidin kanssa sovittaisiin myös siitä, miten Viivin painon kehitystä jatkossa seurattaisiin. Voitaisiin olla yhtä mieltä siitä, että suhteellisen painon nousun pysäyttäminen olisi tavoitteena. Tulisiko esimerkiksi seuraavan syksyn 4.lk:n terveystarkastukseen Viivi yhdessä äidin kanssa?

Avoimuus, luottamus, toimintatapojen kehittäminen ja yhteistyö ovat niitä keinoja, joiden avulla pidämme huolen, että lapsen etu ja terveys eivät tallaudu mielipahaamme tai kommunikaatiotaitojemme puutteeseen yhteiskuntamme tarjoamissa palveluissa tai terveydenhuollon moninaisissa hoitopoluissa.

Kirjoittaja Paula Häkkänen
LL, ETM, nuorisolääkäri
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäri, Helsinki