Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Kun arki pysähtyy, anna aikaa myös itsellesi

Kun arki pysähtyy, anna aikaa myös itsellesi

Verkkopuntari sopii kaikille, joilla on halu löytää keinoja hyvinvoinnin tueksi ja siirtyä sanoista tekoihin. Voit osallistua Verkkopuntariin ajasta ja paikasta riippumatta, vaikka kotisohvalta.

Susanna Lehtimäki
Julkaistu 8.4.2020

Muuttuvassa maailmassa, koronaviruksen aikana, on tärkeää huolehtia lähimmäisistä, noudattaa annettuja ohjeita sekä määräyksiä, ja ennen kaikkea turvata riskiryhmien hyvinvointi. Moni joutuu työttömäksi tai lomautetuksi, eikä mielekästä tekemistä löydy, kun ystäviäkään ei voi tavata. Normaali arki pysähtyy, eivätkä arkirutiinit rullaa entiseen tapaan. Myös oma tapa syödä, liikkua ja levätä saattaa herkästi muuttua. Elintapahaasteet koskettavat näin ollen entistä useampia.

Verkkopuntarin elintapaohjaukseen voi osallistua tietokoneella tai älypuhelimella

Satakunnan Sydänpiirillä on Verkkopuntari-ohjelma, joka tukee painonhallintaa ja pysyviä elintapoja rennolla otteella. Ohjelma keskittyy ravitsemuksen, liikunnan, voimavarojen sekä levon osa-alueille. Vuoden ohjelma sisältää 12 viikon ohjausvaiheen, jonka aikana osallistujalla on viikoittain mahdollisuus käydä henkilökohtaista ohjauskeskustelua terveydenhuollon ammattilaisen kanssa verkon välityksellä. Ylläpitovaiheen aikana kaikki materiaalit ja mahdollinen ryhmän tuki ovat osallistujan käytössä.

Verkkopuntariin voi osallistua ajasta ja paikasta riippumatta, vaikka älypuhelimella kotisohvalta. Koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa Sydänpiiri lisää Verkkopuntari-valmennusten määrää, jotta mahdollisimman moni saa muuttuneessa arjessa tukea elintapoihinsa. Osallistua voi joko yksilö- tai ryhmävalmennukseen.

Sopii niille, jotka ovat kyllästyneet kulkemaan keittiövaaka kainalossa

Verkkopuntari sopii kaikille, joilla on halu löytää keinoja hyvinvoinnin tueksi ja siirtyä sanoista tekoihin. Ohjelman tulokset ovat rohkaisevia. Valmennuksiin osallistuneet kertovat tärkeistä elintapamuutoksista eli ateriarytmin parantumisesta, liikunnan ja kasvisten käytön lisääntymisestä sekä herkuttelun vähentymisestä. Verkkopuntari ei ole ihmedieetti, vaan sen avulla pyritään pysyvään elintapamuutokseen kohti parempaa hyvinvointia. 34-vuotiaan Verkkopuntariin osallistujan sanoin ”Sopii niille, jotka ovat kyllästyneet kulkemaan keittiövaaka kainalossa”.

Verkkopuntari -ohjaaja ei anna valmiita ratkaisuja, vaan tukee osallistujan omia oivalluksia ja auttaa tunnistamaan elämässä jo olemassa olevan hyvän, sekä rakentamaan tulevaa sen päälle. Pysyvä muutos lähtee liikkeelle aina ihmisestä itsestään ja hänelle tärkeistä arjen pienistä asioista. Katso lisätietoja ja ilmoittaudu.

Lue myös Vinkkejä syömiseen etätyön ja opiskelun lomassa ja Ateriarytmin kulmakivet.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi