Hyppää sisältöön

Liikunta sydäninfarktin jälkeen

Liikunta on olennainen osa kuntoutumista. Säännöllisellä liikunnalla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa sepelvaltimotautiin. Sydänlihaksen on kuitenkin annettava toipua infarktista, ja siksi tulee muistaa muutama seikka liikunnasta toipumisen aikana. Valtimopistoskohta paranee parissa viikossa eikä se sen jälkeen enää rajoita liikuntaa.

Annukka Alapappila, liikunta-asiantuntija
Julkaistu 30.8.2018
Päivitetty 1.9.2021

Ensimmäiset viikot kotona

Arki kotona on hyvä aloittaa kevyillä kotitöillä ja kevyesti liikkuen. Kävelylle voi lähteä heti. Aluksi riittää 10–15 minuutin kävely useamman kerran päivässä. Kannattaa muistaa, että oireet, kuten rintakipu ja hengenahdistus, eivät kuulu liikuntaan. Liikunnan aikana ja sen jälkeen tulee olla hyvä olo. Vähitellen liikunnan pitäisi tuntua selvästi helpommalta kuin kotiutuessa sairaalasta.

Lisää liikuntaa asteittain

Päivittäistä liikuntaa on hyvä lisätä sitä mukaan, kun toipuminen edistyy ja kunto kohenee. Liikunnan avulla oppii tuntemaan oman voinnin ja saa tietoa toipumisen edistymisestä. Kun liikunta tuntuu helpolta ja kevyeltä eikä oireita ilmene, liikuntakertojen määrää voi lisätä, sitten pidentää aikaa ja lopuksi lisätä vauhtia. Kävely tai pyöräily tai muuten liikkuminen hieman rasittavasti ja liikkumisen monipuolistaminen esimerkiksi liikkumalla vaihtelevassa maastossa on sallittua. Kunnon kasvaessa onkin hyvä pidentää liikunnan kestoa vähitellen 30-60 minuuttiin päivässä.

Tämä teksti sisältää yleisiä ohjeita liikuntaan sydäninfarktin jälkeen toipumisen ajaksi. Jos lääkäri tai fysioterapeutti on antanut erityisiä ohjeita, niitä tulee noudattaa.

Toipuminen kestää infarktin laajuudesta riippuen 2–8 viikkoa. Kun toipuminen sydäninfarktista alkaa olla takana ja liikkuminen sujuu mukavasti, kannattaa tutusta Sepelvaltimotautia sairastavan liikunta – ohjeistukseen.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset