Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Parisuhde / Ota puheeksi, uskalla lähelle parisuhteessa

Ota puheeksi, uskalla lähelle parisuhteessa

Oma seksuaalisuus ja seksi ovat intiimejä ja haavoittuvia asioita, eikä niitä ole helppo ottaa puheeksi edes oman kumppanin kanssa. Puhumattomuus ja välttely kuitenkin vain lisäävät epämukavuutta. Avoin ja rehellinen keskustelu kumppanin kanssa voi olla parisuhteen uusi alku ja tunteiden jakaminen lisää luottamusta.

Päivi Liippola
Julkaistu 22.11.2018
Päivitetty 10.1.2020

Puhumatta jääneet murheet kasvavat ja parisuhteessa kysymyksiä on kummallakin. Ahdistuneisuus, pelko seksin turvallisuudesta tai parisuhdeongelmat lisäävät seksihäiriöitä. On tavallista, että sairastunut tuntee pelkoa tai epävarmuutta leikkausarpien, kipujen, häiriöiden tai  seksitilanteessa selviytymisen vuoksi. Kumppani tuntee pelkoa ja epävarmuutta siitä, aiheuttaako kipua tai rasittaako toista liikaa. Parisuhteessa intiimi yhdessäolo voi loppua toisen tai molempien pelkoon seksin turvallisuudesta.

Lue seksin merkityksestä parisuhteelle

Avoin ja rehellinen keskustelu kumppanin kanssa on ensiaskel seksielämän palauttamiseen. Kun tietää toinen toisensa huolet ja odotukset, on helpompi tehdä suunnitelma, miten seksielämää palautetaan ja miten huolehditaan läheisyydestä  ja tunneyhteyden säilymisestä.  Parisuhde kärsii, jos tunteet latistetaan, jos ei kerrota huolista, jos koskettelut ja halaamiset loppuvat. Parisuhde voi olla erittäin hyvä ilman yhdyntää, mutta se näivettyy, jos ei ole läheisyyttä ja tunteiden jakamista.

Lue seksin puheeksi ottamisesta terveydenhuollossa

Seksielämä takaisin yhdessä

Seksielämän palauttaminen voi olla hidas prosessi. Parisuhteessa olevien kannattaa tämä työ tehdä yhdessä, parina. Aluksi voidaan tehdä  yhdessä asioita ilman seksitavoitetta ja -odotusta. Romanttisen mielialan palauttaminen voi kestää tovin, mutta on tarpeen, koska se lisää tunneyhteyttä ja parisuhdetyytyväisyyttä. Seksin voi  aloittaa käsi kädessä kävelyillä, yhteisillä päivälevoilla, hieronnalla. Siitä voi edetä kosketteluharjoituksiin,  hyväilyyn, suutelemiseen.

Luontevan yhdessäolon palauduttua voi intiimikosketusta lisätä yhä enemmän ja pikku hiljaa lähestyä toinen toisensa kiihottamista.  Näin edeten ehtivät molemmat sopeutua uuteen tilanteeseen, eivätkä epäonnistuneetkaan yritykset romuta uskoa selviytymiseen. Uutta suhdetta aloittaessa kannattaa ensin rakentaa luottamuksellinen, keskusteleva suhde, jotta seksitilanteeseen voidaan aikanaan edetä turvallisesti.

Lue seksistä erektiohäiriön kanssa

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi