Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Isovanhemmat tukena lapsen ruokakasvatuksessa

Isovanhemmat tukena lapsen ruokakasvatuksessa

Isovanhempien tuki ja apu on monille lapsiperheille korvaamatonta kiireisen arjen keskellä ja jokaisella mummulla ja vaarilla on oma tapansa osallistua lastenlastensa elämään.

Julkaistu 12.3.2014
Päivitetty 7.9.2018

Isovanhemmat voivat olla suurena tukena myös lapsen ruokakasvatuksessa, kun yhteiset pelisäännöt sovitaan etukäteen ja niitä noudatetaan puolin ja toisin. Ennakkoluuloton asenne ruokaan ja terveelliset valinnat kannattaa ottaa osaksi arkea pienestä pitäen. Lapsi ottaa kaikessa mallia hänelle läheisistä aikuisista – tämä pätee myös ruokailuun ja ruokavalintoihin.

Porkkana ja kaikki vihannekset on sydänystävällisiä, sydän tykkää niistä.” (Akseli, 7)

Tuoreita kasviksia, hedelmiä tai marjoja tulisi lapsenkin nauttia edes vähän jokaisella aterialla. Useimmiten ne maistuvat pienemmille parhaiten suuremmiksi lohkoiksi pilkottuina sormisyömisinä. Tuoreena syötävien lisäksi kasviksia voi lisätä moniin lapsille maistuviin ruokiin, esimerkiksi laittamalla porkkanaraastetta lihapulliin tai pakastevihanneksia makaronilaatikkoon.

”Ihminen pysyy terveenä kun syö kasviksia ja nukkuu paljon. Eikä saa syödä bakteereja – räkää ei saa syödä.” (Sampo, 4)

Nakki-, makkara- ja kinkkuruoat ja leikkeleet sisältävät niin runsaasti nitriittejä, että niitä suositellaan tarjottavaksi perheen pienimmille korkeintaan kerran viikossa. Lapsen leivälle sopiikin leikkelettä paremmin esimerkiksi siivu sydänmerkittyä juustoa ja muutama vihannesviipale.

”Nakit on nakkeja.” (Taneli, 6)

Uusia makuja yhdessä opetellen

Hauskaa ja samalla opettavaista on keksiä yhdessä ruokia, niin että lapset saavat äänensä kuuluviin. Pienten voi antaa auttaa myös ruuan valmistuksessa taitojensa mukaan.

Aina ei lasten kanssa puuhaillessa kuitenkaan tarvitse valmistaa suosikkiruokia, sillä ruokaelämykset karttuvat monipuolisesti maistellen. Lasta on hyvä kannustaa kokeilemaan erikoisempiakin makuja. Sydänmerkin verkkosivuilta löytyy terveellisiä reseptejä lastenkin makuun.

”Meillä pitää syödä kaikenlaista ruokaa, joskus talo haisee kaalille eli tosi pahalle.” (Venny, 7)

Herkut kuuluvat juhlaan

Monet lapsille markkinoidut juomat ovat happamia ja hyvin sokerisia. Ne ovat haitallisia hampaille ja sisältävät suuren määrän energiaa. Onkin syytä muistaa, että herkut kuuluvat vain juhlaan. Myös makeita välipaloja kannattaa tarjota vain harkiten, sillä ne totuttavat lapset makeuteen. Parhaita välipaloja lapsille ovat hedelmät ja täysjyväviljatuotteet.

”Aikuiset ei syö niin paljoa jälkkäriä, paitsi mun äiti.” (Lotta, 8)

Lähde: Syö hyvää -esite lapsiperheille, Kuluttajaliitto. www.syohyvaa.fi
Lasten sitaatit on poimittu Sydänmerkki-tiimin kevään aikana tekemistä haastatteluista.

Sydänmerkki-ruokaohjeita löytät Sydänmerkki -sivuilta.

Teksti Laura Kivi

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi