Siirry sisältöön

Kun pelko muutti olkapäälle

Tiina Huuskonen tunsi viime syyskuussa flunssan oireita kesken työkykymestarikoulutuksen ja kipaisi työterveyshoitajalla. Infarkti iski tutkimusten aikana.

Marja Kytömäki
Julkaistu 16.4.2020
Päivitetty 18.5.2020
Tiina Huuskosen arjen pelastus on ollut mahdollisuus tehdä töitä kotona pari kertaa viikossa. Perheen kaksi koiraa huolehtivat työpäivän säännöllisen tauottamisen toteutumisesta. Kuva Maija Ukko

Kevättalvella sairauden pelko oli jo voitettu. Tiina Huuskosen perheessä elettiin normaalia lapsiperheen arkea, sairastettiin vatsataudit, angiinat ja flunssat. – Samalla lailla sairastin flunssaa kuin aikaisemminkin. Tosin se meni nopeammin ohi, koska nyt maltoin ihan oikeasti sairastaa, hän kertoi tavatessamme talviloman jälkeen. Juuri kun ensimmäiset uutiset koronan saapumisesta Suomeen oli kuultu.

Sinä olet hyvässä hoidossa

Tiinan viisihenkinen perhe oli vastikään saapunut Teneriffalta, jossa lähikaupungin hotelliasukkaat oli määrätty karanteeniin. – Mutta niin ovat lähikoulun oppilaat täällä Helsingissäkin.

Aluksi matkalle lähtö oli pelottanut: – Matkan loppumaksun suorittaminen arvelutti. Mitä, jos sattuu jotakin? Tiina kertoo miettineensä. Hän oli sairastunut juuri ennen syyslomamatkaa ja pitäisikö lapsille tuottaa pettymys nytkin. Kardiologi oli kuitenkin rauhoittanut mieltä. ”Sinä tiedät, mikä tauti sinulla on, ja sinulla on lääkkeet siihen. Suurin osa koneessa ei tiedä, ovatko he terveitä. Sinä olet hyvässä hoidossa.”

Teillä on sydänkohtaus

– Jos vaan olisin osannut tulkita niitä merkkejä, Tiina Huuskonen tuumaa jälkiviisaana. – Keho tiesi kyllä jo pari–kolme päivää ennemmin. Vähän aikaisemmin ikäkausitarkastuksessa kaikki oli näyttänyt hyvältä.

Valmetilla Järvenpäässä henkilöstön ulkomaankomennuksia hoitava Tiina oli tuolloin Ilmarisen työkykymestarikoulutuksessa, kun ”rintaan pisti ja hengästytti”. – Minulla oli ollut yskä pitemmän aikaa. Ajattelin, että minulla on varmaan keuhkokuume. Laitoin viestiä työterveyshoitajalle.

Varmuuden vuoksi otettiin ekg. – Siinä oli jotain häikkää ja työterveyshoitaja ohjasi minut lääkäriin. Tämä säikäytti sanomalla ”Istukaapa nyt tähän, teillä on sydänkohtaus”.

Alettiin valmistella potilaan lähettämistä Hyvinkään sairaalaan. – Tunsin olevani sivuosan näyttelijä.

Vasta ambulanssihenkilökunta kysyi, onko kukaan huomannut asiakasta.

Hyvinkäältä Tiina siirrettiin Meilahteen, jossa tehtiin pallolaajennus. Yksi sepelvaltimosuoni oli melkein tukossa.

– Siitä alkoi uuden elämäni ensimmäinen päivä.

Sairauden pelko muutti olkapäälle

Pallolaajennuksen jälkeen tuli WAU-olo, mutta samalla Tiina huomasi pelkäävänsä: – Mitä, jos infarkti tulee uudestaan?

Sairaalassa oli turvallista, joku seurasi vointia koko ajan. – Tuli sellainen tunne, että täältä ei uskalla lähteä pois.

Toisaalta Tiina huomasi, että pelko myös pitää elossa: – Se saa tekemään oikeita päätöksiä. Jos minulla olisi ollut jalka kipsissä, kaikki olisivat nähneet sen, mutta sydänsairaus ei näy. Oli vaikeaa itsekin tajuta olevansa vielä toipilas.

Pelko sai myös ottamaan asioista selvää. Tiina oivalsi, että sepelvaltimotaudista ei koskaan parane.

– Se on mukana läpi elämän ja sen kanssa on pakko oppia elämään.

Koska liikkuvaisen perheen ruokavalio oli jo valmiiksi aika hyvällä mallilla, johtopäätös sepelvaltimotaudin vahvasta perinnöllisyydestä oli looginen.

– Lapsilla on samat geenit. Meidän ruokavaliohan on täysin muuttunut, suolan käyttö esimerkiksi on vähentynyt.

Onneksi löysin keskusteluryhmät

Sydänvalvonnassa oli aikaa googlailla ja lukea lehtisiä. – Minulla oli hirveä tiedonjano ja luin aivan kaikki mahdolliset esitteet. Pahaksi onneksi ensimmäisenä käsiin osui lääketehtaan julkaisema opas, jossa kerrottiin, kuinka moni kuolee ensimmäisen vuoden aikana infarktin jälkeen. Sairauden pelko oli väistämätön.

– Se veti maton alta. Tämä tulee uudestaan! Onneksi löysin myös sydänsairaiden Facebookin Kuriton sydän ja Nuoret sydänsairaat -keskusteluryhmät, joissa ihmiset kertovat rohkeasti ja kaunistelematta ensimmäiset tunnot. Tämä vertaistuki on hirmun tärkeää, sillä et voi loputtomasti kaataa tuntemuksistasi perheelle.

Tiina sai ryhmästä rohkaisua käydä lääkärissä silloinkin, kun oli epävarma, olivatko oudot tuntemukset vaarallisia vai asiaan kuuluvia lihaskramppeja. Sairaalassa häntä ei moitittu, vaan sanottiin, että hyvä kun tulit. Oman sydämen oppii tuntemaan ajan kanssa.

Sinun pitää alkaa elää

Töihin Tiina palasi hallitusti, mutta kuitenkin aika vauhdilla.

– Aika nopeasti palasin normaaliin. Pitämättömien lomien ansiosta saatoin pitää lomapäivän per viikko jouluun asti ja saldojen avulla oli mahdollista tehdä voinnin mukaan lyhyempiä työpäiviä.

Jälkitarkastuksen jälkeen Tiina on ollut normaalisti töissä. Mahdollisuus tehdä yhdestä kolmeen etätyöpäivää viikossa on ollut arjen pelastus.

Jälkitarkastuksessa kardiologi totesi, ettei Tiinan oikeastaan pitäisi olla siinä: väärä sukupuoli, väärä ikä, eikä edes kolesteroli ollut korkea. ”On vaikea sanoa, että ota rennosti, kun elät ruuhkavuosien arkea, jossa on pakko pysyä mukana.”

Tiina on huomannut, että apua saa, kun osaa pyytää. Itse hän halusi ottaa ”koko paketin” mitä tarjolla oli, kun ei vielä tiennyt, mitä tulisi tarvitsemaan. Pakettiin kuuluvaa psykiatrin tapaamista hän suosittelee muillekin. – Oli tosi hyvä, kun sai käydä asian riittävän monta kertaa läpi.

Toipumisen kulmakivet

1 Perhe on paras tuki. Kuoleeko äiti, kysyi poika, kun Tiinan puoliso toi lapset ensimmäisen kerran sairaalaan. – Päivä päivältä lapset näkivät, että paranin koko ajan: ensin makasin sängyssä, sitten istuin, seuraavalla kerralla kävelin huoneessa ja lopulta menin heitä vastaan. Mies hoiti perheen arjen pyörittämisen. Hän osti Oura-sormuksen meille molemmille.

2 Työnantaja Valmet Oyj otti hienosti kopin. – Varhaisen tuen malli osoitti toimivuuden. Esimies laittoi viestiä pari kertaa viikossa, soitti ja kyseli, olenko varmasti valmis palaamaan töihin. Minulle ei ollut tullut mieleen, että työnantaja voisi järjestää lastenhoitoapua, jos ympärillä ei ole turvaverkkoa. Työnantajan tarjoamat seurannat niin työpsykologin kuin myös työterveyden puolelta on otettu kiitollisena vastaan.

3 Parantuminen on projekti. – Tekeminen on aina ollut minulle ikävistä asioista selviytymisen keino: selvitän, suunnittelen ja alan tehdä. Sydänvalvonnassa otin tilanteen haltuun lukemalla kaiken mahdollisen tiedon. Toipumisvaiheessa olen suunnannut liikenevän vapaa-ajan uuden talonrakennusprojektin suunnitteluun.

Työnantaja tukee työhön palaamista

Työkyvyn varhaisen tuen toimenpiteet sovitaan työpaikalla yhdessä työnantajan, työntekijöiden ja työterveyshuollon kesken. Työkyvyn tuen malli tulee laatia jokaisella työpaikalla. Toimintatapaan tarvitaan johdon sitoumus ja perehdytystä niin esimiehille kuin henkilöstölle.

Sairastumisensa aikoihin Tiina Huuskonen suoritti Ilmarisen Työkykymestari-koulutusta. Koulutus auttaa soveltamaan työkykyjohtamisen oppeja käytäntöön. – Yhtäkkiä olinkin itse myös työkykyjohtamisen asiakkaana.

Työterveyshuolto huolehtii yhdessä työpaikkojen kanssa henkilöstön työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Yhteys työterveyshoitajaan oli Tiinan pelastus ja työterveyshuollosta on ollut suuri apu kuntoutumiseen. – Ensimmäisenä työpäivänä vein sydänriipuksen työterveyshoitajalle, hänen ansiostaan herään vielä seuraavana päivänä.

Lue lisää:

Sydäninfarkti

Työkyvyn varhainen tuki

Työkykyjohtamisen vuosi

 

Sydänsairaiden suljetut Facebook-ryhmät Kuriton sydän ja Nuoret sydänsairaat toimivat työikäisten vertaistukiryhminä.

 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset