Aivoverenkiertohäiriö tai aivoinfarkti
Koin vuonna 2013 tammikuussa aivoverenkiertohäiriön, vasemmasta silmästä meni näkö ja verenpaineet mm. yläpaine oli 245/100. Jouduin Oysiin. Elokuussa selvittämätön aivoinfarkti (näkyi kuvantatutkimuksissa). Olisin toivonut, että olisin saanut jotain valmennusta siihen, miten selvitä tällaisesta yllättävästä tilanteesta ja miten kuntoilla. Pyöräillä olen yrittänyt, mutta sydämeeni tulevat rytmihäiriöt ovat estäneet sen. En tiedä, miten voisin ylläpitää kuntoa, koska rytmihäiriöt piinaavat ja on alkanut ihan pelottaa. Olen myös sairastunut tyypin 2 diabetekseen. Olen 64-vuotias. Olen lievasti ylipainoinen, mutta kuitenkin haluiaisin harrastaa mm. kuntosalia, mutta kuten edellä mainitsin, siitä kuten muusta kuntoilusta saan rytmihäiriöitä. Mitä teen?
24/07/2015
Minun sydämeni
Vastaus
Sairastettu aivoverenkierron häiriö (tässä tapauksessa tarkemmin ottaen aivoinfarkti) ei sellaisenaan ole este harrastaa liikuntaa, pikemmin päinvastoin. Liikuntaharrastuksen esteenä olevat rytmihäiriöt on syytä selvittää – sitäkin suuremmalla syyllä, kun yksi tavallinen rytmihäiriö, eteisvärinä, voi olla myös aivoinfarktin taustatekijä, ja tällä on suuri vaikutus uusien kohtausten ehkäisyyn. Koska oireet liittyvät rasitukseen, tutkimuksista tulee kyseeseen ainakin rasituskoe, mutta myös EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti ja sydämen ultraäänitutkimus, ellei näitä ole jo aiemmissa yhteyksissä tehty.
14/08/2015
Mikko Syvänne