Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Flimmeri ja koronarokotus

Minulla on todettu ajoittainen flimmeri, jonka hoitoon käytetään lääkityksenä yhdistelmää Emconcor ja Xarelto.

Nyt kun koronarokotuksien saaminen määräytyy mm. perussairauksien nojalla kysynkin, että onko kuvaamani flimmeri sairaus?

12/01/2021

Jorma H

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 22.1.2021

Eteisvärinä eli flimmeri on kyllä sairaus. Tämänhetkisen käsityksen mukaan eteisvärinä ei kuitenkaan ole sellainen sydänsairaus, joka lisäisi riskiä sairastua COVID-19-taudin vakavampaan muotoon.

Ikä on merkittävin vaikealle COVID-19-taudille altistava tekijä, ja siksi THL:n määrittämä rokotusjärjestyskin etenee iäkkäimmistä nuorempiin. Listan loppupäässä, ennen muuta väestöä ovat vuorossa sellaiset alle 70-vuotiaat henkilöt, joilla on jokin vakavammalle tautimuodolle altistava sairaus. Sydänsairauksista sellaisia ovat ainakin sydämen vajaatoiminta ja sepelvaltimotauti, myös kohonnut verenpaine lisää riskiä. Yksityiskohtaista diagnoosiluetteloa THL ei kuitenkaan ole julkaissut.

Kysyjän pysyväislääkityksessä on mukana Xarelto, jolla ehkäistään mahdollista eteisvärinään liittyvää aivoverenkierron häiriötä. Koska lääkitys on määrätty pysyväksi, päättelen siitä että kysyjä on ainakin yli 65 -vuotias. Todennäköisesti rokotusjärjestys tulee hänen kohdallaan määräytymään pikemminkin iän kuin sairauden perusteella.

22/01/2021

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi