Hertta-sydänkohtausriskitesti. Onko luotettava vai vain turhaa rahastusta?
11/06/2017
Nainen 1959
Vastaus
Hertta-sydänkohtausriskitesti on suomalaisen yrityksen kehittämä laboratoriotesti. Testistä käytetään myös nimeä CERT -testi (Coronary Event Risk Test). On hienoa, että maassamme kehitetään uusia tutkimuksia, ja kyseinen testi on vieläpä päässyt erään kuuluisan amerikkalaisen keskuksen listoillekin. Testi perustuu veren keramidien mittaamiseen, nämä ovat yksi osa lipidejä eli rasva-aineenvaihduntaa kuten esimerkiksi LDL-kolesteroli. Testin valmistajan mukaan keramidimääritys, ja siitä laskettu riskiluku kertoisi kuitenkin herkemmin henkilön riskistä sairastua sepelvaltimotautiin ja kohdata sydänäkkikuolema. Testi on saatavissa Yhtyneet Medix laboratoriosta yksityisiltä lääkäriasemilta ja maksaa 148 euroa (Mehiläisen hinta). Tietojeni mukaan julkisen puolen laboratoriot, esimerkiksi pääkaupunkiseudun HUSLAB ei ole ottanut testiä vielä valikoimiinsa.
Testiä on markkinoitu kuluttajille runsaasti kuluvan vuoden aikana. Usean asiantuntijan näkemys kuitenkin on, että lisätutkimusta testin käyttötarpeesta ja tulkinnasta tarvitaan vielä. Tästä syystä Sydänliittokaan ei ole lähtenyt mainostamaan testiä. Mihin testitulos sitten johtaisi? Noudata sydänterveellisiä elintapoja eli lopeta tupakointi, laihduta, liiku enemmän ja syö terveellisesti. Jos sinulla on sydänlääkitys, ota lääkkeet säännöllisesti. Eli ohjeet ovat tutut ilman testiäkin. Tulevaisuus näyttää, tuleeko tämä testi ylipäätään jossain muodossa saavuttamaan asemaa osana potilaiden tutkimusta ja hoitoa.
22/06/2017
Anna-Mari Hekkala