Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Apua kolesteroliin ruokavaliosta? Katso verkkoluento

Apua kolesteroliin ruokavaliosta? Katso verkkoluento

Kolesteroli on välttämätön rakennusaine elimistölle, mutta liiallinen kolesterolin saanti on valtimotautien suurimpia vaaratekijöitä. Jos kaipaat lisätietoa kolesterolin hallitsemisesta ruoalla, ilmoittaudu maksuttomaan verkkoseminaariin.

Julkaistu 7.11.2019
Päivitetty 22.1.2020
Kuva Anna Kara.

Kolesteroli on elimistölle tarpeellinen muun muassa solukalvojen rakennusaineeksi. Kuitenkin liika määrä kolesterolia verenkierrossa on merkittävä valtimosairauksien riskitekijä, koska sitä kertyy valtimoiden seinämiin ja täten verisuonet ahtautuvat. Kolesterolin hallinta ruokavalion avulla on aiheena verkkoseminaarissa.

Omilla elintavoilla voi vaikuttaa veren kolesteroliarvoihin ja yksi keskeisimmistä vaikuttavista tekijöistä on ruokavalio. Ruokavaliossa tärkein kolesterolipitoisuuteen vaikuttava tekijä on rasvan laatu. Kasvisten lisäämisen kautta kuidun saanti lisääntyy ja tyydyttynyttä rasvaa ja kolesterolia sisältävien ruokien syönti mahdollisesti syrjäytyy. Myös suolan ja sokerin maltillinen käyttö on kulmakivi siihen, että kolesteroli laskee.

Kaipaatko lisää käytännön ohjeita kolesterolin alentamiseen ruoalla?

Sydänliiton Kolesteroli ja ruoka -verkkoluento pidettiin 19.11, ja tallenteen voit katsoa jälkeenpäin Youtubesta.

Verkkoluennossa Sydänliiton ravitsemusasiantuntija Tuija Pusa käsittelee ruokavalintojen vaikutusta veren kolesterolipitoisuuteen käytännön vinkein ja havainnollistavin esimerkein.

Katso Kolesteroli ja ruoka -verkkoluento täältä!

 

Lue myös lisää rasvan laadusta, ravinnosta ja muista elintavoista, sekä kolesterolista ja kolesteroliarvoista ja testaa ruokavaliosi rasvan laatu.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi