Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Mokkakakusta moneksi

Hei!
Onnistuuko Sydän-lehden 1/2022 sivun 28 mokkakakku ilman kananmunia, joita tavallisesti laitetaan kahvikakkuihin? Toisinaan myös leivontalehdissä on reseptejä, joista on jäänyt merkittävä raaka-aine pois tai paistoaika/-lämpötila on virheellinen.

09/03/2022

Mokakakkuko?

Vastaus

Mari Olli, ruokakasvatuksen ja ruokapalveluiden asiantuntija
Julkaistu 8.4.2022

Mokkakakku onnistuu mainiosti ilman kananmunaa. Erilaisissa ns. sekoitettavissa kakuissa kananmunaa ei välttämättä tarvita, myös piimäkakku on usein kananmunaton leivonnainen.

Ruoka- ja leivontaohjeita on maailma pullollaan. Raaka-aineet ja ainessuhteet voivat vaihdella paljonkin reseptin laatijasta ja tavoitteista riippuen. Esimerkiksi Sydänmerkin ruokaohjeissa suositaan kasviksia, käytetään pehmeitä rasvan lähteitä sekä maltillisesti suolaa. Ruokaohjeiden testaus- ja kuvausvaiheessa niistä pyritään hiomaan mahdollisimman toimivia. Myös Sydän-lehteen kirjoitettaessa ohjeet tarkastetaan useamman kerran. Virheitä voi aina silti jäädä ja se on kokkaajille harmillista. Palautteet ja kysymykset ohjeisiin liittyen ovatkin kullanarvoisia.

08/04/2022

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi