Hyppää sisältöön

Sain diabeteshoitajalta ohjeen käyttää kotimaista rypsiöljya (sydänystävällistä) lisäravinteena 1-2-rkl/vrk. Se pienentää triglyä, alentaa kolesterolia, hidastaa hiilihydraattien imeytymistä. Onko tästä mitään tutkimustietoa? Teidän sivuillanne asiasta ei puhuta mitään. Mistä diabeteshoitaja on saanut tiedon lisäravinteesta? Miten tällainen lisäravinne nautitaan? Erikseen vai muun ruuan yhteydessä? Pelkästään otettuna tuntuu paljolta.

09/04/2015

lisäravinnetta ihmettelevä

Vastaus

Laura Toivola
Julkaistu 10.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Rypsiöljy sisältää runsaasti pehmeää rasvaa ja on myös hyvä välttämättömien rasvahappojen lähde. Pehmeän rasvan käytön on tutkimuksissa todettu olevan monella tapaa terveyttä edistävää: se pienentää veren kokonaiskolesterolipitoisuutta sekä huonon LDL-kolesterolin pitoisuutta, pienentää triglyseridiarvoja, vähentää verihyytymien syntyä ja elimistön tuottamia tulehdustekijöitä sekä mahdollisesti parantaa insuliiniherkkyyttä. Yleisesti ottaen pehmeä rasva ehkäisee sepelvaltimotautia sekä sydän- ja verisuonitapahtumia.

Rypsiöljyä voi ottaa lisäravinteen omaisesti ja sekoittaa esimerkiksi aamupuuroon, jos tuntuu, että ruokavaliossa ei ole muuten tarpeeksi pehmeän rasvan lähteitä. Riittävä määrä pehmeää rasvaa on kuitenkin mahdollista saada myös tavallisesta perusruokavaliosta. Päivittäinen tarve täyttyy esimerkiksi parista ruokalusikallisessa kasviöljyä (salaatinkastikkeena tämä menee kätevästi), neljästä teelusikallisesta kasvirasvalevitettä ja parista ruokalusikallisesta pähkinöitä tai siemeniä. 

Pitkälle pääsee, kun suosii pehmeän rasvan lähteitä, kuten juuri rypsi- tai oliiviöljyä ja muita kasviöljyjä, kalaa, pähkinöitä, siemeniä ja kasvirasvalevitteitä leivän päällä. Maito- ja lihatuotteissa rasva on pääosin kovaa, joten niiden käyttömääriin ja rasvapitoisuuksiin kannattaa usein kiinnittää huomiota. Ruokavalion hyvä kokonaisuus ratkaisee. Tuotevalinnoissa auttaa Sydänmerkki, joka kertoo, että tuote on rasvan määrän ja laadun osalta parempi valinta omassa tuoteryhmässään. 

Lisää aiheesta sivuillamme. 

 

 

 

10/04/2015

Laura Toivola

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset