Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Statiinia vaikka kolesteroli matala?

Olen 77-vuotias ja minulla on sepelvaltimotauti, joka löytyi, kun hakeuduin tutkimuksiin rytmihäiriöiden takia. Polkupyöräergometri piti keskeyttää parin minuutin kuluttua. Tehtiin varjoainekuvaus ja saman tien pallolaajennus, kun LAD-suonessa oli kolme tukosta, 99%, 98%. Muuta mainittavaa ei löytynyt. Rytmihäiriöiden lisäksi muita oireita ei ollut, verenpaine oli matala, kokonaiskolesteroli maksimissaan 5. Aikuisiän paino on ollut 55-62 kg, raskausaikaa lukuun ottamatta. Olen myös liikkunut (sauvakävellyt, uinut) suositellusti ja ruokavalioni oli koko lailla suositusten mukainen. Vietän säännöllistä elämää, en juo enkä ole koskaan polttanut. Ainoa riskitekijä on perimä: isälläni oli sepelvaltimotauti.
Pallolaajennuksen jälkeen minulle määrättiin statiineja, mutta koska ne aiheuttivat mielestäni pelottavia oireita, luovuin niistä ja päätin alentaa kolesterolini ruokavaliolla. Luovuin lisätystä sokerista, eläin-ja maitorasvoista ja kasviksista, joiden hiilihydraattipitoisuus on korkea. Viljoista syön lähinnä vain kauraa, satunnaisesti ruista. Lisäksi käytän Benecol-tuotteita ja camelina-öljyä. Nykyään kokonaiskolesterolini on 3,4, LDL 1,3, HDL 1,79, triglyseridit 0,6 ja HDL:n ja LDL:n suhde 1,6.
Olen voinut aika hyvin, mutta viime vuoden keväällä jaksaminen heikkeni ja kävelyvauhti hiljeni. Syke oli levossa alle 50 eikä oikein noussut rasituksessa. Minulle laitettiin tahdistin, joka antaa vauhtia, jos syke laskee levossa alle 50 ja päivällä alle 60, eli minulla on ’sairas sinus’.
Kysymys: Nyt ohjeistetaan kaikkia sepelvaltimotautia sairastavia turvautumaan joka tapauksessa statiineihin. Kolesteriarvojen lisäksi ne kuulemma vaikuttavat johonkin, mutta mihin? En ymmärrä. On myös lääkäreitä, joiden mielestä kaikkien tulisi alkaa käyttää statiineja jo 40 vuotta täytettyään. Hoidanko itseäni siis väärin?

05/12/2023

Tiukka mummo

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 11.12.2023

Statiinit kuuluvat sepelvaltimotautipotilaan peruslääkitykseen useastakin syystä. Ensinnäkin veressä kiertävä ylimääräinen, haitallinen LDL-kolesteroli pakkautuu valtimoiden seinämiin aiheuttaen niiden ahtautumisen. Siksi LDL-kolesteroli tulisi pudottaa mahdollisimman matalalle tasolle. Suositus on alle 1,4 mmol/l.

Toiseksi statiinit stabiloivat eli vakauttavat jo olemassa olevia verisuonimuutoksia. Vaikka varjoainekuvauksessa ei näkynytkään veren virtausta rajoittavia muutoksia muissa sepelvaltimoiden osissa, valtimoiden kovettumistautia eli ateroskleroosia on seinämämuutoksina muuallakin. Tällaiseen seinämämuutokseen voi syntyä repeämä ja tulppa, joka aiheuttaa sydäninfarktin. Infarkti voi siis syntyä sellaiseenkin kohtaan, jossa ei vielä ole merkittävää kaventumaa. Statiinit ehkäisevät tätä tapahtumaa.

On hieno kuulla, että ruokavaliomuutokset ovat vaikuttaneet näin tehokkaasti kolesteroliarvoihin. On erittäin harvinaista, että LDL laskee ruokavaliomuutoksilla noin alas. Ilmeisesti lähtötasokaan ei ollut kovin korkea. Koska valtimotauti kuitenkin tuli, tässä kohtaa herää epäilys, voisiko taustalla olla toinen kolesteroliin liittyvä poikkeama, kohonnut lipoproteiini a eli Lp(a). Tämän veressä kiertävän rasva-aineen pitoisuus on pitkälti geneettistä. Siksi se mitataankin vain kerran elämässä. Rutiininomaisesti määritystä ei vielä tehdä, koska sen alentamiseksi ei ole olemassa hoitoa. Määritys voidaan kuitenkin tehdä, jos esimerkiksi suvussa esiintyy sepelvaltimotautia poikkeuksellisen nuorella iällä. Korkean arvon omaavilla kannattaa silloin yrittää laskea muut haitalliset rasva-aineet eli tässä tapauksessa LDL vieläkin matalammalle tasolle, jotta näiden yhdessä aiheuttama riski pienenisi.

Lääkärit eivät suosittele kaikille yli 40-vuotiaille statiineja. Lääkityssuositus perustuu kokonaisuuden arviointiin. Jos on muitakin valtimotaudin riskitekijöitä, esim. henkilö tupakoi ja on ylipainoinen, statiini kannattaa aloittaa aiemmin, kuin muutoin terveitä elintapoja noudattavalle. Valtimotaudin riskinarviossa käytetään hyväksi FINRISKI-laskuria. Riskilaskuria ei kuitenkaan käytetä henkilölle, jolla on jo todettu valtimotauti, koska heillä uuden tapahtuman riskin tiedetään jo olevan erittäin suuri.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi