Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Lääkehoito / Statiinit ja lihaskivut

Mikä on vaihtoehto kolestrolilääkkeelle, jos statiinit eivät sovellu lihaskipujen vuoksi? Olen kahden vuoden aikana kokeillut viittä eri statiinivalmistetta ja yksikään valmisteista ei käy edellä mainittujen syiden vuoksi. Olen 63-vuotias nainen ja lääkitykset, vernpainelääke ja koestrolilääke on geeniperimän vuoksi määrätty nautittavaksi joka päivä. Olen terve, syön terveellistä ruokaa, liikun paljon ja tammikuussa otetut veriarvot olivat hyvät. Nämä lihksiin ja niveliin tulevat kivut ovat aivan selvästi statiinilääkkeiden aiheuttamat, siis ,mikä on ehdotuksenne?

18/03/2016

Alli

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 29.3.2016
Päivitetty 4.6.2018

Ensimmäinen kysymys on, onko kaikki statiinivaihtoehdot todella kokeiltu, mukaan lukien pienet annokset ja aluksi joka toinen päivä tai vieläkin harvajaksoisempi annostelu. Toiseksi, onko eri statiinikokeilujen välillä pidetty riittävän pitkä tauko? Statiinista oikeasti johtuvat lihaskivut voivat jatkua vielä jonkin aikaa lopettamisen jälkeen, joten seuraava statiinikokeilu voi syyttä saada niskaansa edellisen aiheuttamat vaivat. Kolmanneksi, onko eri valmisteiden ja taukojen aikana pidetty oirepäiväkirjaa? Jotkut yllättää havainto, että loppujen lopuksi vaivoja olikin yhtä paljon niin statiinin kuin taukojenkin aikana.

Jos lopulta tullaan siihen, että mikään statiini ei sovi, voidaan kokeilla muita rasva-aineenvaihdunnan häiröiden lääkkeitä, esimerkiksi etsetimibiä. Valitettavasti näyttö muiden vaihtoehtojen todellisesta hyödystä sairastumisten estämisessä on ohuempi kuin statiineilla. Uusin kolesterolilääkkeiden ryhmä, PCSK9-vasta-aineet, ovat vielä vailla sairausvakuutuskorvausta ja hinnaltaan (noin 600 euroa kuukaudessa) useimpien tavoittamattomissa. Siihenkin tilanteeseen voidaan joutua, joskin harvoin, että on tyytyminen asian hoitamiseen elintapakeinoin.

29/03/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi