Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Takotsubon toistuminen mietityttää

Olen kokenut tai sairastanut kerran takotsubo – sydänsairauden v. 2005, aviomieheni kuoli yllättäen kotona illalla syynä sydänpysähdys. Laamaannuin täysin hautajaisten ym jälkeen ja hakeuduin lääkäriin terveyskeskukseen huonon olon ja sydämen tykytyksen vuoksi jota oli jo ollut kuukauden verran enemmän ja vähemmän itkukohtausten ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Minut pidettiin sairaalassa tarkkailussa iltapäivään asti ja jatkuvasti otettiin sydänfilmejä. Syykin selvisi sydämessäni oli jotakin ylimääräistä jonka takia vaihdettiin EKG laitettakin kaksi kertaa. Lääkäri kertoi sitten minulle että hän laittaa lähetteen keskusairaalaan jatkotutkimuksiin. Menin kutsun saatuani tosin toista kk myöhemmin tutkimuksiin jotka oli tosi perusteelliset, tehtiin rasituskoe, myös ultratutkimus tehtiin. Se jokin häiriö sydämessä oli kuulemma poistunut. Lääkitystä ei määrätty muuta kuin verenpaineeseen, joka oli koholla luultavasti ns. valkotakkipelon johdosta !! Olen ollut perusterve ihminen aina, normaalipainoinen, ei verenpainetta ja jopa laihtunut silloin monta kiloa mieheni kuoleman jälkeen, eli jo aivan liikaa. Minut kutsuttiin sitten kk. kuluttua kuulemaan sydänlääkärin yhteenveto ja hän sanoi ettei sydämessäni ollut mitään vikaa .Melkein halasin lääkäriä ja nauroimme yhdessä kun niin ilahduin. Eli se syndrooma oli mennyt menojaan muutaman kk. kuluessa.- En alkanut käyttää verenpainelääkitystä, verenpaine on nykyään aivan ok , kolesterolilääkitys on aloitettu 2017 talvella,minulla on aina ollut kolesteroli koholla, max 6.3, muut arvot ok jopa hyvät.. Olen aina harrastanut kohtuullisesti liikuntaa se kuuluu päiväohjelmaan. Itse asiassa vasta nyt tiedän että sairastin takotsubo -sairauden silloin 2005. Nyt kysyn voiko särkyneen sydämen oireyhtymä uusia helposti ? Pidän huolta itsestäni, liikun sopivasti ja nukun yöni tosi hyvin. Tunnen olevani hyvässä kunnossa.

09/05/2018

Leena

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 22.9.2018

Takostubo, niin kutsuttu särkyneen sydämen oireyhtymä voi uusiutua, mutta uusiutuminen on onneksi hyvin harvinaista. Tarkalleen ei tiedetä, miksi toiset voivat saada takotsubo-oireyhtymän ja toiset eivät. Vielä huonommin tiedetään, tai voidaan ennustaa, kenellä takotsubo saattaisi toistua.

22/09/2018

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi