Siirry sisältöön

Olen 49-vuotias nainen. Minulla on ollut rytmihäiriöitä 14 vuotta. Kärsin myös palleatyrästä. Ruokavaliolla olen saanut sen pidettyä kurissa. Jollain tapaa olen myös tietoinen siitä, että palleatyrän oireet ja lisälyönnit liittyvät toisiinsa. Nyt minulla on kuluvan kesän ja syksyn aikana lisääntynyt sellainen oire, että kun olen syönyt, niin hetken päästä alkaa tulla todella voimakkaita sydämenlyöntejä, jotka tuntuvat selässä, joskus jopa kymmeniä peräkkäin ja siinä samalla esiintyy myös lisälöyntisyyttä. Joskus tapahtuu näin myös iltaisin, kun asetun makuulle sängylle. Muutaman kerran on myös tullut voimakkaita lyöntejä lenkin jälkeen. Joskus menee ohi ihan rauhoittumisella ja joskus tarvitsee orloc- rytmihäiriölääkkeen. Voimakas lyönti ei ole muljaus, vaan pikemmin kämmenen kokoinen alue, jossa tuntuu epämukava nytkäys. Liikun paljon, melkein päivittäin ja ruokavalioni on terveellinen, päihteitä en käytä. Mistä tämä todella kiusallinen oire voi johtua ja onko syytä hakeutua tohtorin pakeille?

22/10/2015

Pauliina 66

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 24.10.2015
Päivitetty 4.6.2018

Ihmiset kuvaavat sydämen rytmiin liittyvät aistimukset hyvin vaihtelevalla tavalla. “Muljahdus” on tavallinen lisälyönnin kuvaus, mutta ei suinkaan ainoa, onhan sitäpaitsi valtaosa lisälyönneistä täysin oireettomia. Lisälyöntiä seuraava normaali sydämen lyönti voi hyvinkin tuntua tavallista voimakkaampana, koska tehottoman lisälyönnin jäljiltä vasen kammio on tavallista veritäytteisempi, ja pumpattava verimäärä (iskuvolyymi) oikeastikin suuri. Oireiden kuvaus sopii hyvin lisälyöntisyyteen, ja palleatyrä puolestaan tunnettu lisälyöntejä provosoiva tila. Koska oire on häiritsevä, lääkäriin hakeutuminen on perusteltua.

24/10/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset