Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Mielisairaalassa voi tapahtua kauheita

Juha Kukkosen ohjaus Yksi lensi yli käenpesän osoittautuu teemaltaan edelleen ajankohtaiseksi. Vakava kuvaus vallan käyttämisestä mielisairaalassa hersäyttää välillä mukavat naurut.

20.6.2018
·
Tiina Eloranta
·
Mikko Penttilä, Wanda Dubiel, Samuli Niittymäki, Robin Svartström, Tommi Eronen, Tiia Louste ja Amira Khalifa. Kuva: Mitro Härkönen

Ken Kesey työskenteli valvojana Menlo Parkin mielisairaalassa. Tuolta ajalta hän kirjoitti romaanin Yksi lensi yli käenpesän, joka ilmestyi 1962. Vuonna 1975 sai ensi-iltansa samanniminen elokuva, jonka Miloš Forman ohjasi Keseyn romaanin pohjalta. Tuon elokuvan on varmasti suurin osa Suomenlinnan kesäteatterin muurien suojiin kerääntyneistä nähnyt.

Ennen elokuvaa Dale Wasserman sovitti Keseyn romaanin näytelmäksi, jonka pohjalta Juha Kukkonen ohjasi ryhmäteatterilaisille Suomenlinnaan sopivan version.

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat potilaiden päivähuoneeseen, jonka ovista tullaan ja mennään sujuvasti. Elämä mielisairaalassa kulkee tiettyä kaavaa – päivästä toiseen. Scanlon (Amira Khalifa) rakentelee pommia päivät pitkät. Päällikkö Bromden (Robert Kock) moppaa lattioita puhumatta mitään. Professori Harding (Tiia Louste) on paennut onnetonta avioliittoaan mielisairaalan hoiviin. Billy Bibbitt (Samuli Niittymäki) änkyttää. Martini (Tommi Eronen) kätkeytyy partansa ja Cheswick (Mikko Penttilä) sairautensa taakse. Ruckley (Wanda Dubiel) elää omaa elämäänsä pyörätuolissa.

Osastolle syntyy elämää, kun entinen vanki Randle P. McMurphy (Robin Svartström) siirretään mielisairaalaan potilaaksi. McMurphya eivät terapiaistunnot kiinnostava, vaan päinvastoin: säännöt ja rutiinit ärsyttävät kapinallista, ja hän innostaa muita potilaita vaatimaan muutoksia sääntöihin. Osaston johtaja, hoitaja Ratched (Minna Suuronen) päättää heti alkuun, että McMurphyn hän pistää ruotuun. Hoitaja Ratched määrää, mitä potilaat saavat tehdä ja mitä eivät. Apuhoitajat Flinn (Jutta Järvinen) ja Williams (Alex Anton) toimivat Ratchedin apuna.

Tapahtumat soljuvat vaivattomasti terapiahetkistä juhlintaan. Savukkeet ja kukka palavat, musiikki soi. Tarinaan mahtuu hippiteemaa ja mielisairaalan historiaa sähköshokkihoidoista lobotomiaan. Näyttelijäsuoritukset solahtavat yhtenäiseksi tarinaksi, josta katsojat nauttivat. Loppu vetää hiljaiseksi.

Suomenlinna tarjoaa aurinkoisen illan, jonka rikkoo näytöksen aikainen sadekuuro. Viltit lämmittävät yleisöä, ja aika kuluu kuin siivillä. Yksi lensi yli käenpesän osoittautuu vallan mainioksi näytelmäksi.

Lue seuraavaksi