Siirry sisältöön

Parempi burgeri on herkkuruokaa

Uunituoreista sämpylöistä, itse paistetuista pihveistä ja kotitekoisesta tomaattikastikkeesta kokoat herkullisen kanaburgerin, joka maistuu niin isoille kuin pienillekin syöjille. Myös rapeat uunisilakat ja värkkäät kasvikset ovat helppoja ja nopeita takuuruokia moneen makuun.

Soili Soisalo
Julkaistu 26.2.2014
Päivitetty 5.9.2018
Burgeri, Silakkapihvit, Kasvispannu, Puolukkapuuro

Kanaburgerit

4 annosta

8 kpl kaurasämpylää
muutama lehti rapeaa salaattia
2 tomaattia
1 sipuli
1 avokado
4-8 rkl makeantulista tomaattikastiketta

Pihvit

8-10 kpl
400 g kananpojanjauhelihaa
1 pieni sipuli
½ rkl rypsiöljyä tai pullomargariinia
½ dl korppujauhoja
½ dl lihalientä
1-2 tl sinappia (ei makeaa)
¼ tl suolaa
¼-½ tl vastarouhittua mustapippuria
½ tl rouhittua tai jauhettua maustepippuria
½ rkl curryjauhetta
1 kananmuna tai ½ dl valkuaista (Eggo, Laitilan proegg)
pullomargariinia paistamiseen

1. Huuhtele ja suikaloi salaatti, viipaloi tomaatti, sipuli sekä avokado valmiiksi.
1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota rasvassa pannulla.
2. Mittaa kaikki murekeseoksen ainekset kulhoon ja sekoita hyvin.
3. Muotoile pihveiksi ja paista rasvassa pannulla kauniin ruskeiksi tai uunipannulla 200 asteessa parikymmentä minuuttia.
4. Kokoa purilaiset makusi mukaan kuumista pihveistä, kasviksista ja tomaattikastikkeesta sekä lämpimistä sämpylöistä.

Kaurasämpylät

20 kpl
5 dl vettä
25 g hiivaa
½ tl suolaa
1-2 rkl siirappia
2 rkl rypsiöljyä
4 dl kaurahiutaleita
7-8 dl hiivaleipäjauhoja
(1-2 rkl seesaminsiemeniä)

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää muut aineet ja alusta taikina tasaiseksi. Jätä hiukan jauhoja leipomista varten.
2. Kohota tunnin verran ja leivo jauhotetulla pöydällä sämpylöitä uunipannulle leivinpaperin päälle.
3. Kohota vielä puoli tuntia, voitele vedellä, koristele seesamilla ja paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Makeantulinen tomaattikastike

3-4 rkl rypsiöljyä
1 pieni sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
½-1 punaista chiliä
250 g kirsikkatomaatteja (tai tomaatteja)
1 punainen paprika
1 rkl viinietikkaa
¼ tl suolaa
1-2 rkl juoksevaa hunajaa tai tummaa sokeria
2 dl tomaattimurskaa

1. Pese kasvikset, puhdista paprika siemenistä, kuori ja lohko sipuli ja valkosipulinkynnet.
2. Mittaa öljy kattilaan, lisää sipulit, chili, paprikapalat ja tomaatit ja kuumenna kastike kiehuvaksi. 3. Lisää mausteet ja hauduta hetki, soseuta sitten sauvasekoittimella.
4. Säilytä viileässä, sekoita kastike tasaiseksi ja tarjoa sitä kala-, liha- ja kasvisruoan lisäkkeenä.

Rapeat uunisilakat

4 annosta
500 g silakkafileitä (1 kg perkaamattomia)
100 g hapankorppuja
¼-½ tl suolaa
½ tl rouhittua musta- tai valkopippuria
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
sitruunalohkoja tarjoiluun

1. Jauha hapankorput hienoksi ja sekoita jauheeseen mausteet.
2. Nyppäise fileistä selkäevä pois, kaada lautaselle maitoa, kasta fileet siinä ja pyörittele korppujauheessa.
3. Lado fileet vieri viereen uunipannulle leivinpaperille, joka on pyyhkäisty öljyllä. Voit myös pirskottaa fileille hiukan öljyä.
4. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia ja tarjoa silakat perunoiden tai perunasoseen ja kasvisten kanssa.

Pikapaistetut kasvikset

4 annosta
2-3 porkkanaa
1-2 paprikaa
100 g herkkusieniä (tai kesäkurpitsaa)
100 g vihreitä papuja (pakaste)
1 pieni sipuli
1-2 rkl rypsiöljyä
¼ tl rouhittua pippurisekoitusta
veitsenkärjellinen suolaa
½-1 tl yrttisekoitusta
1-2 rkl vettä

1. Kuori porkkanat ja suikaloi, puhdista ja pilko herkkusienet ja paprika, kuori ja pilko sipuli.
2. Kuullota ensin sipuli, lisää porkkana ja muut kasvikset ja paista sekoitellen muutama minuutti öljyssä suurehkolla pannulla tai vokkipannussa.
3. Lisää mausteita ja vähän nestettä, vähennä lämpöä ja kypsennä kannen alla pari minuuttia (juuri ja juuri kypsiksi).
4. Tarjoa kasviksia lisäkeruokana esimerkiksi paistetun kalan kanssa.

Vadelma-puolukkamanna

4-6 annosta
1½ dl puolukoita
½ dl sokeria
5 dl vettä
¾ dl tummia mannasuurimoita
1 dl kuohukermaa
2 dl vadelmia (kotimaisia)
1 rkl sokeria
½-1 rkl vettä

1. Kiehauta puolukat, sokeri ja vesi.
2. Ripottele suurimot vatkaten sekaan ja hauduta kymmenen minuuttia.
3. Anna puuron jäähtyä kylmäksi ja vatkaa se kuohkeaksi sähkövatkaimella.
4. Vaahdota kerma ja vatkaa se puuron sekaan.
5. Soseuta vadelmat sokerin ja veden kanssa kastikkeeksi (jos käytät ulkomaisia vadelmia, kiehauta kastike).
6. Kokoa annokset puolukkamannasta ja vadelmakastikkeesta.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset