Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Ravitsemustaitoa peliin!

Ravitsemustaitoa peliin!

Ruuasta ja ravitsemuksesta saa lukea jos jonkinlaista tekstiä niin lehdistä ja netistä kuin kirjoistakin. Kaikki painettu sana ei kuitenkaan pohjaudu tieteelliseen tutkimukseen ja joskus tutkimuksia siteerataan ja tulkitaan mielivaltaisella tavalla.

Soili Soisalo
Julkaistu 29.6.2016
Päivitetty 12.9.2018
Sydänmerkin Sydänruokaa-keittokirja edustaa ruoka-ajattelua, jossa trendikkyys, herkullisuus, terveellisyys ja tutkimustieto yhdistyvät.

Jos ravitsemusasiat kiinnostavat, kannattaakin siis valita tietolähteeksi kirja, jonka pohjana on tieteellinen tutkimus ja kirjoittajat ravitsemustieteen huippuasiantuntijoita.

Ravitsemustaito-tietoteos julkaistiin jo viime vuonna ja suuren suosion vuoksi siitä ilmestyi juuri kolmas painos. Se tutustuttaa lukijansa ravitsemuksen mielenkiintoiseen maailmaan ja valottaa, miten ihmisen ruokavalio on kehittynyt kivikaudesta tähän päivään. Kirja kertoo, millainen vaikutus eri ruokaryhmillä on ravintoaineiden saantiin ja miten ravintoaineet puolestaan toimivat elimistössä. Katsaus elimistön toimintaan auttaa ymmärtämään ravinnon vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Kirja vastaa myös ajankohtaisiin kysymyksiin ja antaa ruokavalioesimerkkejä.

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston tutkijoita ja opettajia, professori Mikael Fogelholm, professori Marja Mutanen ja yliopisto-opettaja Eeva Voutilainen. Teos soveltuu käsikirjaksi kaikille, jotka haluavat kohentaa ravitsemustaitojaan, ja sitä käytetään oppikirjana ammattikorkeakouluissa sekä yliopiston ravitsemustieteen perusopetuksessa.

”Syyslukukauden alkuun on luvassa myös sähköinen kirja, joita oppilaitokset nykyään suosivat”, lupaa Eeva Voutilainen.

Eeva Voutilainen, Mikael Fogelholm ja Marja Mutanen: Ravitsemustaito. Sanoma Pro 2016.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi