Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Sisu on kansainvälinen käsite

Sisu on kansainvälinen käsite

Sisua löytyy myös algerialaisista. Sen on todistanut monin tavoin Suomessa kohta 30 vuotta asunut Mohammed Kaddouri.

Hannele Niemi
Julkaistu 2.9.2014
Päivitetty 10.9.2018
Mohammed Kaddouri. Kuva Marja Seppälä

Mohammed Kaddouri syntyi vuonna 1960 Algerian Sidi Bel Abbèsissa, lähellä Oranin kaupunkia. Poika vielä vartoili äitinsä vatsassa, kun isä pidätettiin.

Algerian vapaustaisteluun osallistunutta Ahmed Kaddouria kidutettiin ja uhattiin teloituksella. Sellaisesta ei selviä ilman vakavia traumoja.
Isä sai kuitenkin nähdä kotimaansa itsenäistyvän Ranskan vallasta vuonna 1962. Pian sen jälkeen hän kuoli.

Vastuu viisilapsisesta perheestä jäi 37-vuotiaalle sairaanhoitajaäidille. Kuopus Mohammed oli vasta kolmen. – Äiti joutui olemaan meille sekä äiti että isä, ja teki kaikkensa, että lapsista tulisi kunnon kansalaisia.

Vuonna 2007 kuollut Khaira Kaddouri osoitti, että ihminen voi selviytyä mistä tahansa. Sitä voisi kutsua vaikka sisuksi, johon Mohammed on tutustunut varsin hyvin asuttuaan Suomessa 28 vuotta.

Talvella 1986 nuorimies soitti äidilleen Kouvolan rautatieasemalta. Ulkona oli 40 astetta pakkasta.

– Herra Jumala! Elävätkö ihmiset siellä? parahti äiti, joka ei koskaan ehtinyt käydä Suomessa.

Pakko luopua taas

Kun Algeriassa ei ollut töitä, lähti 18-vuotias Mohammed Ranskaan, ja sieltä Belgiaan opiskelemaan. Kolmen vuoden kuluttua valmis mekaanikko palasi Ranskaan. Kohta kulkuriveri vei taas, nyt Ruotsiin ja sieltä päähänpistosta laivalla reppu selässä Suomeen. Vastaan tuli suomalainen nainen …
– Ja nyt olen asunut täällä jo yli puolet elämästäni, laskeskelee Mohammed loppukeväästä Kouvolassa, kolmisen vuotta sitten perustamassaan KMC-ravintolassa.

Yrittäjäsieluisella miehellä on taas edessään iso muutos: on pakko luopua yrityksestä.
Unetkin vieneet kovat säryt saivat alkuvuodesta 2014 diagnoosin: lihasreuma. Oli selvää, että Mohammed ei voinut enää jatkaa kokintyössä.
– Luopuminen oli vaikeaa. Rakensin tämän kaiken omin käsin. Asiakkaista tuli meille kuin perhe, hän huokaa.
Kaiken alusta aloittaminen on tuttua niin rakennus- kuin lahjatavara-alallakin toimineelle miehelle. Ne yritykset kaatoi lama. – Yrittäjyys on kuin tauti, hän hymähtää. Linkki siihen säilyy nytkin, kun Mohammed tuo Suomeen yhä muun muassa välimerellisiä herkkuja.

Mitään et mukaasi saa

Ensin on kuitenkin vuorossa muutaman kuukauden tuumaustauko Algerian lämmössä.
Miten mahtaa lepo onnistua, sillä: – Olen tällainen jästipää. En suostu valittamaan, enkä hevin jää kotiin makaamaan. Uskon ihmisen voivan sairastuttaa itsensä. Miksen voisi myös itse tervehdyttää itseni?

Sairastumisen syitä löytynee myös kovasta työtahdista. Kiireinen yrittäjä teki vuosikausia 12-tuntisia päiviä niin keittiössä, ravintolasalissa kuin byrokratiaa ja muuta juoksevaa hoitaen, ilman lomia.

Vahvat lääkkeet kuuluvat reuman hoitoon, mutta Mohammed luottaa myös ravinnon voimaan. Välimerellinen keittiö on KMC:n vahvuus uudenkin omistajan aikana: sydänystävällistä oliiviöljyä, niveliä hellivää inkivääriä ja aivoja suojaavaa kurkumaa.
Sitä paitsi asioilla on tapana järjestyä. Mohammed on huomannut, että rahaakin tulee jostain, kun sitä kipeästi tarvitsee.
– Vaimo aina muistuttaa, ettei meillä täältä lähtiessä ole mukanamme sen enempää kuin syntyessä.

Jälkeeni ei jää tapeltavaa

Lapsilleen, 1988 syntyneelle Sorialle ja 2002 syntyneelle Khalidille Mohammed on sanonut:
– Niin kauan kuin tienaan, aion nauttia työn hedelmistä teidän kanssanne. Jälkeeni en jätä mitään maallista, ettei teistä sen takia tule vihollisia keskenänne.
– Olen uskova ihminen. Muslimina rukoilen viisi kertaa vuorokaudessa, enkä käytä alkoholia. Ihmisillä on vääristynyt kuva islaminuskosta, jonka perustana ovat rauha ja rakkaus. Kunnioitan ihmistä ja elämää, ja minulla on ystäviä kaikista uskontokunnista.

Myös Suomella ja Algerialla on paljon yhteistä, tietää kummankin maan kulttuurilähettiläänä toiminut Mohammed. Viime vuonna hän oli mukana ulkomaankauppaministeri Aleksander Stubbin Algerian matkaseurueessa, edistämässä maidemme välisiä suhteita.
Molemmat maat ovat joutuneet taistelemaan itsenäisyydestään suurvaltojen puristuksessa. Kumpaakin kansaa on runnellut sisällissota.

Maassa maan tavalla

Erojakin totta kai on. Algeriassa on laajempi perhekäsite, ja usein naapurit ovat kuin samaa sukua. Turistitkin otetaan toivottuina vieraina, joille annetaan vaikka paita päältä.
– Suomenkaltaista sosiaaliturvaa ei ole, joten autamme toisiamme.

Vanhempien ihmisten kunnioitus on Algeriassa tärkeää. – En ikinä kiroillut äitini edessä, Mohammed mainitsee.
Pohjois-Afrikan suurmaassa jalkapallo on sydämenasia, Suomessa taas jääkiekko.
– Jalkapallossa kannatan tietenkin aina Algeriaa, ja jääkiekossa Suomea, Mohammed naurahtaa. – Suomessa käyttäydyn suomalaisittain, Algeriassa algerialaisittain.

Synnyinmaassaan hän käy pari kertaa vuodessa. Siellä asuvat sisko ja veli.
Suomi on opettanut maailmankansalaisen arvostamaan sitoutumattomuutta. – Suomi ei puutu muiden asioihin, ja on aina rauhan puolella. Maailmalla on hyvä kuva maastamme.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi