Siirry sisältöön

Surun monet muodot

Suru kuuluu elämään niin kuin ilokin. Kukaan ei säästy menetyksiltä. Kuoleman aiheuttama menetys on lopullinen ja siksi suru sen jälkeen on vaikein. Luonnollisessa kuolemassa omaisen on mahdollista jättää jäähyväiset, mutta äkillisessä kuolemantapauksessa tätä mahdollisuutta ei ole.

Aulikki Alakangas
Julkaistu 12.11.2014
Päivitetty 29.3.2019
Kuva Tapani Romppainen

Surun kokeminen on ihmisen terve reaktio menetykseen. Suremisen tehtävä on auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Jokaisella myös saman perheen jäsenillä on oma yksilöllinen tapansa ja tahtinsa surra. Suru vaikuttaa ihmisen mieleen, kehoon, ihmissuhteisiin ja hengellisyyteen.

Suru on läheisen menetystä seuraavia sururektioita: ikävää, surullisuutta ja kaipausta, ruumiillista väsyneisyyttä, ahdistusta siitä, että joku toinenkin voi kuolla, vaikeutta motivoitua uuteen päivään, keskittymis- ja muistivaikeuksia.

Surusta voi sairastua

Traumapsykologian ja traumapsykoterapian keskus Synolonin toimitusjohtaja, psykologi Soili Poijula on hoitanut surevia ja tutkinut surun ja trauman hoitoa. Jyväskylän yliopisto valitsi hänet vuoden 2005 alumniksi tunnustuksena työstä traumapsykoterapiakoulutuksen uranuurtajana.

– Kansainvälisesti on jo 1960-luvulla keskusteltu, voiko surusta sairastua. Nykyisin on olemassa tutkimustietoa surun kielteisistä vaikutuksista fyysiseen ja psyykkisen toimintakykyyn. Suru on vakava terveysriski ja surevien kuolleisuus on muuta väestöä korkeampi. Surusta voi tulla sairaus. Osa läheistensä menettäneistä surevista ei toivu luonnollisesti, vaan tarvitsee ammattiapua.

– Kaikista surevista noin kymmenen prosenttia sairastuu pitkittyneen surun häiriöön, jonka diagnoosi on tulossa ICD 11-tautiluokitukseen vuonna 2016. Näin se voidaan määrittää myös sairausloman perusteeksi.

– Pitkittyneessä surussa surun voimakas tuska jatkuu eikä menetykseen sopeutuminen etene. Häiriö voidaan todeta, kun menetyksestä on kulunut kuusi kuukautta.

Normaali suru ei ole tila vaan prosessi. Kuolemantapauksen jälkeen akuutissa surussa koetaan sokki, tuskaa, menetystä, syyllisyyttä, katumusta, ahdistuneisuutta, pelkoa, yksinäisyyttä, onnettomuuden tunnetta, masennusta, ylivoimaisuuden tunnetta. Omainen elää tunteiden vuoristorataa, mikä ennen kokemattomana voi terveissä surevissa herättää hämmennystä, pelkoa ja häpeää.

– Aluksi läsnä on tuska ja kärsimys koko ajan. Sitten aaltoina ja purkauksina, ensin ilman ärsykettä, myöhemmin erityisesti vainajaan liittyvien muistuttajien aiheuttamina. Suru muuttuu akuutista integroituneeksi ja surevan elämä jatkuu.

Suru on prosessi

Kukaan ei säästy menetyksiltä ja suruilta. Menetyksen kohdatessa sureminen auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Luopuminen on myös löytämistä.

Suremistavat ovat yksilöllisiä. Tunteitten ilmaiseminen ja tuen hakeminen on tavallista, mutta kaikki ihmiset eivät kykene tai halua ilmaista tunteitaan muiden läsnä ollessa. Osa purkaa suruaan toimintaan. Kaikki ihmiset eivät esimerkiksi kykene tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa. Jotkut saattavat purkaa suruaan toimintaan. Jotkut saattavat olla vielä lamaantuneita ja sokissa, kun toiset jo alkavat käsitellä tapahtunutta. Menetyksen kokenut voi unohtaa, että hänellä on myös oikeus tuntea iloa elämän hyvistä hetkistä.

– Myönteisiä, lohduttavia muistoja ja ajatuksia tulee vaalia. Etenemisen merkki on, että hyviä päiviä on ajan kuluessa yhä enemmän. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän surevat lesket hymyilivät ja nauroivat ensimmäisten kuukausien aikana, sitä parempi mielenterveys heillä oli kahden ensimmäisen suruvuoden aikana.

Akuutin surun aikana perheen, sukulaisten ja ystävien tuki on tärkeintä. Usein kuulee sanottavan, että haluaisin mennä tapaamaan surevaa, mutta kun en tiedä mitä sanoisin. Moni sureva onkin ihmeissään kun hänen luokseen ei tulla.

– Voit olla parhaiten avuksi olemalla surevan kanssa, mutta kunnioita myös hänen tarvettaan olla yksin. Tärkeintä ei ole se mitä sanot vaan se, että sinulla on aikaa kuunnella ja jakaa surua. Surevalta voi kysyä, mitä hän haluaa, esimerkiksi lenkille lähtemisestä. Auta käytännön asioissa, älä holhoa.

Suru on hidas

Äkillisen kuolemantapauksen yhteydessä sokki voi tulla niin voimakkaana, että yhteys tunteisiin katkeaa, ja sureva tarvitsee psykologista ammattiapua.

– Jos sureva kokee kaiken olevan yhtä pimeää viikko toisensa jälkeen eikä koe valoisampia hetkiä tai päiviä välillä, pitää ottaa yhteyttä terveydenhuoltohenkilöstöön. Tällaiset reaktiot voivat merkitä sitä, että suru on juuttunut eikä etene ja sureva tarvitsee asiantuntija-apua päästäkseen eteenpäin.

Toimintakyky heikkenee ja pitkittynyt suru voi lisäksi osalla laukaista masennuksen. Oma sureminen voi estyä ja viivästyä myös toisista läheisistä huolehtimisen takia­.

– Vastaanotolla olen tavannut surevia, jotka kysyvät, että miten tästä voi selvitä, onko ketään muuta, jolla on näin vaikeaa eikä valoa tunnelin päässä näy. Olen sanonut, että voi selvitä. On hyvä muistaa, että suru on hidas. Moni onkin tuntenut tuskan lievittyvän ja elämänilon vähitellen palaavan, vaikka kaipaus jääkin. Moni yllättyy kokiessaan myös onnellisuutta.

Traumaattinen suru

Traumaattisen suru on yleensä seurausta läheisen ihmisen äkillisestä tai väkivaltaisesta kuolemasta. Traumaattiseen suruun liittyy voimakkaita ja tuskallisia muistoja kuolleesta, kyvyttömyys hyväksyä asiaa todeksi ja vaikeus uskoa elämän jatkuvan ilman kuollutta ja sekoamisen tunne.

Muita traumaattiselle surulle tyypillisiä tuntemuksia ovat esimerkiksi elämän merkityksettömäksi tunteminen, kaiken kuolleesta muistuttavan kuten tiettyjen paikkojen, ajatusten tai tunteiden välttely ja tunne siitä, että osa itsestä on kuollut. Erityisesti silloin jos kuolema on äkillinen ja tapahtuu odottamattomassa iässä.

– Iäkkään sukulaisen kuoleman ovat useimmat kokeneet, mutta kun lapsen tai nuoren kuoleman syynä on onnettomuus, itsemurha, henkirikos tai äkillinen sairaus, voi se aiheuttaa vakavia psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia ja sairauksia omaisille. Lapsensa äkillisesti menettäneistä vanhemmista puolet kärsii niin voimakkaasti, että tarvitsee suru- tai traumaterapeuttista apua puolitoista vuotta kuolemantapauksen jälkeen. Myös kuolleisuus on näillä äideillä ja isillä muita korkeampi. Lapsena vanhempansa tai sisaruksensa menettäneillä on samalla tavalla kohonnut sairastumisriski.

Traumaattista surua kokevan on ensin työstettävä traumaattinen tapahtuma ennen kuin toipuminen edistyy ja suru pääsee kunnolla alkamaan.

– Terveydenhoidossa surevien tukemiseen ja surusta sairastuneiden hoitoon ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Pitkittyneen surun häiriön psykoterapian malleja on kehitetty ja ne ovat tulossa Suomeen.

Särkynyt sydän

Särkyneistä sydämistä on kirjoitettu lauluja ja runoja, mutta voiko suru särkeä sydämen?

– Kyllä kielikuvalla on todellisuuspohjaa. Esimerkiksi suru-uutinen läheisen kuolemasta voi aiheuttaa sydänkohtauksen, jota kutsutaan särkyneen sydämen syndroomaksi. Henkilö tuntee äkillistä rintakipua, hengenahdistusta ja tajukin voi mennä.

Särkyneen sydämen syndroomaa kutsutaan yleisemmin takotsubokardiomyopatiaksi tai lyhenteenä TTK. Sitä sanotaan kansanomaisesti myös ohimeneväksi sydänhalvaukseksi. Sen syntymekanismia ei täysin tunneta ja se on vielä lääketieteellinen mysteeri.

Amerikkalaistutkimusten mukaan sydämen lamaantuminen aiheuttaa rytmihäiriöitä ja joskus jopa kuoleman. Erona sydäninfarktiin on, että särkyneen sydämen syndroomassa sydämelle hapekasta verta toimittavat sepelvaltimot ovat täysin avoinna. Yleensä oireet menevät ohi kahden viikon kuluessa.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset