Siirry sisältöön

Sydänsairaalassa potilas on kuningas

Tampereen Sydänsairaala on uudistanut hoitopolkunsa ja tekee kiinteästi yhteistyötä sydänpiirin kanssa. – Meillä potilas on kuningas, sanoo sairaalan toimitusjohtaja, kardiologi Kari Niemelä.

Terhi Friman
Julkaistu 7.3.2016
Päivitetty 21.5.2019
Sydänsairaalan toimitusjohtaja Kari Niemelä kertoo, että hoidon tehostaminen hyödyttää kaikkia. Sydänsairaalassa potilas on kuningas, ja toimintaa mietitään hänen näkökulmastaan. Kuva: Jyrki Luukkonen

Tampereen Sydänsairaala on muuttanut muutamassa vuodessa toimintansa monin tavoin. Mikä tärkeintä, hoitojonot on purettu. Sairaalassa halutaan katsoa myös sairaalan seinien ulkopuolelle.

Tampereen yliopistollisen sairaalan omistamana osakeyhtiönä toimiva sairaala tekee vankasti yhteistyötä sekä Hämeenmaan Sydänpiirin että Tampereen kaupungin kanssa. Potilaan näkökulma on tärkeä.

Vuonna 2018 Tampereen yliopistollisen sairaalan kampukselle valmistuu uusi Sydänsairaala, johon ei ole käytetty yhtään julkista rahaa. Samoihin tiloihin muuttaa myös Hämeenmaan Sydänpiiri.

Sairaalassa sydänpotilaita tutkii, hoitaa ja kuntouttaa sekä seuraa hoitoa 400 ammattilaista, joista yli 60 on lääkäreitä.

– Uuden sairaalan arkkitehtuurissa näkyy potilaan hyvä. Potilasta ei kuljeteta paikasta toiseen vaan hoito tulee hänen luokseen, Kari Niemelä kertoo.

Potilasta ei pompoteta

Sydänsairaala analysoi yhdessä Tampereen kaupungin kanssa 4 500 tamperelaisen sydämen vajaatoimintapotilaan hoitopolun vuosilta 2011–2014. Nyt pohditaan yhdessä, mitä voidaan tehdä toisin.

Potilaan pompottaminen hoitopaikasta toiseen on hänelle itselleen raskasta, ja lisäksi se nielee tavattomasti euroja. Kun hoitopolku analysoidaan ja järkeistetään, kaikki osapuolet voivat olla tyytyväisiä.

Niemelä sanoo, että hollantilaistutkimuksen mukaan sydämen vajaatoimintapotilaan hoitopolun optimointi säästi rahaa peräti 26 prosenttia.

Hoitopolun kehittäminen tehdään yhteistyössä muiden hoitavien tahojen kanssa. Esimerkkinä tästä Kari Niemelä kertoo akuutin sydäninfarktin hoitoketjun kehittämisestä. Pirkanmaan alueella sydänpotilas pääsee hoitoon nopeasti. Ensihoitoyksikön kanssa on sovittu yhdessä, miten toimitaan.

Ambulanssissa otetaan sydänfilmi ja se lähetetään heti sairaalaan. Ensihoitajat on koulutettu hyvin, ja Sydänsairaalan henkilöstö on kiertänyt kaikki ambulanssit sopimassa ja perehdyttämässä. Yhteistyötä kehitetään myös muiden toimijoiden kanssa.

Sydänsairaalan viestintäpäällikkö Kaisa Hakala kertoo, että Sydänsairaalaan pääsee jonottamatta hoitoon mistä tahansa Suomesta. Tämä onnistuu käyttämällä vapaata hoitopaikan valintaa. Sairaala pyrkii siihen, että potilas pääsisi jonottamatta hoitoon. Tässä onkin onnistuttu. Sairaalassa hoidetaan sekä julkisen että yksityisen sektorin lähettämiä potilaita. Potilaita tulee jonkin verran myös ulkomailta.

Sairaalassa toimii takaisinsoittojärjestelmä: kun potilaan puheluun ei voida vastata heti, hänelle soitetaan mahdollisimman pian, saman päivän aikana, takaisin. Potilaita halutaan informoida kaikesta mahdollisimman hyvin.

Ripeys vähentää turhia käyntejä

Hyvä tiedon kulku ja ripeä kyselyihin vastaaminen voi vähentää turhia päivystyskäyntejä. Taysin Sydänsairaalan tulee potilaita kaikkialta. Pirkanmaalaisten lisäksi sairaala palvelee muita suomalaisia, ja Helsingissä toimii sairaalan yksityisvastaanotto. Julkisen sektorin potilas hoidetaan julkisen sektorin sopimushinnoilla. Pirkanmaan ulkopuolelta tulevan potilaan lasku menee potilaan kotikuntaan.

Sydänsairaalassa on käytössä moderni tekniikka. Kardiologi Heikki Mäkynen tutkii rytmihäiriöpotilaan tilannetta. Kaikki sairaalan tekniikka on huippuluokkaa ja lisäksi Mäkysen tiimi, jossa on 10 sairaanhoitajaa ja viisi lääkäriä, on erittäin ammattitaitoista väkeä.

Sydänpiiri vahvasti mukana

Hämeenmaan Sydänpiiri, jossa on mukana 25 yhdistystä, saa ainutlaatuisen tilaisuuden muuttaa uuden sairaalan yhteyteen vuonna 2018. Toiminnanjohtaja Ulla Harala on iloinen hienosta uudesta haasteesta. Sydänpiirin toimisto saa omat tilat sairaalan aulasta niin, että se tavoittaa sekä potilaat että läheiset helposti.

Sydänpiirille tämä kaikki merkitsee isoa muutosta: moni asia pitää miettiä uudestaan.

Ulla Harala sanoo, että Sydänpiirin tärkein tehtävä on luotsata alueen yhdistyksiä. Elinvoimaiset ja vireät yhdistykset auttavat ja palvelevat alueen jäseniä, joita on laajalla alueella. Piirin toimisto tulee olemaan potilaalle ja läheisille käyntikortti maailmaan, johon potilaat sairaalasta kotiutuvat.

Vertaistuki on myös sydänpotilaille ja läheisille tärkeää. Olisi hyvä, että potilaat saisivat vertaistukea nykyistä enemmän – nyt vain kuusi potilasta kymmenestä saa koulutetun vertaistukihenkilön. Kun piirin toimisto on siellä, missä sairaatkin ovat, myös vertaistuesta voidaan kertoa nykyistä paremmin. Ja lisäksi piiri hoitaa perustehtäväänsä eli sydänterveyden edistämistä. Sydänsairaala tarjoaa tähän hyvät edellytykset.

– Tämä on hieno mahdollisuus, jossa saamme koko ajan haastaa itseämme. Todella hienoa on se, että aloite tuli sairaalalta ja sairaanhoitopiiriltä. Vastaavanlainen malli on Oslossa, Harala kiittelee.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset