Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Tuoksuvat joulupaketit

Tuoksuvat joulupaketit

Joulun lähestyessä moni painii ikuisuusongelman kanssa: mitä lahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea? Mikäli energiaa riittää, ovat itsetehdyt, syötävät joululahjat mainio ratkaisu joululahjapulmaan. Lahjat voi valmistaa ja koristella vaikka koko perheen voimin.

Julkaistu 27.11.2017
Päivitetty 5.9.2018
Kukkolan piparkakkujen tuoksu tuo joulun. Kuva Elina Himanen

Itsetehty leipä tuo luksusta joulupöytään. Isosta taikinasta tekaiset kaikki lahjaleivät valmiiksi yhdellä kertaa. Pakkaa leivät sieviin paperipusseihin, joita voi koristella esimerkiksi kakkupaperista leikatuilla kuvioilla.

Perinteiset joulupiparit toimivat myös joululahjana. Leivo kerralla iso taikina ja taiteile osa pipareista oman persoonallisen mallin mukaan. Koristele omat nimikkopiparit kullekin lahjan saajalle. Viitseliäimmät voivat rakentaa lahjaksi piparkakkutalon.

Jos haluat antaa joululahjaksi terveellisempiä herkkuja, valmista iso annos granolaa ja pakkaa se kauniisiin lasipurkkeihin. Voit muunnella granolaa makusi mukaan jouluisilla mausteilla.

Suklaakonvehtien haastajia ovat kotitekoiset pähkinäiset raakakarkit, joista ei makeutta puutu. Myös karkkeja voit tuunata lahjan saajan maun mukaan vaihtelemalla raaka-aineita ja koristeita.

Kaikki ohjeet löydät Sydänmerkin sivuilta

Teksti: Meri Mathlin

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi