Hyppää sisältöön
Etusivu / Vaikuttaminen / Makeisten ja suklaan verotuksen kiristäminen on oikean suuntaista, mutta riittämätöntä

Makeisten ja suklaan verotuksen kiristäminen on oikean suuntaista, mutta riittämätöntä

Kuva: Tiina Eloranta

Sydänliitto on antanut lausuntonsa hallituksen esitykseen makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan muuttamista koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksessä ehdotetaan, että elintarvikkeiden alennetun 14 prosentin suuruisen verokannan soveltamisalaan nykyisin kuuluvat makeiset ja suklaatuotteet siirrettäisiin 25,5 prosentin suuruisen yleisen verokannan soveltamisalaan.

Sydänliitto kannattaa kaikkia toimia, jotka mahdollisesti vähentävät runsaasti sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa sisältävien elintarvikkeiden kulutusta. Mielestämme nyt esitettyä veromuutosta parempi vaihtoehto olisi kuitenkin laaja-alainen terveysperustainen vero, joka perustuisi tuotteiden sisältämään sokerin, tyydyttyneen rasvan ja suolan määrään.

Tällöin kaikki paljon terveydelle haitallisia aineita sisältävät tuotteet olisivat veron piirissä, eivät vain makeiset ja suklaa. Tällainen verotus kannustaisi teollisuuden tuotekehitystä oikeaan suuntaan ja ohjaisi kuluttajia terveellisempiin valintoihin, kun vero kohdistuisi vain paljon sokeria, suolaa ja/tai kovaa rasvaa sisältäviin tuotteisiin. Näin saataisiin aikaan selkeä hintaero terveellisempien vaihtoehtojen hyväksi.

Pidämme esityksessä ongelmallisena sitä, että veronkorotus ei koske esimerkiksi tullinimikkeeseen 1905 luokiteltavia muita tuotteita, kuten kakkuja, leivoksia, keksejä ja pikkuleipiä. Esitys antaa näin yrityksille mahdollisuuden yleisen alv-kannan kiertämiseen kehittämällä tuotteita, jotka luokitellaan esityksen ulkopuolelle rajattuihin kategorioihin. Epäedullista on myös se, jos kuluttajat korvaavat makeis- ja suklaatuotteita alennetun alv-kannan piiriin jäävillä halvemmilla, runsaasti sokeria ja tyydyttynyttä rasvaa sisältävillä tuotteilla.

Useassa Euroopan maassa sovelletaan elintarvikkeiden verotusta siten, että tietyillä elintarvikkeilla on korkeampi tai alempi veroaste. Esimerkiksi Irlannissa korkeampi vero kattaa keksit, erilaiset suolaiset napostelutuotteet, jäätelöt, makeiset ja suklaat, mutta lisäksi vapauttaa osan tuotteista, kuten kasvikset, marjat ja hedelmät, täysin verosta.

Terveysperustaisen verotuksen valmistelua varten tulisi pikaisesti asettaa työryhmä, kuten Kansallisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisohjelman toimeenpanosuunnitelmassa (STM 2024:34) esitetään. Laaja-alainen terveysperustainen vero sai lähes kaikkien eduskuntapuolueiden tuen ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja.

Lue koko lausunto täältä

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi