Laivanvarustajia ja pillipiipareita

Jyväskyläläisen päiväkeskuksen pressulla suojattu pöytä notkuu kävyistä, kaarnankappaleista ja koivunoksista. Puheensorinan seasta kuuluu lasten innostuneita hihkaisuja.

– Käpylehmä, joka osaa istua!

– Mäkin haluan tehdä muurahaisen!

Huhtasuon päiväkeskuksessa kokoontuva Terhokerho tuo yhteen ikäihmisiä ja lapsiperheitä, jotka haluavat touhuta mukavia asioita usean sukupolven voimin. Tällä kertaa ohjelmassa on vanhan ajan lelujen askartelemista.

Käpylehmien, kaarnalaivojen ja pajupillien tekemisessä opastaa vapaaehtoinen Pauli Puttonen, joka oppi taidot pikkupoikana isältään. Hän kertoo kerholaisille, kuinka yritti opetella myös kauhan ja kirvesvarren veistämistä.

– Isä sanoi, että kauha tai kirveenvarsi on kätkettynä puun sisään. Me veljekset veistimme ja vuolimme, mutta ei niitä löytynyt. Jotain isän opetuksista jäi kuitenkin itämään.

Tarinoita vanhoista ajoista

Terhokerhon lapsille itse tehdyt lelut ovat aivan uusi juttu. Eläkkeellä oleva Laila Röppänen muistelee, miten yksinkertaisista tarvikkeista leikkikalut hänen lapsuudessaan tehtiin.

– Itse piti rakentaa kaikki. Teimme esimerkiksi seppeleitä voikukista.

Röppäsen mielestä on tärkeää, että nykyajan lapset saavat tietoa vanhoista ajoista. Hän on kertonut lastenlapsilleen esimerkiksi sotavuosista ja siitä, miten vähän rahaa ihmisillä ennen oli.

– Välillä he sanovat, että ei voi olla totta. Minä sanon, että kyllä se on, minulla on jo sen verran ikää.

Röppäsen tarinointi on kerännyt kiinnostuneita kuulijoita myös Terhokerhossa.

Puolitoistavuotiaan Eetu-pojan äiti Jenni Tauriainen sanoo, että hänestä on mukava tavata itseään vanhempia ihmisiä. Ilman Terhokerhoa hän pääsisi ikäihmisten juttusille huomattavasti harvemmin, sillä hänen omat isovanhempansa eivät ole enää elossa.

Tauriainen toivoo, että sukupolvien kohtaamisista jäisi muistoja myös Eetulle.

– Ehkä hänkin tekee isompana käpylehmiä ja kaarnalaivoja, kun käy metsässä.

Pysyykö laiva pystyssä?

Ensimmäiset leikkikalut saavat hahmonsa nopeasti. Kerhon nuorimpiin lukeutuva Elli Jokinen seuraa ikäihmisten askartelua ja antaa kannustavaa palautetta.

– Sulla on hieno lehmä, hän kehuu Jari Korhosen taidonnäytettä.

Pauli Puttonen auttaa kerholaisia kaarnalaivojen rungon vuolemisessa. Koska laivoja ei nyt päästä uittamaan rannalle, Puttonen täyttää ison pesuvadin vedellä.

Ensimmäisenä purtensa laskee vesille Emma Mäkinen. Kaikki iloitsevat, kun tytön laiva kelluu vakaasti. Myös Laila Röppäsen koivunlehdin koristeltu laiva jää pystyyn, mikä saa rouvan tuulettamaan villisti.

– Laivateollisuus uuteen nousuun Suomessa! Puttonen huudahtaa.

Samassa Röppäsen laiva kellahtaa kumoon. Laivanvarustajat eivät lannistu, vaan ryhtyvät miettimään, miten aluksesta saisi vakaamman.

Puttonen sanoo, että laivan pohjaan voi lisätä kölin. Myös purjeen laskemista alemmas voi kokeilla, koska silloin painopiste tulee lähemmäs veden pintaa.

– Pystyssä pysymistä auttaa, jos laivan kyljet muotoilee veneen mallisiksi. Maston pitää olla keskellä eikä purje saa olla liian suuri, Puttonen neuvoo.

Soreasti soiva pajupilli

Seuraavaksi on aika kokeilla pajupillin tekemistä.

– Tämä joko onnistuu tai ei, Puttonen varoittaa.

Hän leikkaa sormenvahvuisen pajunoksan toisen pään vinoksi. Siitä tulee pillin suukappale.

Seuraavaksi Puttonen merkitsee kuoreen ilma-aukon paikan ja tekee sen alapuolelle kuoren paksuisen viillon, joka kiertää koko oksan ympäri.

Soittopään kuori pitää saada pois ehjänä, joten pillintekijä kostuttaa kuorta ja koputtelee sitä puukon hamaralla ennen kuin vetää kuoritupen varovasti irti.

Ei mene kauan, kun Puttonen on jo kovertanut pilliin ilmakanavan ja kaikupohjan. Hän työntää kuoren takaisin paikoilleen ja puhaltaa. Kuuluu vaimeaa pihinää.

Puttonen kovertaa lisää ja nostaa pillin uudelleen huulilleen. Huoneessa kajahtaa kimakka vihellys.

– Kerrankin sattui onnistumaan ensimmäisellä kerralla.

Pian kerholaiset jo luikauttavat yhdessä Soittajapaimen-laulun, jota lapset saavat säestää pajupilleillä.

”Tein minä pillin pajupuusta, toki vain pajupuusta. Hei, soreasti, koreasti pillini soipi, toki vain pajupuusta…”

Laila Röppäselle kokoontuminen toi hyvän mielen.

– Tänne on ihana tulla, koska täällä tapaa monenlaisia ihmisiä. Paljosta olisin jäänyt vaille, jos en olisi käynyt täällä.

—————————-

Terhokerho kokoaa sukupolvet

Maksuttomissa ja kaikille avoimissa Terhokerhoissa leikitään ja vietetään kiireettömästi aikaa yhdessä. Kerhojen tarkoitus on lisätä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä torjua yksinäisyyttä.

Toiminnan taustalla on Koko Suomi leikkii -hanke, joka innostaa kaikenikäisiä leikkimään yhdessä.

Hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto. Kerhojen toteutuksesta vastaavat Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti.

Tavoitteena on perustaa Terhokerho tämän vuoden loppuun mennessä Suomen jokaiseen kuntaan.

Lisätietoja: www.terhokerho.fi