Leikkimökin kesä kutsuu

Kun rakennusarkkitehti Leena Saikko oli pikkutyttö, hänelle raivattiin leikkitilaa venevajan perältä.

– Koska vajassa oli myös lapioita ja talikoita, paikka ei ollut yhtä hieno kuin naapurien lapsilla. Heillä oli oikea leikkimökki, Saikko kertoo.

75-vuotias nainen ei ole unohtanut myöskään lapsuusaikaisia kateudenpuuskiaan ja unelmia omasta leikkimökistä.

Pienen vihreän rakennuksen edustalla kahvitellessaan Saikko kertoo, kuinka unelma jäi sittemmin telakalle: Aikuistuessaan Leena seurasi isänsä jalanjälkiä: rakennusmestarin tytär opiskeli rakennusarkkitehdiksi. Lasten synnyttyä hän jäi kolmen tyttärensä kanssa kotiin.

– Silloin tein lapsille leikkimökin kesäpaikkaamme.

Toisen leikkimökkiprojektinsa Saikko aloitti isoäitinä. Tyttärentytärten leikkimökki sijaitsee Lahdessa, lähellä Saikon kotia.

Sydänjuuriaan myöten kotoilija

Saikon lapsuudenunelmaa jälkipolville tehdyt leikkimökit eivät vastanneet.

– Meille sota-ajan lapsille leikkimökit olivat kuin pyhiä paikkoja, mutta nuoremmat ovat suhtautuneet niihin eri tavalla.

Saikko muistaa eräitäkin kertoja, kun hän on siivonnut tytärtensä ja tyttärentyttäriensä leikkimökkejä.

– Kaikenlaisia savivellejä ja kuraa olen poistanut, samoin kuin etsiskellyt pihalle kannettuja esineitä.

Saikko itse on sydänjuuriaan myöten kotoilija. Pian eläkkeellä jäätyään hän päätti toteuttaa pikkutyttöaikaisen unelmansa ja rakensi leikkimökin itse itselleen! Puutarhan perällä sijaitseva pieni vihreä rakennus valmistui loppukesästä 2005.

Sisustus kuin fantasiaa

Käytännön projektina urakka ei ollut hankala. Saikko kertoo nikkaroineensa pienestä saakka, ja olihan hän harjaantunut jo lapsilleen ja lapsenlapsilleen leikkimökkejä rakentaessaan.

Oman mökkinsä laudat Saikko tilasi mittaan sahattuina. Katon ja rungon tekemisessä hän sai apua puolisoltaan.

Valoisaksi tilan tekee iso ristikkoikkuna. Leikkimökin sisustus on mielikuvituksen juhlaa.

Jo pienen vihreän rakennuksen kuisti on kuin fantasiamaailmasta; kuistilla istuu Saikon tekemiä nukkeja ja leikkikoira. Toinen sateenvarjoista on vaaleanpunainen ja toinen vaaleansininen. Lämpömittarilla on enkelinsiivet.

Sisällä on yhtä suloista: kattokruunusta pitsisomisteisiin hyllynreunuksiin. Pikkuinen pöytä on katettuja kahvikutsuja varten, esillä on täytekakkukin.

– Yksi leluastiastoista on aitoa ranskalaista posliinia, Saikko sanoo ylpeyttä äänessään.

Kaikki eivät ymmärrä

Kaikille aikuisille leikkimökkimaailma ei avaudu.

– Huomaan joistain meillä käyvistä vieraista, että eivät he halua tulla katsomaan mökkiäni. Ei heitä kannata edes kysyä, Saikko sanoo.

Ymmärtäjiä on silti enemmän.

– Olen luvannut yhdelle naapurillemme, että hän voi esitellä leikkimökkiäni omille vierailleen minulta lupaa kysymättä. Ja on hän niin tehnytkin.

Saikko kertoo myös pariskunnasta, joka tuli myyneeksi leikkimökin omakotitalokaupat tehdessään. Saikon temmellyskentän nähtyään heitä harmitti.

– Ajatus siitä, että leikkimökki on aikuisille jonninjoutava, katosi, Saikko kertoo.

Hänen lapsenlapsensa ovat suhtautuneet mummon leikkimökkiin alusta asti kunnioittavasti.

– He leikkivät täällä kauhean kivasti. Tykkäävät varsinkin ruuan laitosta, sillä leikkimökistäni löytyy raaka-aineita kaurahiutaleista pikkumakaroneihin ja nonparelleihin.

Tyttökirjat sopivat aikuisellekin

Kun Saikko haluaa omaa aikaa, hän vetäytyy leikkimökkiinsä lukemaan.

– Rakastan Viiru ja Pesonen -kirjoja ja viime kesänä luin myös sellaisia tyttökirjoja, joita olin rakastanut pentuna.

– Minusta tyttökirjat eivät ole yhtään hassumpaa luettavaa tämänikäisellekään.

Saikko ei tunne itseään köyhäksi eikä kipeäksi silloin, kun hän keskittyy mihin tahansa tekemiseen leikkimökillään. Vastaavanlaisen havainnon hän teki jo ollessaan aktiivinen radioamatööri.

– Kerrankin selkäni on hirmu kipeä, mutta kun pistin luurit korville ja keskustelin tunnin radioaalloilla olleen chileläisen farmarin kanssa, en muistanut selkäsärkyäni ennen kuin puhelu oli loppunut.

Nykyisin Saikko nauttii myös nukkekotiharrastuksestaan. Lahtelaistalon olohuoneessa on viisi kookasta nukketaloa, joiden elämä seuraa vuodenkiertoa – ja ihan vaan päähänpälkähdyksiä.

– Viimeksi nukketalojeni asukkaat viettivät nimipäiväjuhlia virkamiesperheen kotona. Alakerrassa miehet pelasivat biljardia, ja naiset ja lapset kahvittelivat ja leikkivät ylemmässä kerroksessa, Saikko kertoo.

Aikuiset pingottavat turhaan

Kesäisin Saikon nukkekodit jäävät vähälle huomiolle, sillä Saikko viettää lähes kaiken aikansa ulkona. Hän ja puoliso juovat aamukahvitkin puutarhassa.

Välillä Saikko toivoo, että muut aikuiset ottaisivat esimerkkiä hänestä – tai eivät ainakaan jatkuvasti pingottaisi.

– Leikkisyys ei ole turhaa, vaan siinä on paljon mielenterveyttä tukevia asioita.

Lastenlastensa kanssa Saikko löytää saman aaltopituuden helposti.

Kun käsistään taitava mummi neuloo nukkeja, pienin tyttärentytär selaa nukkekirjaa ja valitsee kirjasta vaatteita, jollaisia hän toivoo mummin nukeille neulovan.

– Hän saa myös ristiä nuket, Saikko sanoo.

Pian ehkä myös värityskirjat yhdistävät mummia ja tyttärentytärtä.

– Sain tyttäreltäni lahjaksi tämän, Saikko esittelee aikuisten värityskirjaansa.

Leena Saikon rentoutumisresepti:

• Ihmisen ei pidä ajatella sitä, mitä muut ajattelevat.
• Vapaa-ajalla kannattaa tehdä sitä, mitä itse tahtoo ja mikä itsestä on mielenkiintoista.
• Uudet kokeilut, kuten aikuisten värityskirjat, piristävät.
• Jos leikkimökkikuume tarttuu, kannattaa tarttua tuumasta toimeen.
• Itse tekemällä leikkimökin saa todennäköisesti halvemmalla kuin valmiina ostettuna.
• Leena Saikon tekemälle temmellyskentälle tuli hintaa noin 800 euroa.