Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Paula Risikko kiittää sydäntyötä tekeviä

Paula Risikko kiittää sydäntyötä tekeviä

Paula Risikon kuusivuotinen puheenjohtajakausi Sydänliitossa päättyi vuoden 2021 lopussa. Päällimmäiseksi hänelle jäi mieleen sydäntyötä tekevien panos.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 24.3.2022
Paula Risikko kertoo oppineensa paljon Sydänliiton puheenjohtajakauden aikana. – Tämä on ollut pelkästään myönteinen kokemus. Tapani Romppainen kuvasi Paulan Helsingin Suomalaisella Klubilla pari vuotta sitten.

Kansanedustaja Paula Risikko on pukeutunut tummaan mekkoon. Kaulassa hänellä roikkuu isokyröläisen Juha Koskelan suunnittelema hopeakoru. Paula on pukeutunut juhlavasti, koska valtiopäivien avajaiset alkavat heti haastattelun jälkeen.

Helsingin koti näyttää asutulta taas muutaman päivän, sillä viikot kansanedustaja asuu Helsingissä. Perjantaina hän suuntaa perheensä luo Seinäjoelle, ja eduskuntatyö saa jäädä odottamaan seuraavaa tiistaita.

Paula kertoo, että kotona virkatyöt unohtuvat. Hän tarttuu imurin varteen ja lähtee ruokakauppaan.

– Koen, että olen aina toivottu tulija, kun perjantaina menen kotiin. Arkea helpottaa se, että minua on siunattu hyvällä puolisolla ja tytär on kasvanut jo itsenäiseksi.

Arkiset asiat perheen kanssa tuulettaa aivoja, Paula kertoo. Hän käy pari kertaa päivässä kävelyllä koiran kanssa. Lukemaan hän ei paljon kerkeä, paitsi asiakirjoja.

Puheenjohtajakausi meni nopeasti

Paulan mielestä kaksi kautta Sydänliiton puheenjohtajana kului nopeasti.

– Tuntui, että se oli nopein kuusi vuotta minun elämässäni.

Järjestötyö on Paulalle tuttua. Jo pienenä Paulan äiti maksoi tyttärelleen järjestön jäsenyyden. Äiti neuvoi, että järjestöissä kannattaa olla.

– Järjestöissä on mukava olla mukana ja nähdä sitä porukkaa, joka on innostuneena mukana. Olen sanonutkin, että Sydänliiton väen innostuksella lämmittäisi vaikka isoa taloa, Paula sanoo.

Myös aikaisempi työ sisätautien erikoissairaanhoitajana on antanut Paulalle perspektiiviä puheenjohtajan työhön.

– Kun hoidin sydänpotilaita ja koulutin opiskelijoita sydänpotilaan hoitotyöhön, näin mikä merkitys kolmannen sektorin työllä on.

Paula ei ole aikaisemmin ollut minkään liiton puheenjohtaja.

Puheenjohtajakauden aikana hän oppi arvostamaan sitä innokkuutta, millä sydäntyössä ollaan mukana.

– Vapaaehtoisten työpanosta havittelee moni muukin. Suurkiitos heille, jotka aikaansa antavat. On kunnioitettavaa nähdä, miten paljon Sydänliitossa on vapaaehtoistoimintaa.

Ison järjestön johtaminen on Paulan mielestä ollut varsin opettavainen kokemus.

– Järjestön, jossa ollaan perusarvojen, kuten terveyden, äärellä. Sydänsairaudet eivät ole vielä missään nimessä poistuneet.

Nyt olemme uuden edessä ja meille tulee hyvinvointialueet. Järjestöjen puolesta on puhuttava, Paula muistuttaa.

– Järjestöjen rooli muuttuu, kun palvelut eivät ole enää ainoastaan kunnassa. Meidän päättäjien pitää muistaa, että esimerkiksi vertaistukea julkinen sektori ei tuota. Kunnalle jää vielä terveyden edistämisen tehtävä, joten kunnissa pitää huomioida järjestöt kuten myös hyvinvointialueilla.

Lukijoita Paula Risikko haluaa kiittää

Heitä, jotka ovat olleet hänen polullaan mukana. Hän toivoo myös, että on pystynyt tuomaan Sydänliittoon jotain sellaista, jota järjestö on tarvinnut.

Paula nostaa esille vielä seuraavaa:

– Aluevaltuutetuille ja kunnan päättäjille pitää muistuttaa, että meillä on hoitovelka, jota on kertynyt vuosien aikana ja korona on lisännyt sitä. Hoitovelka pitää saada nopeasti kurottua umpeen. Toinen on se, että palveluiden saatavuuden pitää olla hyvä eri puolilla Suomea. Sydänpotilas tarvitsee perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimea. Pitää muistaa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ja niiden välinen yhteistyö. Muuten sydänpotilas ei hyödy hyvinvointialueista.

– Lukijakunta, ammattihenkilöt ja kokemusasiantuntijat sekä kansalaiset, jotka eivät vielä ole sairastuneet sydänsairauksiin, voivat vaikuttaa siihen, että omalla alueella säilyy palvelut.

Paula Risikko

  • Seinäjoen kodissa Paulan lisäksi asuu aviomies ja 17-­vuotias tytär sekä dalmatialainen nimeltään Juniper.
  • Koulutukseltaan sisätautien erikoissairaanhoitaja ja terveystieteiden tohtori.
  • Ensimmäinen työpaikka oli sydänosastolla Seinäjoella.
  • Liikunta, lukeminen, perhe ja ystävät antavat voimaa.
  • Valittiin Etelä-­Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajaksi.

Lue myös:

Facebookissa neljä Sydänliiton ylläpitämää vertaistukiryhmää

Et ole sairautesi kanssa yksin, sillä Facebookissa on aloittanut neljä Sydänliiton ylläpitämää vertaistukiryhmää. Ryhmiin on helppo liittyä ja ne mahdollistavat vertaisten löytymisen vaivattomasti joka puolella Suomea.

Sydänliiton verkkoluento (Youtube): Sairastumisesta eteenpäin – toipumisen polkuja

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi