Sote-uudistuksella palveluita oikeasti ihmisten tarpeisiin

Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio on yksi sote-uudistuksen tavoitteista. Aulikki Kananoja puhuu mieluummin palveluiden yhteensovittamisesta:

– Ymmärrän integraation yhteen sulautumiseksi, mutta nyt on kyse kahden erilaisen osaamisalueen yhteensovittamisesta. Kun palveluita katsotaan niitä tarvitsevan ihmisen näkökulmasta, on synnyttävä nykyistä kokonaisempi ja ehyempi auttamistapa.

Kananoja painottaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteensovittaminen ei ole vain perusterveydenhuollon haaste, vaan myös erikoissairaanhoitoa, sosiaalihuollon erikoispalveluita ja molempien peruspalveluita on sovitettava yhteen.

Integraatio koskee suuria ryhmiä…

Joskus väitetään, että sekä sosiaali- että terveyspalveluita tarvitsevat vain yksittäiset ryhmät. Kananoja muistuttaa, että nämä ryhmät ovat suuria:

– Vanhusten palveluissa yhteistyö on välttämätöntä. Vanhetessa kaikki sairastavat vähän enemmän ja muuttuvat raihnaisiksi. Se luo helposti turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Ne eivät ole sairauksia. Niitä on turha medikalisoida. Ja tämä ikäryhmähän kasvaa.

Elämän toisessa päässä on toinen iso ryhmä, lapset. Esimerkiksi Imatran hyvinvointineuvolan perhetyön ja neuvolan yhdistelmästä alkaa näkyä jopa taloudellista hyötyä.

Vanhusten ja lasten lisäksi on monia työikäisten ryhmiä, joilla on esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmia. Niistä koituu miljardiluokan kustannuksia. Lisäksi muun muassa vammaispuolella on laaja kuntoutuksen alue.

… ja hyvin pieniä ryhmiä

Suurten väestöryhmien lisäksi eri palveluiden yhteensovittamista tarvitsevat hyvin pienet erityisryhmät, kuten harvinaisia sairauksia sairastavat tai monivammaiset lapset. He tarvitsevat usein monen erikoisalan lääketieteen asiantuntijoita ja muuta terveydenhuollon henkilöstöä, sosiaalialan ammattilaisten apua, kenties psykologeja ja hyviä yhteyksiä opettajiin ja muihin kasvatusammattilaisiin.

– Näiden ihmisten palveluita pitää sovittaa yhteen, jotta perhe ei joudu asioimaan satojen auttajien kanssa, kuten on pahimmillaan tapahtunut, Kananoja painottaa.

– Tällaiset tilanteet ovat kunta-ammattilaisille harvinaisia ja usein ollaan aika tietämättömiä siitä, miten vammat tai sairaudet vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Konsultaatioyhteydet erikoislääkäreihin ovat vielä harvinaisia tai kirjavasti järjestettyjä. Järjestöt osaavat auttaa näissä tilanteissa.

Orientaatiomuutos eikä laatikkoleikkiä

Kananoja korostaa, ettei integraatio saa jäädä organisaatioiden laatikkoleikiksi, vaan erillisissä palvelujärjestelmissä tarvitaan suurta orientaatiomuutosta.

– Sosiaali- ja terveydenhuolto ovat jäsentyneet työntekijöiden osaamisalueiden tai palvelusektoreiden mukaan, vaikka palvelukokonaisuutta pitäisi jäsentää ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kautta. Jos tämä ymmärretään ja ymmärrys otetaan käyttöön, se on alku olennaiselle muutokselle sosiaali- ja terveyspolitiikassa.

– Jos jommankumman sektorin työntekijä tuntee, että hänen on pakko olla yhteistyössä jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa hänellä ei oikeasti ole mitään yhteistä, tästä ei seuraa palvelunkäyttäjälle mitään uutta hyvää. Tämä on nähty monissa kunnissa, joissa sosiaali- ja terveydenhuolto on yhdistetty samaan organisaatioon, mutta mikään ei ole hitsautunut yhteen.

Kananoja korostaa, että yhteensulautumista tarvitaan kuitenkin myös rakenteissa:

– Jos organisaation johto ja rakenteet eivät sitä tue, se jää yksittäisten fiksujen työntekijöiden vastuulle ja sattumanvaraiseksi.

Pitkä marssi kohti uutta

Kananoja näkee, että edessä on pitkä marssi työorientaation muuttamiseksi: yksi tai kaksi vaalikautta eivät siihen riitä.

– Muutos vie aikansa ja on vaativa, mutta välttämätön. Olemme nähneet eri sektoreiden erillisten putkipalveluiden tulokset: eriarvoisuus ja terveyserot ovat kasvaneet juuri niillä ryhmillä, jotka tarvitsevat apua molemmilta sektoreilta. Ja heidän palvelunsa vievät suuren osan terveydenhuollon rahoista. Eikö rahanmeno herätä muuttamaan toimintaa?

– Sote-palveluiden muutos on osa suurta paradigmaattista muutosta, joka koskee kaikkia aloja ja toimintoja: suunnittelu lähtee kaikkialla yhä enemmän ihmisten tarpeista. Tätä ajattelua saisi jokin taho viedä eteenpäin laajalla rintamalla, Kananoja sanoo.

– Kansalaiset ovat yhä aktiivisempia. Osallisuus on lisääntynyt. Ihmiset pitää ottaa yhä aiemmin mukaan asioiden valmisteluun. Mitä aiemmin kansalaiset ja virkamiehet pohtivat asioita yhdessä, sitä järkevämpiä ehdotuksia tulee päätöksentekovaiheeseen.

– Kaikessa valmistelussa, myös sote-uudistuksessa pitäisi hirveästi lisätä avoimuutta ja debattia. Ja järjestöjen tulee pitää huolta, että kaikkien ääni kuuluu.

”Järjestöillä on hännännoston paikka”

Aulikki Kananoja näkee monet sosiaali- ja terveysjärjestöjen palvelut uudenlaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden esikuvana. Järjestöjen kannattaisi pitää palveluistaan ääntä.

– Järjestöissä sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden yhteistyö on saumatonta. Niissä on aina hyödynnetty monipuolista ammatillista osaamista, Kananoja sanoo.

Hänestä sote-keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle, että järjestöt tuottavat paljolti sosiaalihuollon erikoispalvelut.

– Niiden merkitys on jäänyt hoksaamatta. Terveyspuolella on kaunis pyramidi: perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja huippuna yliopistosairaalat – vaikka näistä perusterveydenhuolto kuihtuukin. Sosiaalipuolella on vahva perustaso ja yksittäisiä järjestöjen erikoispalveluita, esimerkiksi näkövammaisille ja päihdeongelmaisille.

Niitä pitäisi Kananojasta pitää enemmän esillä ja ylipäänsä katsoa vielä uudelleen järjestöjen roolia sote-uudistuksessa.

– Nyt on tärkeää konkretisoida sote-integraatiokeskustelua palveluita käyttävän ihmisen tasolle. Keskustelua helpottavat onnistuneet esimerkit integroiduista palveluista. Järjestöt voisivat tässä nostaa omaa häntäänsä.