Hyppää sisältöön
Etusivu / Elvytys / Sydäniskuri pelasti Heidin hengen
Pertti Keinänen, varainhankintapäällikkö
Julkaistu 26.10.2022
Päivitetty 29.11.2024
Heidi Kiikola kertoo ihmeellisestä tapahtumasta, joka jakoi hänen elämänsä ajallisesti kahteen osaan. "Olin lähellä kuolla, mutta kiitos auttajien, sainkin jatkoajan elämässä."

Tule mukaan pelastamaan sydäniskurien paikannuspalvelu.

Kuusi vuotta sitten Heidi Kiikola, 35, oli kuin kuka tahansa äiti. Hän eli aktiivisia vuosia. Hänen nuorempi lapsensa oli vasta aloittanut koulutaipaleen ja hänen vanhempi lapsensa oli jo yläluokilla. Heidi työskenteli keittiötyöntekijänä terveysaseman ja palvelutalon suurtalouskeittiössä.

Oli helmikuun ensimmäinen päivä vuonna 2017. Heidi istui työpaikkansa kahvihuoneen keinutuolissa lounasaikaan, kun viereinen ruokasali täyttyi terveydenhoitoalan ammattilaisista. Hän jutteli esimiehensä kanssa, kunnes menetti yhtäkkiä tajuntansa kesken lauseen. Heidin sydän pysähtyi ja hän kuukahti keinutuoliin.

”Menetin tajuntani kesken lauseen, sydämeni oli pysähtynyt.”

Esimies hälytti apua. Lähellä oli onneksi runsaasti oman talon hoitohenkilökuntaa ja auttajat huomasivat nopeasti, että sydän ei lyönyt. Heidiä alettiin elvyttää välittömästi, ja samalla juostiin etsimään sydäniskuria. Iskurin löydyttyä sydäntä yritettiin käynnistää sähköiskulla, mutta mitään ei tapahtunut. Minuutit kuluivat ja Heidi makasi suurtalouskeittiön lattialla elvytyksen jatkuessa. Tilanne alkoi näyttää huonolta, kunnes lopulta neljäs isku sydäniskurista sai sen virkoamaan.

Juuri nyt: sydäniskuritoiminnan rahoitus on katkennut. Lahjoita ja auta.

Heidi vietiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hänen hidas toipumisensa pääsi alkamaan. Aluksi hän oli tokkurainen ja hänen muistinsa ei toiminut ollenkaan. Hän unohteli muutamaa minuuttia aiemmin puhuttuja asioita ja ihmetteli yhä uudestaan, miksi oli sairaalassa.

Sairaalahoito kesti yhteensä kolme viikkoa. Ennen kotiutusta Heidille asennettiin iskevä rytmihäiriötahdistin. Se on hänen henkivakuutuksensa ja sydämensä vahtikoira. Kotona häntä pelotti olla yksin ja mietitytti, toimisiko sydän ja tahdistin. Heidin elämänhalu oli vahva ja varmaankin juuri siksi kuolemanpelosta tuli niin suuri. Hän käsittelin pelkojaan terapiassa. Hänen perheeseensä muutti myös uusi koira, Irma, joka on tuonut hänelle rauhoittavaa terapiaa pelkällä läsnäolollaan.

”Löysin Sydänliiton kautta koulutetun vertaistukihenkilön. Oli valtavan merkityksellistä käsitellä tapahtunutta sellaisen ihmisen kanssa, jolla oli samankaltaisia kokemuksia.”

Kuolemanvakavan sairastumisensa jälkeen Heidi on halunnut laittaa hyvän kiertämään sydänyhteisössä tekemällä vapaaehtoistyötä. Hän on toiminut paikallisten sydänyhdistysten hallitustehtävissä, antanut vertaistukea muille sairastuneille, vetänyt maallikkoelvytyksen koulutuksia ja puhunut kouluissa lapsille elvytyksestä.

Heidi pitää äärimmäisen tärkeänä Sydänliiton työtä. Hän toivoo Sydänliiton ja muiden toimijoiden ylläpitämän defi.fi -sivuston saavan kaiken mahdollisen tuen. Hän painottaa, että myös vaikuttamistyötä tarvitaan Suomessa, jotta sydänterveyteen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Heidilläkin oli ollut selittämättömiä rytmihäiriöitä ja pyörtymisiä, mutta hänen tuntemuksiaan ei ollut otettu kyllin vakavasti terveydenhuollossa. Jotta yhä useampi voitaisiin pelastaa, elvytyksestä ja sydäniskurin käytöstä pitäisi tehdä kansalaistaito, jota opetellaan jo peruskoulussa.

Heidillä on sinulle toive:

”Pyydänkin, että osallistuisit lahjoituksella meidän kaikkien suomalaisten hyväksi tehtävään työhön. Me tarvitsemme toisiamme. Lahjoita jo tänään.”

 

Käynnistä kuukausilahjoituksesi NYT ja pelasta sydäniskurirekisteri.

Juuri nyt: Sydäniskurien paikannuspalvelu on jäänyt ilman julkista rahoitusta. Toimintaa on toteutettu vuoteen 2022 asti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustuksella. Jatkorahoituksesta on neuvoteltu eri toimielimien kanssa, mutta vastuunkantajaa ei ole löytynyt. Siksi Sydänliiton työn tukeminen juuri nyt on erityisen tärkeää. Sydäniskuri voi pelastaa ihmishengen, kun sitä käytetään minuuttien sisällä sydänpysähdystilanteessa. Ilman Sydänliiton ylläpitämää paikannuspalvelua laite voi jäädä hätätilanteessa löytymättä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi