Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydänlihassairaus katkaisi Eetun urahaaveet

Sydänlihassairaus katkaisi Eetun urahaaveet

Kun Eetu Ikonen sairastui 17-vuotiaana, elämä mullistui. Rakas jääkiekko ja treenikopin kaverit jäivät. Myönteinen asenne ja muiden kanssa puhuminen on auttanut sopeutumisessa.

Emilia Eloranta, kuvaaja Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 15.4.2025
Maaliskuinen aurinko antaa jo viitteitä tulevasta golfkaudesta, vaikka vielä kenttää peittää ohut lumikerros. – Kun aamuvuoro alkaa kuudelta, ehdin iltapäivällä vielä golfaamaan, Eetu kertoo vuorotyön eduista.

Saipan jääkiekkotreenit oli ohi. Olo oli ollut jo pelin aikana vähän erikoinen, Eetu Ikonen kertoo.

Parin päivän päästä koronatesti näytti positiivista ja nuorukainen jäi kotiin. Karanteenin jälkeen pari treeniä sujui ”ihan hyvin”.

Erään treenin jälkeen koppikäytävällä Eetun syke nousi todella korkealle ja rintaan sattui. Olo tuntui muutenkin huonolta.

Yöunet auttoivat ja kaikki tuntui olevan hyvin. Seuraavana päivän oheisharjoitusten jälkeen Eetusta tuntui, ettei henki kulje.

–  Äitini on ollut sairaanhoitaja ja kokeili sykettäni. Syke oli silloin epätasainen. Lähdettiin heti päivystykseen.

Viisi päivää kului lappeenrantalaisessa sairaalassa, kun jääkiekkoilijan sydäntä tutkittiin. Sairaalajakson jälkeen nuorukainen oli kolme kuukautta urheilukiellossa sydänlihastulehduksen takia.

Urheilukielto ahdisti

Eetu oli tehnyt koko elämänsä töitä sen eteen, että hänestä tulee jääkiekkoammattilainen.

– Uskoin itsekin siihen unelmaan. Urheilukiellossa koin ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksia ja ahdistuneisuutta. Minulla oli kuitenkin se asenne, että tästä selvitään ja palaan kaukaloon parempana kuin koskaan.

Kolmen kuukauden urheilukielto oli vihdoin ohi ja testit näyttivät hyvältä. Lääkäri halusi ottaa vielä sydämen magneettikuvan.

– Ajattelin, että se kuuluu näihin perustutkimuksiin, mitä minulle tehtiin.

Harjoittelut jatkuivat toukokuussa SM-tasolla. Kylläkin kevennetysti.

– Treenit sujui hyvin ja mielikin kirkastui. Ajattelin, että kohta pääsen pelaamaan. Olinhan ollut yhdeksän kuukautta pelaamatta.

Hoidot ja seuranta oli tässä kohtaa siirtyneet muuton vuoksi Meilahteen Helsinkiin.

Lokakuussa 2022 sydänkontrollin aika

Lääkäri tutki sydämen magneettikuvat ja katsoi verikokeiden tuloksia. Silloin vasta 17-vuotias Eetu sai tietää, että sairastaa hyvin harvinaista trabekuloivaa kardiomyopatiaa. Sairaudessa sydämen sisällä, tavallisimmin vasemmassa kammiossa, todetaan rakenteiden poikkeavaa paksuuntumista.

– Lääkäri kertoi kaiken sairaudesta ja mitä se merkitsee. Silloin tajusin, että jääkiekkoa en enää kilpatasolla pelaa. Harmitti lopettaa jääkiekko ja varsinkin se, etten näe enää joukkuekavereita päivittäin.

Nyt Eetu syö sydänlääkkeitä koko loppuelämänsä. Seurannat jatkuvat Meilahdessa noin kerran vuodessa.

Sairaudesta huolimatta innostus liikuntaan jatkuu. Aluksi hän aloitti kevyet harjoittelut kuntosalilla. Myös golfkärpänen puraisi. Golf on kiva ja rento kesälaji, Eetu kertoo. Talviaikaan hän harjoittelee noin kerran viikossa.

– Elämään sopeutuminen tämän sairauden kanssa tuntuu vaikealta ja vie aikaa. Kohta tulee kaksi vuotta täyteen ja alan nyt vasta tunnistamaan rajojani urheilun kanssa.

Asiat myönteisessä valossa

Eetu muutti lokakuussa Lappeenrannasta Helsinkiin ja aloitti myyjän työt. Hänestä on kivaa, että kaverit kyselevät kuulumisia ja entisiä joukkuekavereita käy parin viikon välein Eetun luona. Juuri kavereiden kanssa hän onkin puhunut asioista.

Ruokatottumukset Eetua vähän huolettaa mutta niitäkin hän pyrkii parantamaan.

– Syön aika paljon epäterveellistä ruokaa ja energiajuomat maistuvat.

Vaikka elämä on Eetua koetellut terveyden ja ihmissuhteiden osalta, pyrkii hän suhtautumaan asioihin myönteisesti.

– Pitää pysyä positiivisena ja olla muille ihmisille kiva, niin sillä pääsee pitkälle. Elämästä pystyy nauttia vaikeidenkin asioiden kanssa. Se ei ole helppoa ja eikä mitään tapahdu hetkessä. Täytyy vaan uskoa siihen, että asiat järjestyvät.

Eetu aloitti myös jääkiekon hetki sitten uudestaan harrastesarjassa. Siitä nuori mies on erityisen iloinen.

Eetu Ikonen

Kuka? Sairastui 17-vuotiaana trabekuloivaan kardiomyopatiaan.

Mitä? Harrastaa nykyisin golfia ja pelaa jääkiekkoa harrastesarjassa. Innostui myös uimisesta.

Miksi? Haluaa nauttia elämästä vaikeistakin asioista huolimatta.

Lue myös Aino Wasenius-­Viitalahden juttu Voimalajien lumoissa sydänviasta huolimatta

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi