Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sydänyhteisön ennaltaehkäisevä työ tuottaa tulosta

Viime vuosikymmenien positiivisesta kehityksestä huolimatta sydän- ja verisuonitaudit ovat edelleen yleisin kuolinsyy Suomessa. Jopa 80 % sydäntapauksista olisi ennaltaehkäistävissä muuttamalla elintapoja terveellisempään suuntaan.

Sydänterveyden riskitekijöistä suurimmat ovat kohonnut verenpaine ja kolesteroli sekä ylipaino. Näihin riskitekijöihin kiinnitetään huomiota koko sydänyhteisön voimin mittaamalla terveysarvoja ympäri Suomea. Mittaustapahtumissa terveydestään kiinnostunut kuluttaja voi helposti selvittää terveysarvonsa, muun muassa kokonaiskolesterolin ja verenpaineen, ja saada valtimotautien kokonaisriskin arvion. Asiakkaan kohtaamiseen kuuluu aina mittausten ohella neuvonta, jossa kiinnitetään huomiota ohjattavan elintapoihin, esimerkiksi ravitsemustottumuksiin. Terveysmittaus- ja neuvontatilaisuuksia toteuttaa sydänpiireistä ja -yhdistyksistä noin 50  yli 300 koulutetun terveysalan ammattilaisen voimin.

Osana Sydänliiton brändin uudistumista ja yhtenäistämistä tähän asti Terveyden kolmiottelu -nimellä kulkenut terveysarvojen mittaus saa nyt nimen Sydän Terveysmittaus.  – Toiminnassamme ei ole kyse kilpailusta, vaan siitä, että mahdollisimman moni Innostuisi mittauttamaan terveytensä tärkeät arvot ja pienillä päivittäisillä päätöksillään pitämään itsestään hyvää huolta, kannustaa Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski.

Yhteistyössä on voimaa

Sydänyhteisö on saanut vuodelle 2018 Sydän Terveysmittaus -toimintaan mukaan kumppaneiksi Omron-verenpainemittarit, Oral Hammaslääkärit ja Raision. Yhteistyökumppanien avulla mittauksia voidaan toteuttaa laajasti ympäri Suomea. Tämä on arvokas lisä sydänsairauksia ennaltaehkäisevässä työssä.
– Olemme iloisia saadessamme mukaan näin monipuoliset kumppanit. Kukin tuo omalta osaltaan mukanaan hyvää terveyttä edistävää tietoa kuluttajille ja vahvistaa näin meidänkin osaamistamme ja toimintaamme, sanoo Sydänliiton markkinointijohtaja Eeva Hietalahti.

Korkea verenpaine ei välttämättä näy eikä tunnu, mutta vaurioittaa pitkään jatkuessaan sydäntä ja verisuonia. Myös aivot ovat vaarassa kohonneen verenpaineen takia. Verenpaineen omaseuranta kotona on luotettavin tapa selvittää oma verenpainetaso. Pitkäaikainen yhteistyö terveysmittausten kumppanina on tehnyt helppokäyttöiset Omronin verenpainemittarit tutuiksi kuluttajille.

Oral Hammaslääkärit haluaa kiinnittää kuluttajien huomion siihen, että suun terveydellä on yhteys sydämen terveyteen. Suussa muhiva tulehdus voi vaikuttaa myös sydämeen – tulehdustila missä tahansa kohdassa kehoa rasittaa aina myös sydäntä. – Hampaat kannattaa hoitaa hyvin, sillä elimistön tulehdustila on aina riski, varsinkin esimerkiksi äkillisissä sydänoperaatioissa, muistuttaa Oral Hammaslääkäreiden vastaava lääketieteellinen johtaja, erikoishammaslääkäri Eva Sirén. Tulehdusriskiä voidaan myös mitata Periosafe-testillä hammastarkastuksen yhteydessä Oralin toimipisteissä.

– Tiedämme, että kahdella kolmesta suomalaisesta kolesteroliarvot ovat kohonneet, mutta tietoisuus omista arvoista on vähäistä. Terveys- ja hyvinvointitiedon vieminen konkreettisesti kohderyhmille auttaa ymmärtämään omien elämäntapa- ja ruokavalintojen merkityksen sydänterveydelle ja päivittäiseen jaksamiseen. Haluamme olla mukana tukemassa Sydänliiton työtä ja tuoda oman erityisosaamisemme hyvää tekevistä ruokavalinnoista mukaan arvokkaaseen neuvontatyöhön, sanoo Raision strategia- ja brändijohtaja Mika Kukkurainen. Raisio on mukana toiminnassa Benecol- ja Elovena-brändien kautta.

Yhteistyökumppanien sivut
www.omron-healthcare.com/fi
www.oral.fi
www.raisio.com

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi