Vielä niitä honkia humisee…
Kun tukkilaiset ja Pietolan isäntä talonväkineen kajauttaa Oskar Merikannon laulun Teuvo Pakkalan Tukkijoella -näytelmän päätteeksi, sydän tanssahtaa.
Ristiinan, Pertunmaan ja Suomenniemen nuorisoseurojen yhteisen kesänäytelmän esityksessä kiteytyy suomalaisuudesta jotain olennaista.
Ohjaaja Aleksi Lavaste on nostanut 1899 kantaesitetystä musiikkinäytelmästä esiin ytimen, joka käsittelee ihmisen oikeutta olla vapaa ja oma itsensä, sellainen, jollaiseksi on luotu.
Ja sitten on talkoohengestä todistava katettu katsomo, somat toiletit, puffettikojut. Palvelusta vastaa joukko lipunmyyjiä, paikannäyttäjiä, makkaranpaistajia, kahvittajia…
Pikku pöyhinnällä tapahtuman juurakosta löytyy Pohjanmaalla syntynyt kansanliike, 140 vuoden aikana kulttuurisen sivistystyön järjestöksi organisoitunut Suomen Nuorisoseurat ry. Sen historia ja kehitystarina kertoo tavalliseen suomalaiseen piintyneestä halusta nostattaa yhdessä kultapölyä lattiasta. Työ voi painaa, arki uuvuttaa, mutta laulu, soitto ja itsensä ilmaiseminen kohottaa ja antaa voimia. Meillä on onni muistaa, että suomalaisuuteen on kuulunut aina tarve rakentavaan itseilmaisuun ja yhdessä tekemiseen ikärajoista välittämättä. Muuten me emme olisi olleet aplodeeraamassa kolmen nuorisoseuran Suomi 100-produktiolle.