Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Ateneum tarjoilee upean Eero Järnefelt -kokemuksen

Ateneum tarjoilee upean Eero Järnefelt -kokemuksen

Suomen kultakauden rakastetun taiteilijan upeat yli 200 teosta vievät museovierailijan ajassa jopa yli 100 vuotta taaksepäin.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 12.4.2024
Eero Järnefelt: Saimi kedolla (1892). Talletus, Järvenpään taidemuseo. Kuva: Järvenpään taidemuseo / Matias Uusikylä.

Eero Järnefelt (1863–1937) katsoo Kolin huipulta avautuvaa maisemaa, ihastuu, ja palaa samoihin Pohjois-Karjalan maisemiin lukemattomia kertoja.

Yksi syntyvistä teoksista on Maisema Kolilta (1928). Maalaus on Järnefeltin näkemys kauniista kesäpäivästä, jolloin taivaalla lipuu vain kevyet poutapilvet. Kolin kalliot värjäytynyt varjojen sävyihin, ruohot ja puut tuovat vihreään oman kirjonsa. Samoista maisemista taiteilija maalaa kymmeniä maalauksia.

– Kolille Järnefelt palasi vuosi toisensa jälkeen, ja siellä hän kävi koko elämänsä ajan, Ateneumin taidemuseon johtaja Anna-Maria von Bonsdorff kertoo.

Taiteilija tunnetaan Koli-maisemien lisäksi esimerkiksi Raatajat rahanalaiset / Kaski-maalauksestaan (1893). Maisemien lisäksi luonnon pienet yksityiskohdat tuntuvat viehättävän taiteilijaa. Juhannusruusuja (1911) on öljymaalaus kankaalle. Osa ruusujen terälehdistä on jo varissut maahan, osa kukista on vielä nupuillaan. Ruusujen tuoksun voi melkein aistia.

Eero Järnefelt maalasi myös muotokuvia ja esimerkiksi vaimonsa Saimin ja tyttärensä Saran puutarhassa vuonna 1911. Teoksessa tytär katselee, kun äiti lueskelee pitkässä mekossaan.

Näyttely on kattava katsaus yläluokkaisen kulttuuriperheen elämään 1800-luvulla ja taiteilijan perheen kotioloista Tuusulan Suvirannassa.

Näyttelyyn suosittelen varaamaan aikaa. Ja jos penkeillä on tilaa, istu hetki ja ihaile maalauksia, niiden värejä ja yksityiskohtia, luonnon nykytilaa. Kuten von Bonsdorff sanoo, taiteilijan monipuoliset luontokuvaukset saavat pohtimaan, onko taiteilijan kuvaamaa luontoa enää olemassa.

Ateneumin näyttely on avoinna 25.8.2024 asti.

Näyttelyn lisäksi Järnefeltin maalauksia ja elämää valottaa Ateneumin julkaisema Eero Järnefelt -kirja. Kirjan on toimittanut Ateneumin amanuenssi Hanne Selkokari, ja sen kirjoittajia ovat Timo Huusko, Anna-Maria von Bonsdorff, Julia Donner, Teemu Keskisarja, Minna Maijala, Tutta Palin ja Hanne Selkokari.

Lisätietoja Ateneumin verkkosivuilta

Lue myös:

Pelaaminen on sosiaalista, ja muistia käyttämällä muisti pysyy vahvana.

Museokortin moninaiset mahdollisuudet

Ihan heti ei tule mieleen yhtä edullista tapaa kokea korkeatasoista kansainvälistä ja kotimaista taidetta, löytää uusia maailmoja, tonkia vanhaa historiaa ja nauttia monenlaisista elämyksistä yli 360 kohteessa ympäri Suomea. Tämän kaiken mahdollistaa kätevä Museokortti, ja vieläpä varsin kohtuullisella vuosimaksulla.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi