Marjaana Lahti-Koski: Sanojen voimaa
”Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.” En ole erityinen runouden harrastaja, mutta tämä Eeva Kilven runo on kulkenut mukanani pitkään. Siinä on jotain erityistä. Muutamassa rivissä se muistuttaa pitämään itsestään huolta, kävelyttämään itseään, kutsumaan iltateelle ja puhuttelemaan itseään lempeästi. Se on yhtä aikaa elämänohje, onnentoivotus ja terapiahetki.
Runo tuli ensimmäisenä mieleeni, kun kuulin Eeva Kilven poismenosta. Samoihin aikoihin uutisoitiin Eppu Normaalin jäähyväiskeikasta. Mieleeni nousivat yhtyeen oivaltavat sanoitukset ja muistot lapsuudesta, jolloin luettiin ”Eppujen äidin”, Kirsi Kunnaksen, Tiitiäisen satupuuta.
Ihailen ihmisiä, jotka osaavat käyttää suomen kieltä luovasti ja taidokkaasti. Musiikkia kuunnellessani melodia jää minulta usein sanojen varjoon. Hyvä sanoitus voi naurattaa, yllättää ja pysäyttää. Joskus se tavoittaa tunteen, jota ei itse osaa sanoittaa.
Sanoilla on voimaa
Ne voivat rohkaista ja antaa toivoa. Runoista ja laulujen sanoituksista voi löytää juuri omaan elämäntilanteeseen sopivaa tukea. Erityisen arvokkaita ne ovat silloin, kun kohtaamme toisen ihmisen surun, huolen tai epävarmuuden. Haluaisimme sanoa jotakin lohdullista, mutta sanat eivät löydy. Runo, laulun säe tai lainattu ajatus voi antaa sanat silloin, kun omat eivät riitä.
Sanojen voimaan liittyy myös vastuu. Sanat voivat lohduttaa, mutta myös satuttaa. Sillä, miten puhumme toisillemme ja itsellemme, on merkitystä. Maailmassa on paljon ääntä. Siksi tarvitaan hyvin valittuja sanoja, jotka eivät huuda kovimmin vaan osuvat syvimmälle.