Siirry sisältöön

Kilpirauhasen vajaatoiminnan vaikutukset sydämeen

Kilpirauhasen vajaatoimintaa kutsutaan hypotyreoosiksi.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 20.12.2019
Päivitetty 10.1.2020

Tärkeimmät kilpirauhasen vajaatoiminnan vaikutukset ovat liikkeiden hidastuminen, heikentynyt fyysinen suorituskyky, vähentynyt hikoilu ja turvotukset. Sydämen syke saattaa vähän hidastua.

Turvotusta voi esiintyä myös sydänlihassoluissa, jolloin voi kehittyä sydämen vajaatoiminta. Hypotyreoosiin liittyvä sydämen vajaatoiminta on kuitenkin nykyisin hyvin harvinaista.

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi vaikuttaa kolesteroliin

Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa veren kolesterolin kohoamisen. Monet tekijät johtavat tähän, mutta tärkein syy on maksan heikentynyt kyky kaapata kolesterolia pois verenkierrosta.

Tyypillisesti kohoaa ”paha” LDL-kolesteroli ja myös triglyseridi-arvo.

Hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta voi siis altistaa ateroskleroosille ja sitä kautta sepelvaltimotaudille. Taustalla on kolesterolin kohoamisen lisäksi kohonnut verenpaine ja valtimoverisuonten sisäkalvon eli endoteelin toimintahäiriö.

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi myös nostaa lihasperäistä CK-entsyymiä ja aiheuttaa lihassärkyä. Vastaavia havaintoja voidaan joskus todeta kohonneen kolesterolin hoitoon käytettävien statiini-lääkkeiden käyttäjillä. Näiden oireiden ilmaantuessa onkin tärkeätä erottaa, kummasta on kysymys, ja statiini-hoidetuilla kannattaa herkästi tutkia kilpirauhasen toiminta ennen kuin oireet laitetaan lääkkeen syyksi.

Subkliininen vajaatoiminta

Subkliinisellä hypotyreoosilla tarkoitetaan tilannetta, jossa TSH-pitoisuus on noussut, mutta T4v-arvo on viitelueella.

TSH-hormonin pitoisuus lisääntyy ikääntyessä ja kohonnut TSH-arvo on ikääntyneillä suhteellisen tavallinen löydös. Lievät muutokset ovat yleensä palautuvia ja yli puolet poikkeavista tuloksista normalisoituu seurannassa itsestään. Joskus voi olla vaikeata erottaa, milloin esimerkiksi väsymysoire on seurausta kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ja milloin normaalia vanhenemiseen liittyvää.

Muuta huomioitavaa

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa väsymys- ja uupumisoireita, joita voidaan joskus luulla erheellisesti sydänoireiksi. Merkittävin verenkiertoon vaikuttava hypotyreoosiin liittyvä vaikutus on kolesterolin kohoaminen.

On myös hyvä muistaa, että hypotyreoosin hoitoon käytettävän tyroksiini-hormonin annostusta kannattaa aika-ajoin tarkastaa pitoisuusmittauksilla. Jos pitoisuus on liian korkea, rytmihäiriöiden, kuten eteisvärinän, riski kasvaa.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset