Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Liikuntavinkit / Liikuntatottumuksien muuttaminen

Liikuntatottumuksien muuttaminen

Liikuntaesteiden ylittäminen voi onnistua.

Annukka Alapappila, Liikunta-asiantuntija
Julkaistu 9.12.2020
Päivitetty 23.4.2024
Kuva: Johannes Romppanen

Harva aikuinen jaksaa liikkua säännöllisesti vain toisen patistamana, eikä pelkkä terveyden tai liikunnan ammattilaisen kannustus, neuvo tai kehotus saa liikkumaan päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Mieleiset liikuntamuodot löytyvät kokeilujen ja kokemuksien kautta. usein liikkuminen tuottaa mielihyvää vasta, kun siihen tottuu. Jokainen voi löytää oman liikkumisensa tavoitteen.

Uusien asioiden opettelu on hyvä aloittaa, kun sille on riittävästi aikaa ja voimavaroja. Kiireisessä elämäntilanteessa keskittyminen omiin tottumuksiin voi olla liian haastavaa.
Jotta uusista liikunnallisesta elintavasta tulisi pysyvä, sen omaksumiseen kannattaa varata hetki, jos toinenkin. Maltti on valttia uuden opettelussa. Keho opi hetkessä kaipaamaan liikettä. Vanhat tavat jäävät unholaan ja elimistö sopeutuu uusiin pikkuhiljaa. Itselle ei parane olla liian ankara – liikunta voi lisääntyä pikku hiljaa.

Muutosten tekoa helpottaa, kun oppii tunnistamaan niiden taustalla olevat tunteet. Liikkuminen ja liikkumatta jättäminen ovat myös tunneasioita: yksi saattaa purkaa surua lähtemällä lenkille, toisen paha olo jumittaa paikoilleen.

Omiin tunteisiin tutustuminen voi keventää useammallakin tavalla. Lapsuuskokemukset liikunnasta saattavat kummitella mielessä vielä aikuisena. Onneksi aikuisella on mahdollisuus päättää omista valinnoistaan ja liikkua itselleen sopivimmalla tavalla – omaa hyvinvointiaan vaalien.

Tukea ja ymmärrystä voi hankkia esimerkiksi netin keskusteluryhmistä. Perheenjäsenten ja läheisten tuki on usein tarpeen. Elintapamuutoksen tekijälleen tuoma virkeys ja hyvä olo koituvat usein myös perheenjäsenten eduksi.

Kannattaa muistaa

  • Pitäydy pienissä päätöksissä.
  • Anna muutokselle aikaa.
  • Ole itsellesi lempeä.
  • Kerro suunnitelmistasi läheisillesi.
  • Usko itseesi: sinä osaat ja pystyt!

Oma tavoite, paras tavoite

Ystävien mielipiteet ja kannustus potkivat elintapojen muutoksessa eteenpäin, mutta toinen ihminen ei voi muuttaa toisen elintapoja ja elämää. Jokaisella on syynsä, miksi haluaa muuttaa elintapojaan ja voida entistä paremmin. Aidot, omat syyt kannustavat muuttamaan liikuntatottumuksia ja siksi niitä kannattaa miettiä.
Liikunta edistää terveyttä ja voi vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Kaikkia elämän ongelmia se ei kuitenkaan ratkaise. On hyvä pohtia, mitä omassa elämässä tapahtuu, kun lisää liikuntaa. Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?

Selkeä suunnitelma

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Paperityöt ovat osa onnistunutta liikunnan lisäämistä. Paperille rustatut selkeät muutokset liikkumisissa auttavat pitäytymään uusissa elintavoissa.
Päätöksiä paperilla – ja mahdollisia myös tosielämässä

  • Jätän auton kotiin ja kävelen töihin.
  • Kävelen liukuportaat.
  • Vien lapseni kävellen päivähoitoon.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi