Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Liikuntavinkit / Säännöllisen liikunnan terveysvaikutukset

Säännöllisen liikunnan terveysvaikutukset

Säännöllinen liikunta vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin monella hyvällä tavalla.

Annukka Alapappila
Julkaistu 30.8.2018
Päivitetty 3.9.2018
Kuva: Tiina Eloranta

Säännöllinen liikunta

  • vähentää kehon ylimääräisen rasvan määrää
  • alentaa kohonnutta verenpainetta ja vaikuttaa myönteisesti veren rasvoihin ja hyytymisominaisuuksiin
  • vahvistaa luita ja lihaksia
  • parantaa ryhtiä ja kuntoa
  • vähentää ummetusta
  • kohentaa mielialaa ja rentouttaa
  • parantaa kehontuntemusta
  • antaa voimia arkeen
  • tuo paremman unen
  • lisää fyysistä ja psyykkistä jaksamista
  • hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä
  • parantaa lievän ja kohtalaisen masennuksen ja ahdistuneisuuden oireita.

Jotta liikunnasta tulisi säännöllistä, tulee sen tuottaa liikkujalle esimerkiksi hyötyä, mielihyvää tai havaittavia vaikutuksia terveyteen tai jaksamiseen. Olennaista on löytää itselleen mieluisat tavat ja sopivat hetket liikkumiseen. Näin liikunnalle saattaa löytyä helpommin aikaa työn ja arjen puuhastelun lomassa. Myös perheen kanssa liikkuminen tuo päivään kaivattuja liikuntaminuutteja.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi