Sydänpotilaan palliatiivinen hoito

Palliatiivinen hoito voi kestää pitkään, vuosienkin ajan. Aivan elämän loppuvaiheen hoitoa kutsutaan saattohoidoksi, joka kestää tyypillisesti muutamia päiviä tai viikkoja.

Palliatiivinen hoito mielletään usein syöpäsairauksien loppuvaiheen hoidoksi, mutta tosiasiassa noin 60% palliatiivisen hoidon tilanteista on muita kuin syöpäsairauksia. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi keuhkoahtaumatauti, vaikean vaiheen dementia, eräät neurologiset sairaudet, vaikea maksan vajaatoiminta ja loppuvaiheen sydänsairaudet.

Milloin sydänpotilas tarvitsee palliatiivista hoitoa?

Sydänpotilaan palliatiivista hoitoa tarvitaan siinä vaiheessa, kun sydänsairaus on edennyt vaikea-asteiseksi. Pienikin ponnistelu aiheuttaa oireita kuten rintakipua tai hengenahdistusta, ja elämänlaatu on huono. Sydänlääkitys on säädetty parhaaksi mahdolliseksi, eikä sairauteen voi enää vaikuttaa toimenpidehoidolla kuten sepelvaltimon pallolaajennuksella, tahdistinhoidolla tai leikkaushoidolla. Iän tai muiden sairauksien vuoksi sydänsiirto tai apupumppuhoito eivät enää ole mahdollisia.

Tyypillisessä tilanteessa potilaalla on vaikea-asteinen sydämen vajaatoiminta, eikä vajaatoiminnan etenemiseen tai aiheuttajasairauteen ole enää käytettävissä parantavaa tai edes hidastavaa hoitoa. Tilanteeseen liittyy usein vaikea-asteinen munuaisten vajaatoiminta.

Palliatiivisen hoidon sisältö

Hoitavat lääkärit tekevät päätöksen palliatiiviseen hoitoon siirtymisestä yhdessä potilaan ja omaisten kanssa. Palliatiivisessa hoidossa onkin tärkeätä paitsi potilaan, myös läheisten ihmisten tukeminen. Hoidossa on keskeistä lähestyvään kuolemaan liittyvän fyysisen ja psyykkisen kärsimyksen lievittäminen.

Palliatiiviseen hoitoon kuuluu hoitosuunnitelma. Siinä päätetään hyödyttömien tai vain kärsimystä lisäävien hoitojen välttämisestä. Tätä kutsutaan hoidon rajaamiseksi. Hoidon rajaaminen voi sisältää päätökset esimerkiksi elvytyksestä, tehohoidosta, hengitystuesta ja sairaalasiirroista. On hyvä olla suunnitelma sairauden akuuttien pahenemisvaiheiden varalle. Hoitosuunnitelmassa huomioidaan potilaan ja läheisten toiveet ja pelot elämän loppuvaiheessa, sekä kaikki mahdolliset elämänlaatua parantavat seikat.

Oleellinen osa hoitoa on myös psyykkinen tuki niin potilaalle kuin läheisille.

Kipu ja hengenahdistus ovat tavallisia oireita sydänsairauden loppuvaiheessa. Hoidoksi käytetään usein vahvoja opioidilääkkeitä, kuten morfiinia tai oksikodonia. Sydämen vajaatoimintaan liittyy usein nesteen kertymistä keuhkopussiin (pleuraneste) ja vatsaonteloon (askites) Näiden aiheuttamaa ahdistusta voidaan lievittää poistamalla nestettä punktioilla tai dreenillä. Jos veren happiosapaine ei ole alentunut, lisähapesta ei ole oleellista hyötyä hengenahdistuksen lievittämisessä.

Jos potilaalla on sisäinen sydäniskuri eli defibrillaattori (ICD; implantable cardioverter defibrillator), saattaa olla hyvä kytkeä laite pois päältä, jottei se anna tarpeettomia sähköiskuja.

Hoitotahto

Hoitotahdolla henkilö ilmaisee toiveensa tulevasta hoidostaan siltä varalta, ettei hän itse pysty osallistumaan hoitoratkaisuihin heikkouden tai tajuttomuuden vuoksi. Hoitotahdossa voi kertoa erityistoiveita ja kieltäytyä tietyistä hoitotoimenpiteistä. Toiveet voivat liittyä muuhunkin kuin lääketieteellisiin tai sairaanhoidollisiin kysymyksiin.

Hoitotahdossa voi esimerkiksi kertoa, ettei halua elämää pitkittäviä hoitoja, jollei ole toivoa parantua sairaudesta. Hoitotahdossa voi ilmaista myös yksityiskohtaisempia toiveita, kuten pidättäytymisen nenämahaletkun kautta tai suonensisäisesti annettavasta ravitsemuksesta, suonensisäisestä antibioottihoidosta jne. Hoitotahdossa ilmaistu kieltäytyminen aktiivisesta hoidosta on lääkäreitä sitova. Hoitotahto helpottaa myös omaisia, kun potilaan oma tahto on ollut ajoissa tiedossa.

Hoitotahto voi olla vapaamuotoinen, ja se voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti. Sen voi esimerkiksi kirjata Omakantaan. Hoitotahtoa voi myös aina muuttaa tai sen voi peruuttaa.