Tahdistimia on monenlaisia

Tahdistinhoidon tarvetta tutkitaan sydänfilmillä (EKG) ja haastattelemalla potilas perusteellisesti. Muita usein tarvittavia tutkimuksia ovat EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti (Holter) ja rasituskoe. Joskus joudutaan tekemään elektrofysiologinen tutkimus (EFT). Siinä sydämen sähköistä toimintaa tutkitaan sydämen sisälle vietävien katetrien avulla. Vajaatoimintatahdistimen tarvetta arvioidaan sydämen ultraäänitutkimuksella.

Hitaan rytmin tahdistinhoito

Tahdistinhoidon tavallisin aihe on hidas syke, joka aiheuttaa oireita.

Hitaan sykkeen syynä voi olla sydämen luontaisen tahdinantajan, sinussolmukkeen heikkous eli sairaan sinuksen oireyhtymä.

Sinussolmukkeen sairaudessa tahdistimen asentaminen on aiheellista, jos

• jatkuvasti hidas syke tai pitkät paussit aiheuttavat oireita kuten huimausta tai jopa pyörtymisiä.
• rasituksen sieto on alentunut, koska syke ei nouse edes rasituksessa.
• esiintyy ajoittaisia rytmihäiriökohtauksia, esimerkiksi nopeita eteisvärinäkohtauksia, joiden lääkehoitoa ei pystytä toteuttamaan muutoin liian hitaan sykkeen vuoksi.

Toinen merkittävä tekijä hitaan sykkeen taustalla on sydämen luontaisen sähkönjohtumisen heikkous. Puhutaan eteis-kammiokatkoksesta, jota voi olla eriasteista.

Vakavin eteis-kammiokatkoksen ilmenemismuoto on kolmannen asteen katkos, jossa syketaajuus voi laskea pysyvästi esim. tasolle n. 30/min.

Hitaan sykkeen syynä voi olla myös heijasteperäinen hidaslyöntisyys. Se tarkoittaa voimakasta autonomisen hermoston aiheuttamaa reaktiota, joka hidastaa sykettä yllättäen. Joskus se johtaa jopa hetkelliseen lyöntitaukoon ja pyörtymiseen.

Tahdistinjärjestelmä hitaan sykkeen tahdistimissa

Tahdistinjärjestelmä koostuu johdoista ja itse tahdistinlaitteesta. Johto voidaan kiinnittää sydämen yläosaan eli oikeaan eteiseen tai sydämen alaosaan, oikeaan kammioon.

Kun johto on kiinnitetty eteiseen, puhutaan eteistahdistimesta. Kun johto kiinnitetään kammioon, puhutaan kammiotahdistimesta. Näin tehdään mm. siinä tapauksessa, että turvataan sykkeet hitaan eteisvärinän aikana.

Kahden johdon tahdistinjärjestelmää kutsutaan fysiologiseksi, koska silloin tahdistin pyrkii seuraamaan sydämen luontaista syketaajuutta mahdollisimman tarkasti.

Johdoton tahdistin, sydänkapseli, asennetaan sydämen oikeaan kammioon. Se estää liian hidasta sykettä ja nostaa tarvittaessa sykettä rasituksessa.

Lähivuosina tahdistinmallista saadaan päivitetty malli laajemmilla ominaisuksilla.

Nämä laitteet merkitään potilaan tahdistinkorttiin koodilla PM (Pacemaker).

Vajaatoimintatahdistin eli sydämen supistusta synkronoiva tahdistinhoito

Sydämen vajaatoimintatahdistin asennetaan potilaille, jotka kärsivät tietyn tyyppisestä sydämen vajaatoiminnasta. Tahdistin voidaan laittaa, kun sydämen pumppausvoiman alentuminen on todettu ultraäänitutkimuksessa vaikea-asteiseksi, ja lisäksi tietyt kriteerit täyttyvät EKG:ssä eli sydänfilmissä.

Sydämen vajaatoimintapotilaan tahdistinhoidolla korjataan hidasta syketaajuutta ja tavoitellaan sydämen vasemman kammion epätahtisen lihassupistuksen korjaamista. Siksi sitä kutsutaan sydäntä synkronoivaksi tahdistimeksi. Tahdistimen kirjainlyhenne CRT tulee sen englanninkielisestä nimestä cardiac resynchronisation therapy.

Sydämen vajaatoiminnan tahdistinhoito voi kohdistua näiden syiden lisäksi myös sydämen vakavien rytmihäiriöiden hoitoon. Silloin tahdistinlaitteessa on defibrilloiva eli sisäisen sydäniskurin ominaisuus.

Onnistunut vajaatoimintatahdistinhoito parantaa kammion supistumista, pienentää laajentuneen vasemman kammion kokoa ja lievittää osalla potilaista hiippaläpän vuotoa.

Sen on osoitettu vähentävän pelkkään vajaatoiminnan lääkehoitoon verrattuna kokonaiskuolleisuutta, vajaatoiminnan etenemisestä aiheutuvaa kuolleisuutta ja sairaalahoidon tarvetta.

Rytmihäiriötahdistin eli sisäinen sydäniskuri

Rytmihäiriötahdistin kehitettiin alun perin estämään äkkikuolema potilaalla, jolla oli todettu henkeä uhkaava kammioperäinen rytmihäiriö.

Sen lyhenne ICD tulee englanninkielisestä nimestä implantable cardioverter defibrillator.

Rytmihäiriötahdistinlaite pystyy johtojensa avulla tunnistamaan sydämen vaarallisen rytmihäiriön ja tuottamaan voimakkaan sähköimpulssin, joka pysäyttää rytmihäiriön.

Tavanomainen rytmihäiriötahdistin asennetaan tavallisen sydämentahdistimen tapaan ihon alle vasemman solisluun alapuolelle paikallispuudutuksessa. Johdot viedään sydämen sisälle laskimosuonia pitkin.

Valikoiduissa tapauksissa voidaan käyttää kokonaan ihonalaisesti asennettavaa laitetta (ns. subkutaaninen ICD). Tällöin tahdistin tai johdot eivät ole kontaktissa sydämeen lainkaan. Laite ja johdot ovat rintakehällä ihon alla.

Rytmihäiriötahdistin voidaan asentaa myös ennaltaehkäisevästi. Silloin laite katsotaan tarpeelliseksi, vaikka varsinaista rytmihäiriökohtausta ei olisi vielä ollutkaan. Vakavan rytmihäiriön riski on kuitenkin suuri.

Suuren riskin potilaita ovat mm sydäninfarktin sairastaneet, joilla sydämen pumppausteho jää sydäninfarktin jälkeen selvästi alentuneeksi.

Suuren riskin potilaita ovat myös sydänsairaat, joilla on esiintynyt tajunnanmenokohtaus ja kammiorytmihäiriötä epäillään oireen syyksi.

Joissakin rakenteellisissa sydänsairauksissa (esim. hypertrofinen kardiomyopatia) ja perinnöllisissä rytmihäiriösairauksissa (pitkä QT-aikaoireyhtymä) voidaan tarvita ICD-tahdistinta.

Ihon alle implantoitava rytmihäiriötahdistinlaite, jossa ei käytetä verisuonireittejä ollenkaan, on kooltaan tavanomaista rytmihäiriötahdistinlaitetta hieman suurempi. Tahdistinkortissa potilaalla on merkintä S-ICD.

Tahdistinlaitteiden lyhenteet

VVI(R)-tahdistimessa on yksi johto oikeaan kammioon. VDD -tahdistimessa on yksi johto oikeaan kammioon, mutta eteisten kohdalla tunnistuselektrodi.

Rytmihäiriötahdistinlaitteissa toimintaa kuvaa koodimerkinnät VVI-ICD/DDD-ICD.

Vajaatoimintatahdistimissa on kirjainlyhenne DDD-CRT, kun kyseessä on fysiologinen järjestelmä. VVI-CRT, kun eteisjohtoa ei ole.

Yleisimmin käytetyt tahdistustavat:

Sydämentahdistimia asennetaan sekä yliopistosairaaloissa että keskussairaaloissa.