Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sydänsairauksien oireet ja vaaratekijät / Valtimotautien kehittyminen ja tupakointi

Valtimotautien kehittyminen ja tupakointi

Sydämen ja verisuonten kuntoon ja terveyteen vaikuttavat elintavat, perintötekijät, sukupuoli ja ikä. Näistä elintavoilla on suurin merkitys.

Mikko Syvänne
Julkaistu 29.4.2014
Päivitetty 11.12.2024
Kuva: Jarno Hämäläinen

Jopa 80 % valtimotaudeista on ehkäistävissä terveellisillä ruokatottumuksilla, liikunnalla ja savuttomuudella. Valtimotauteja ovat sepelvaltimotauti, alaraajojen valtimotaudit (esim. katkokävely) sekä aivoverenkierron häiriöt ja aivohalvaus. Elintapojen terveellisyys on erityisen tärkeää ihmisille, joilla on muita valtimotautien vaaratekijöitä, kuten korkea ikä tai sairastumisalttius perintötekijöissä. On vaikea vakuuttua muutoksen tarpeesta, jos ongelmia ei havaitse, ja elintapasairaudet kehittyvät juuri niin. Esimerkiksi tupakointi tai liikunnan jääminen vähemmälle ei välttämättä aiheuta mitään selkeää muutosta nuoruudessa. Sairaudet syntyvät pikkuhiljaa ja piilossa. Tupakoinnin ensimmäinen tuntuva haitta on tavallisesti pikkuhiljaa kehittyvä sitkeä yskä, mutta se voi olla myös rintakipu tai aivoverenkierron häiriö.

Vaikka oireet ilmaantuvat usein keski-iässä, sydän- ja verisuonisairauksille altistava tautiprosessi alkaa jo nuorena eli samaan aikaan, kun monet sairastumiseen vaikuttavat tavat ja tottumukset omaksutaan. Elintapojen muuttaminen voi estää valtimotautien kehittymisen, jos siihen ryhtyy ajoissa. Myös jo sairastuneille muutos on tärkeä. Omilla valinnoilla voi usein vaikuttaa taudin kehittymiseen ja omaan elämänlaatuun enemmän kuin millään lääkkeellä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi