Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Krapin kesäteatterissa naurua piisaa

Krapin kesäteatterissa naurua piisaa

Krapin kesäteatteri Tuusulassa luottaa 1980-luvun katsotuimman komediasarjan vetovoimaan. Tankki täyteen 2: Maallamuuttajat täyttää tv-sarjan ihailijoiden toiveet – huumori kukkii ja tapahtumat etenevät Vilénien tapaan.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 6.7.2019
Jarkko Pajunen ja Sanna Saarijärvi. Kuva Kapina Oy.

Sulo Vilénin huoltoasema on jäämässä uuden moottoritien alle. Huoltamon kassa hiljenee, ja Ulla jää työttömäksi. Myös Sulo, Emmi ja Juhana joutuvat miettimään, mitä seuraavaksi. Sulon mieleen olisi kirjapaino ja Emmin ompelimo.

Seppo Halttunen ja Jarkku Pajunen.

Seppo Halttunen ja Jarkku Pajunen. Kuva Kapina oy

Kulmakunnan poliisi Reinikainen tarttuu toimeen ja houkuttelee Sulon Korppisen tilan irtaimiston huutokauppaan. Emmille kun pitäisi saada ompelukone. Tuleehan sieltä huutokaupasta kottikärryllinen tavaraa. Emmi vain ihmettelee, mitä Sulo tekee kottikärryillä – hehän ovat muuttamassa kerrostaloon.

Raivarithan siitä seuraa, kun Emmi kuulee Sulon ostaneen maatilan vielä syrjemmästä kuin huoltoasema. Maatilalla Emmi valitsee itselleen talon toisen pään, Sulolle jää toinen. Juhana päättää pakata matkalaukkunsa ja muuttaa Tampereelle kuten Ulla. Juhanan muutto päättyy lyhyeen. Ulla palaa myös Emmin suojiin.

Inka Kallén ja Jari Vainionkukka

Sanna Saarijärvi, Inka Kallén ja Jari Vainionkukka. Kuva Kapina oy

Juhanan elämän pelastaa Sulon ostamat lampaat. Niiden kasvatus jää Juhanan kontolle, kun Sulo ja Reinikainen keskittyvät biodynaamiseen viljelyyn. Ja kuten hyvissä tarinoissa tuppaa olemaan, myös maallamuuttajat selviävät pulmistaan, ainakin hetkeksi.

Tekijäkaarti ansaitsee kättentaputukset

Kun Sanna Saarijärvi astuu näyttömölle Emmi Viléninä, tiedän, että yleisö viihtyy. Sannan elkeet ovat kuin Tankki täyteen -sarjan Sylvi Salosella, kipakat ja osuvat. Jarkko Pajunen Sulona ostaa halvalla kun saa. Kalle Tahkolahti Juhanana saa katsojan puolelleen, eihän elämä Emmin ja Sulon poikana päästä helpolla.

Inka Kallén ja Kalle Tahkolahti.

Inka Kallén ja Kalle Tahkolahti. Kuva Kapina oy

Ullaa esittävä Inka Kallén riemastuttaa sanavalmiudessaan. Seppo Halttunen solahtaa Reinikaisen poliisinasuun täydellisesti. Anna-Leena Sipilä vaihtaa roolia joutuisaan, kun hän esittää Isapella-lammasta, Rva Pallasta, Pirtanauhanaista, Hätänumeroa ja koiranomistajaa. Asut vaihtuvat tiuhaan myös Jari Vainionkukalla ja Elina Varjomäellä.

Käsikirjoittajat Neil Hardwick ja Jussi Tuominen osuivat 1980-luvulla suomalaiseen nauruhermoon ja tyytyväiseltä yleisö kuulostaa vielä heinäkuisessa illassakin. Suosituksia satelee, kun kävellään katsomosta kohti parkkipaikkoja. Nauru rentouttaa ja sen huomaa.

Kiitos vielä Milko Lehdolle, jonka ohjaus ja sovitus toimii tuusulalaisessa kesäteatterissa.
Sinikka Zannonin
käsialaa oleva puvustus ja Mikko Rantasen lavastus henkivät Vilénien arjen henkeä. Näytelmän tekniikka toimii hyvin, Saku Tamminen.

Esitys kestää noin kaksi tuntia. Sunnuntaina 4.8.2019 on viimeinen mahdollisuus nähdä Tankki täyteen 2: Maallamuuttajat Krapin kesäteatterissa.

 

Lue myös:

Kesäteatteri kruunaa asuntomessupäivän

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi