Ennakoiva varjoainekuvaus

Ensikuulemalta tuntuu hyvinkin järkevältä ajatella, että olisi hyvä selvittää, ”onko” sepelvaltimotautia vai ”ei”, ja jos ”on”, ”hoitaa ajoissa”. Valitettavasti asia ei ole niin yksinkertainen. Suurin osa sydäninfarktin taustalla olevista valtimomuutoksista on valtimon seinämän sisäisiä ns. herkkiä plakkeja, jotka eivät välttämättä näy varjoainekuvauksessa ollenkaan, tai näkyvät vain lievinä ahtaumina tai seinämäepätasaisuuksina. Ne aiheuttavat oireita vasta pinnan revetessä tai rikkoutuessa, jolloin paikalle nopeasti muodostuva hyytymä tukkii suonen. Varjoainekuvaus ei voi erottaa herkkiä plakkeja sellaisista (valtaosasta), joilla ei ole repeämistaipumusta. Tarkemmat tutkimukset kuten suonensisäinen ultraääntutkimus tai valokerroskuvaus eivät sovellu suurten joukkojen tutkimiseen.

Lievät valtimomuutokset ovat niin tavallisia, että niiden toteamiseksi pitäisi varjoainekuvata koko tietyn ikärajan (esim. yli 50-vuotiaat miehet ja yli 60-vuotiaat naiset) ylittävä väestö. Ja mitä sitten tehtäisiin? Ohitusleikkaus kaikille, joilla vähänkin näkyy rosoa? Vai koko sepelvaltimopuuston kattaminen stenteillä? Tätä kardiologit ovat leikillisesti kuvanneet elokuvan mukaan sanalla ”full metal jacket”. On selvää, että valtaosin tarpeettomien hoitojen komplikaatiot ylittäisivät monin verroin saavutettavat hyödyt. Kustannuksista puhumattakaan.

On syytä mainita sekin, että valtaosa ohitusleikkauksista ja pallolaajennuksista tehdään oireiden lievittämiseksi, poikkeuksena kaikkein vaikeimmat tautimuodot. Nämä poislukien pallolaajennuksessa olleiden ja pelkästään lääkkeillä hoidettujen sepelvaltimotautipotilaiden ennuste on sama: siis vakavat tautikohtaukset kuten sydäninfarktit ja kuolemat eivät toimenpidehoidoilla vähene. Rajoittavien rintakipuoireiden helpottumisesta saatava hyöty toki sinänsä perustelee aiheelliset toimenpiteet.

Vakavammin keskustellaan siitä, voisiko ehkäisevien lääkehoitojen, ennen kaikkea statiinien, kohderyhmää täsmentää vaarattomilla kuvaustavoilla kuten sepelvaltimoiden tietokonetomografialla. Nykyäänhän lääkkeellistä ennaltaehkäisyä suositellaan suuren tai vähintään kohtalaisen riskin henkilöille, jotka voidaan löytää yksinkertaisella riskinarviolla. Jos riski on pieni, riittävät koko väestölle suositellut terveelliset elintavat. Jos riski on suuri, ennaltaehkäisevät hoidot ovat joka tapauksessa tarpeen. Väliin jäävissä ryhmissä sepelvaltimokuvauksen tuoma tieto voisi olla merkityksellistä, mutta tämän lähestymistavan kustannusvaikuttavuus ja väestön sädekuormituksen lisääntymisen merkitys ovat vielä epäselvät.