Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Hyperkolesterolemian diagnoosista

Luin juuri Sydänliiton sivuilta kirjoituksen diagnoosista E78.01 = Muu hyperkolesterolemia. Tai ainakin ymmärsin, että tuosta diagnoosista olisi kyse.

Yllätyksekseni TA-lääkäri oli 15.12.2022 lab-tulosten perusteella kirjannut minulle ko dg:n, koska LDL kolesteroli oli 3.2. Tähän saakka se on ollut alle 3. En ole koskaan käyttänyt kolesterolilääkitystä. Kolmea eri valmistetta on vuoden 2022 aikana kokeiltu, koska LDL oli 2.9. Harmillisesti olen saanut niistä lihasoireita. Nyt käyntiyhteenveroon on kirjattu, että LDL ”ei ole tavoitteessa,2.6 Määräaikaistarkastus 6 kk:n päästä. Sinne asti ruokavalio ja liikunta.” Jos eivät tehoa, niin kuin lääkäri arvelee, kokeillaan etsetimbiä.

Mikäli kyseessä siis todellakin on E78.01, niin käsittääkseni liikunta ja ruokavalio eivät todellakaan tehoa, eikä painon pudottaminen. Ymmärrän myös, että asia on vakava myös lasteni ja lastenlasteni osalta.

Huomasin dg:n sattumalta, sillä en ole laisinkaan tavannut tätä lääkäriä. Dg on käsittääkseni tehty laboraroriotulosten perusteella. Olin välittömästi Maisan kautta yhteydessä Oma-tiimiin, ja lopulta, 2 kk yhteydenottojeni jälkeen, sain lääkäriltä Maisa-viestin, että dg voidaan poistaa siinä vaiheessa, kun LDL on tavoitteessa, eli 2,6. ”Dg:n voi poistaa kuka tahansa lääkäri, joka käyttää Apottia.”

Sydänliiton sivuilla olevan testin mukaan minulle ei olisi perinnöllinen FH-tauti? Kolesterolini on ollut vasta nyt, 75-vuotiaana, kerran 3,1 ja kerran 3,2. Selittyy ainakin osin sillä, että en ole yli kolmeen vuoteen voinut harrastaa liikuntaa päivittäin, mihin olin tottunut. Tämä asia on nyt hoitunut.

Minulla on pysyvä eteisvärinä, joka on nyt hoitotasapainossa. Sepelvaltimotauti on suljettu pois vuonna 2021, verenpaine on kunnossa (117/69, syke 59) ilman verenpainelääkitystä, ylipainoa on 5 kg. En tupakoi, en käytä alkoholia. HDL 1,36, P-Kol 4,4. Sydänlihas on terve.

Kiinnostaa, kuinka dg asetetaan. Minua ei ainakaan ole kuultu, vanhemmistani tai sisaruksistani kysytty jne. Vanhemmillani ei ollut kolesteroli- eikä verenpaineongelmia, sodan käyneet, hoikat, liikunnalliset vanhemmat. Lääkityksenä veren hyytymistä estävä lääke, beetasalpaaja (Emconcor 2,5 mg: 1/2 tbl aamulla).

27/02/2023

Huolestunut

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 6.3.2023

Diagnoositunnus E78.0 tarkoittaa vain hyperkolesterolemiaa eli kohonnutta kolesterolia. Sitä voidaan tarkentaa lisänumerolla, jolloin E78.00 tarkoittaa periytyvää vaikea-asteista hyperkolesterolemiaa eli FH-tautia, ja E78.01 on ”muu hyperkolesterolemia”. Tämä jälkimmäinen, joka kysyjällekin on asetettu, tarkoittaa kohonnutta kolesterolia ilman vaikeaa periytyvää muotoa.

Kysyjällä ei siis näillä tiedoin ole todettu FH-tautia. Siinä LDL-kolesteroli onkin yleensä hyvin korkea, yli 5 mmol/l, ja sukulaisista monet ovat jo ehkä ennättäneet sairastua sepelvaltimotautiin jo varhaisessa keski-iässä, koska kolesteroli on ollut korkea jo lapsuudesta lähtien. Taudin voi todeta helposti geenitestillä.

Koska tässä tapauksessa LDL-kolesteroli ei ole erityisen korkea, ei FH-tautia ole epäilty eikä tutkittu, eikä sellaista diagnoosia asetettu.

06/03/2023

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi